kirjaa. Kuva Anniina Heinonen.
Rusottavia poskia, päitä yhdessä ja kysymyksiä: ”Kukas tää ny on? Hmh, kunnen mä muista.” ”Kuinka ei ny tu mieleen.” Ja sitten vieressä istuva nostaa silmälasejaan, katsoo kuvaa ja sanoo: ”Sehän olen minä alakoulussa.” Sappeen koululla oli viikonloppuna kiihkeä tunnelma, kun entiset koululaiset katselivat valokuvia ja muistelivat luokkakavereidensa ja opettajien nimiä. Vietettiin koulun 90-vuotisjuhlavuoden avajaisia näyttelyllä, jossa koulukuvien lisäksi oli esillä oppikirjoja ja opetustauluja. Lopuksi laulettiin entisten nuorten koululauluja.
Keisarillisen Suomen Senaatin Kirkollisasiain Toimituskunta myönsi Sappeen kansakoulun opettajien palkkaukseen valtionavun 5.5.1915 ja asetti ehdoksi, että koulutalo on rakennettava 1.8.1920 mennessä. Mutta sisällissota muutti tämänkin päätöksen: Laitikkalan koulu paloi sodan melskeissä, ja se päätettiin rakentaa ensin. Uutta koulutaloa odotellessaan sappeelaiset kävivät kansakoulua Pakaraisen pirtissä.
Koulun tontti erotettiin Pietilän maista ja Kyläjärven rantatöyräälle kohosi rakennusmestari H. Tiitolan piirtämä rakennus, joka valmistui kolme vuotta määräajan jälkeen. Opetus alkoi 1.9.1923. Muistona noilta ajoilta oli Sappeen kesänäyttelyssä Sulo Alhon albumista kuva, jossa opettajat seisovat ja koululaiset istuvat upouuden rakennuksen edessä; jaloissa lastuja ja taustalla hirsiseinät. Kiire oli tullut silläkin työmaalla!
Puoli vuosisataa koulua
Sappeessa käytiin koulua 55 vuotta. Opetus päättyi 1978. Opettaja Eila Kujala muisteli viimeisiä kouluvuosia Liki meilää -kyläkirjassa: ”Oman opetusryhmäni oppilasluettelo on niukka: Sanna III luokka, Tomi I luokka. Ei ole loppunut happi luokasta, ja ympäristöoppitunnin on voinut pitää vaikkapa soutuveneessä Kyläjärvellä. Pallopelien säännöt on kyllä joutunut kehittelemään uusiksi.”
Kun opetus päättyi, vietiin osa tavaroista Salmentaan koululle ja Kalle ja Hellevi Salonen ja opettaja Ossi Niemi korjasivat osan ”varteen talteen” ennen koululla pidettyä huutokauppaa. Koululle jäi myös muutamia pulpetteja, joista kaksi oli nyt näyttelyssä varustettuna mustepullolla, -kynällä ja pyyhkimellä. Nuoret näyttelyvieraat pyörittelivät ihmeissään mustekynän vartta ja tovin emmittyään tohtivat kastaa kynänterän mustepulloon. Ja sitten: lähes jokaisen kasvoille levisi se, kansakoulusta tuttu, kauhistunut ilme, kun mustetippa läjähti vihkon sivulle. Vanhemmat vieraat tiesivät miten toimia: ”Missä on imupaperi”, kysäisi 90-vuotias Helvi Ravantti.
Pälkäneen Sappeenkin opetustaulut. Kuva Anniina Heinonen.
Huutokauppa päättää koulutyön
Sappeen koulun kolmenkymmenen vuoden takaisessa huutokaupassa myytiin mm. koulun seinäkellot. Seppo Ylinen tunnisti näyttelyssä olleesta koulukuvasta, että alaluokan kello päätyi hänen lapsuuskotinsa seinälle. Taisto Hietamäki tiesi, että yläluokan kello nakutti Selinin perheen kodin seinällä. Harmonin ostivat Anita ja Taisto Heikkilä tyttärelleen. Nyt tytär asuu Australiassa ja Anita pohti näyttelyssä, voisiko harmonin tuoda Heikkilästä takaisin koululle. Sappeen pitkäaikaisen opettajan Ossi Niemen poika, Tomi, toi kopion harmonin ostokuitista vuodelta 1915, joten soittopeli oli ostettu heti, kun opetus Pakaraisen pirtissä alkoi.
Salmentaan koululla opetus päättyi 2010, ja ennen huutokauppaa Hellevi Salonen ja Jarmo Eerola kävivät hakemassa Sappeesta viedyt tavarat takaisin. Näistä koottiin Sappeen tämän kesän näyttely. Presidenttien kuvat, Kekkonen kultaraameissa, vastaanottivat näyttelyvieraat ja eteisen seiniä kiersivät nautintoaineita esittelevät opetustaulut. Alaluokan keskellä olevalle pöydälle koottiin lukukirjat, joista vanhimmat olivat 1920-luvulta ja uusimmat 1970-luvulta. Esillä oli myös laskennon, maan- ja luonnontiedon kirjoja ja työvihkoja, joita löytyi entisten koululaisten vinteiltä.
Raittiuskilpakirjoituksiakin muisteltiin, kun näyttelyvieraat lehteilivät kilpailusta palkinnoiksi saatuja kirjasia, joita opettaja ja kirjailija Hilja Valtonen oli ahkeroinut. Samalla pöydällä oli Taisto Hietamäen näyttävä kokoelma tulitikkurasioiden etikettejä 1950-luvun alusta. Perunalla liimattujen, ja edelleen tiukasti albumin sivuilla pysyvien joukossa oli myös kauppias Tauno Ylisen tilaama etiketti, jossa kerrottiin, että kaupan puhelinnumero on Sappee 11.
Koululauluja ja riimirunoa
Näyttelyn päätteeksi raikuivat ”entisten nuorten koululaulut”, joita säestivät opettaja Pekka Kyröjärvi ja musiikinopettaja Ulla Terva, joka kertoi lauluista myös omia muistojaan: ”Kun minulle laulettiin Sä kasvoit neito, kaunoinen, sanoin, ettei lauluja, vaan lahjoja.”
Laulajien joukossa istui Aune Pyykkö (ent. Perkiö), joka oli kirjoittanut runon kouluvuosista 1947–1954, jolloin ”Tumma neito opettajaksemme tuli/ poikienkin sydän kai suli.” Runossa kerrotaan, että neito löysi Sappeesta sulhasen, ja oppilaat lauloivat kihlaparille tarinan leppäkertusta ja pörriäisestä. Neito oli Eila Pirttiniemi, joka nyt istui valkotukkaisena Eila Kujalana kuuntelemassa, kun hänen entiset oppilaansa 60 vuoden tauon jälkeen lauloivat leppäkertusta, joka murehti kuutta pilkkuaan, kun muodissa oli seitsemän. Sulhanen muutti murheen iloksi: ”Vaikka noita täpliä ei oisi laisinkaan, oot sä sentään mielestäni kaunein päällä maan.”
