Kangasalan kunnan filmiarkisto pulpahti keskustelun aiheeksi äskettäin ilmestyneen Kangasalan kirjaston 150-vuotishistoriikin valmistelun ohessa. Kunnalla on hallussaan erittäin arvokas kaitafilmikokoelma: kaikkiaan 47 kelaa 16 millimetrin kaitafilmejä, jotka alkavat vuodesta 1953 ja päättyvät maatalousnäyttelyyn vuonna 1981.
Filmit, yhteensä noin 8 tuntia, on kuvannut Kangasalan Urkutehtaan johtaja, insinööri Pertti Tulenheimo Kangasalan kunnan tilaustyönä.
Nyt filmit on digitoitu ja tallennettu neljälle dvd-levylle, jotta niitä voidaan esittää ja käyttää monipuolisesti nykyaikaisin välinein. Kangasalan kirjastossa on kaksi lainattavaa kopiota sekä yksi, jota säilytetään Kangasala-kokoelman yhteydessä, ja jota voi katsella kirjaston asiakaskoneilla. Lisäksi kunnan arkistossa ja palvelukeskuksissa on omat kappaleet.
Digitoinnin sekä filmien puhdistuksen ja huollon on tehnyt helsinkiläinen yritys Reel One, joka tekee yhteistyötä Kansallisen visuaalisen instituutin kanssa eli KAVI:n kanssa. Alkuperäiset filmikelat on myös siirretty säilytettäväksi KAVI:n arkistoon.
Filmit ovat laadultaan ja tyyliltään erilaisia: osa on mustavalkoisia, osa värillisiä, toiset ovat mykkiä, toisiin kuuluu ääni. Vanhimmat ovat puhdistuksesta huolimatta jonkin verran naarmuisia, mutta niistä saa silti hyvin selvän.
Filmien sisällöstä löytää tietoja PIKI-verkkokirjastosta (piki.verkkokirjasto.fi).
Hyvinvointi-Kangasala nousee
Suurin osa arkistofilmeistä kuvaa Kangasalan rakentamista. Niissä nousevat harjakorkeuteen niin Kangasalan ammattikoulu, Pirkanmaan sairaala,
Pikonkankaan teollisuusalue, Ranta-Koiviston asuinalue kuin Pikkolan koulu. Samoin rakentuu siltoja, teitä, Ilkon vesitorni, uusi pappila ja niin edespäin.
Pelkästään rakennustyömaasta kertova filmi saattaa kuulostaa tylsältä, mutta kun aikaa on vierähtänyt vuosikymmeniä, siitäkin herää nostalgisia mielikuvia. Autot, työkoneet, vaatteet ja maiseman piirteet ovat eri aikakaudelta kuin nykyiset. Filmeiltä voi bongata muun muassa Harjusolan liikekeskuksen Alkon avajaiset ja ensimmäiset asiakkaat.
Ennen kaikkea filmit ovat tarina siitä, miten Kangasala kasvaa ja kehittyy sotienjälkeisen ajan niukkuudesta monipuoliseksi ja moderneja palveluja tarjoavaksi hyvinvointikunnaksi. Ne dokumentoivat ansiokkaasti eri vuosikymmenten rakennuskantaa ja maiseman muutosta.
Kangasalan kirjaston nettisivuilla on malliksi katsottavissa filmi, joka kertoo 1970-luvulla Tarpilan koululla sijainneesta kunnankirjastosta ja esittelee sen jälkeen uudet vaaleat ja tilavat Säästökeskuksen kirjastotilat.
Filmi ei ole pelkkää rakennusten esittelyä, vaan myös katsaus aikakauteen, jolloin ainakin joka kolmannella pojalla oli Tappara-pipo, ellei se sitten ollut Ilves-pipo. Useimpien muiden myssyt olivat niitä paksuja ja kirkkaanvärisiä, joissa jonkin toisen värinen reunus käännettiin korvien kohdalta ylös. Farkkujen lahkeet olivat leveitä ja takit vyötärömallisia, ja kirjastossa istuttiin oransseilla muovituoleilla lukemassa Otavan Isoa Fokusta ja Seepra-sarjaa.
Jokainen 1970-luvulla kirjastoa käyttänyt voi filmiä katsoessaan tuntea vanhojen kortistolaatikoiden ja kymmeniä kertoja luettujen Aku Ankkojen tuoksun. Paraskaan retromuoti ei pysty samaan.
Kesäpäivien kauneimmat hetket
Rakentamisen lisäksi kunnan filmeille on taltioitu monia tapahtumia, kuten kotiseutujuhlia, maatalousnäyttelyitä, kunnan henkisiä kilpailuja ja nuorten toimintaa. Otsikkona on kuvaavasti Kangasala muistelee.
Niin ikään on laadittu Kangasalaa yleisesti esitteleviä filmejä, jotka markkinoivat kesäpäivän kuntaa matkailukohteena. Nykypäivän katsojalle mieluisimpia ovat ehkä 1950- ja 1960-luvun värifilmit, jotka ovat tarpeeksi vanhoja herättääkseen haikeansuloisia muistoja.
Varhaisin Tulenheimon kuvaama filmi kertoo ensimmäisistä Kangasala-Seuran järjestämistä kotiseutujuhlista kesällä 1953. Niihin liittyi näyttävä historiallinen kulkue erilaisine Kangasalan menneisyyteen liittyvine hahmoineen, ja katsojia oli tuhatmäärin.
Vuoden 1959 maatalousnäyttely Sorolan kartanon pelloilla Ukkijärven rannalla on tarkasti dokumentoitu ja samalla hauska ajankuva. Ifat, Skodat ja kuplavolkkarit seisovat parkissa siisteissä riveissä ja omistajat kulkevat yhtä siisteinä kauluspaidoissa ja prässihousuissa, naiset hienoimmissa kesäleningeissään, ihailemassa hevosia, porsaita ja uutuuttaan kiiltäviä traktoreita. Ja Saarioinen tarjoaa modernia erikoisuutta: amerikkalaiseen tapaan grillattua kananpoikaa!
Samana kesänä poikien kesäleirillä Santasaaressa kuvattu filmi itkettää ja naurattaa, kun pikkupojat kipparipaidoissaan ja lyhyissä housuissaan kuorivat perunoita, lusikoivat soppaa emalikupeista ja juoksevat telttasaunasta kimaltavaan järveen. Niissä kuvissa kesäpäivien muistot ovat kauneimmillaan.
