Ennätysosanotto oli tuskin kenellekään suuri yllätys, kun Timo Niemisen vetämien Laipan retkien 30-vuotisjuhlaa vietettiin viime sunnuntaina – mitenkäs muutenkaan kuin komean ruskan kultaamassa Laipanmaassa ulkoilemalla. Ensimmäistä kertaa retkeilijöiden määrä ylitti 150 hengen rajapyykin. Menestystä varmisti kaunis syksyinen sää.
Onneksi järjestelyissä oli ennakoitu väen paljous jakamalla porukka kahdelle eripituiselle reitille. Nieminen itse veti kolmen kilometrin mittaisen luonto- ja perinnepolun kiertänyttä ryhmää, samalla kun hänen monivuotinen talkooparinsa Eino Anttila luotsasi väkeä yli puolta pidemmällä reitillä Elamon suuntaan.
–Tällainen jako toteutettiin nyt juhlavuonna, mutta voi hyvinkin olla, että siitä tehdään pysyvä käytäntö, Nieminen tuumaili retken jälkeen.
– Kun ihmisiä on paljon, tulee kapeilla poluilla liikkumisessa niin paljon haitariliikettä, että taukopaikoilla alkupää kyllästyy odotteluun ja loppupää ei ehdi huilaamaan ollenkaan, myötäili Eino Anttila.
Retkipäivän toteutus erimittaisina lenkkeinä vaikuttaisi hyvältä ajatukselta. Lyhyemmälle polulle lähtökynnys on matala myös niille, joille maastossa liikkuminen on hankalaa, kun taas pidempi vaihtoehto palvelee liikunnallisempia.
Kahtiajaosta huolimatta sattui pidemmällä lenkillä pieni kömmähdys, kun letka katkesi, ja osa ryhmästä tuli muita myöhemmin tapahtuman keskuspaikkana toimineelle Rajalan kämpälle. He kulkivat osan matkasta hieman eri reittiä kuin pääjoukko, mutta eksymisen vaaraa ei ollut, eikä pieni harharetki tunnelmaa pilannut.
Opastus ei maistu työltä
Timo Niemisen johtamilla retkillä on tärkeintä kiireetön matkanteko ja leppoisa tunnelma, jonka luomisessa Niemisen pohdiskeleva tarinointi on pääroolissa. Syntyperäisen laipanmaalaisen ja metsissä ikänsä työskennelleen miehen tietopankki alueen historiasta on ehtymätön.
Tällä kertaa kuultiin
muun muassa, kuinka Ruokojärven laavun ympärillä oleva nuori männikkö on syntynyt, ja kuinka taimikon ollessa pientä siellä ruokittiin ja kuvattiin talvehtivia maakotkia.
Ruokojärvessä itsessään ovat patojaan rakennelleet ensimmäiset Laippaan palanneet majavat. Onpa ruskeavetisessä järvessä yritetty kasvattaa järvitaimeniakin, kunhan ensin tyhjennettiin järvi dynamiitilla muista kaloista.
Niemiselle oppaana toimiminen ei maistu vähimmässäkään määrin työnteolta.
– Nautin tarinoiden kertomisesta varmaan enemmän kuin kuulijat. Palaan retkillä usein henkisesti lapsuuteni ja nuoruuteni aikoihin.
– Hienointa on se, kun huomaan ihmisten todella kuuntelevan juttujani.
Talo tarjoaa!
Juhlaretkellä kuuluu olla normaalia juhlavammat puitteet. Niinpä Timo Nieminen apujoukkoineen oli järjestänyt metsäkämpälle monen sorttista ekstraa.
Nokipannukahvit, nisunsiivut, mehut ja makkarat kämpän pihamaalla nautittuina maistuivat metsässä samoilun päälle taivaallisilta. Sisäpuolella tarjoiltiin hengen ravintoa harmonikkamusiikin ja valokuvanäyttelyn muodossa.
Ihmisten kysellessä tarjoilun hintaa, Nieminen totesi vain myhäillen, että ”Talo tarjoaa”. Epäselväksi jäi, mikä tuo mystinen ”Talo” oli, toivottavasti ei kuitenkaan hänen oma lompakkonsa.
Kaikenikäisistä retkeilijöistä – ikähaitari lienee ollut kymmenestä kahdeksaankymmeneen vuoteen – huokui tyytyväisyys ja metsässä kulkemisen tuoma tyyneys. Onnitteluja ja toivomuksia retkien jatkamisesta sateli Niemiselle ylen määrin.
Onnittelijoiden joukkoon liittyivät kesäpälkäneläiset Tarja Ruohonen ja Seppo Nikkilä. Pariskunta oli tuonut myös takavuosien retkiltä ottamiaan valokuvia ihasteltaviksi.
– Kun mieheni ensi kerran raahasi minut Timon järjestämään umpihankihiihtoon, mietin jonkin ojan pohjalla suksineni, että mihin oikein olenkaan lähtenyt. Nyt on oltu mukana jo 12 kertaa, ja aiotaan olla jatkossakin, Tarja Ruohonen muisteli hymyssä suin.
Helsinkiläiskaksikko suunnittelikin jo tulevan talven umpihankihiihtoon tulemista innokkaasti.
Niin tosiaan! Timo Nieminenhän on kolmenkymmenen syysretken ohella vetänyt jo viitenätoista vuonna myös umpihankihiihtoja ja kevätretkiä Laipanmaassa.
Jarmo Salonen
