Lehtiuudistus jatkuu netissä

Sydän-Hämeen Lehti irrottautuu tänä kesänä piuhoista. Tämän mahdollistavat tällä viikolla aukeavat uudet nettisivut. Lehteä voi jatkossa paitsi lukea ja kommentoida, myös tehdä mistä tahansa ja millä tahansa vempaimella, jolla pääsee nettiin.

Uudet laitteet muuttavat lukutottumuksia. Lukukokemus on tietokoneruudun silmäilyä vahvempi, kun lukija käyttää silmien lisäksi myös sormiaan.

Myös lehdentekotavat uudistuvat tekniikan ansiosta. Kirjoituskoneista ja filmikameroista on siirrytty tietokoneisiin ja digikameroihin. Edessä on ainakin yhtä iso mullistus, kun sisältöä voi suoltaa maailmalle koko ajan ja mistä tahansa.

Sydän-Hämeen Lehdellä on nykyisin 18 000 lukijaa. Määrä ei kasva, koska vanhoja lukijoita poistuu enemmän kuin nuoria kasvaa tilalle. Sanomalehdistö tekee kaikkensa, jotta nuori polvi oppisi tyydyttämään tiedonjanoaan sanomalehdillä. Haaste on suuri.

Sydän-Hämeen Lehti – joka ensimmäiset 60 vuotta tunnettiin Kunnallistietojen nimellä – ilmestyi ensimmäisen kerran 14. syyskuuta 1929. Sen jälkeen pirtteihin on ilmestynyt radio ja televisio sekä myöhemmin niiden kaupalliset versiot. Viimeisen vuosikymmenen aikana ovat tulleet erilaiset nettiä hyödyntävät vempaimet. Uutiset ja keskustelut kulkevat kännyköiden, tietokoneiden ja niiden välimallien välityksellä.

Paikallista sisältöä eivät kuitenkaan tuota juuri muut kuin paikallislehdet. Uudistuvien nettisivujen ansiosta aktiivinen Sydän-Häme ja sen tapahtumat tulevat arvoisellaan tavalla ja entistä laajemmin kaiken kansan tietoisuuteen.

Paikallinen tieto menestyy kilpailussa ihmisten ajasta, kun sitä jaetaan uusien kanavien kautta. Nettivempainten valtteja ovat nopeus ja tavoitettavuus. Netin kautta seudun tapahtumien keskipisteeseen pääsevät myös muualle muuttaneet ja mökkiläiset. Netti tavoittaa paremmin myös tulomuuttajat, jotka eivät edes tiedä tarvitsevansa paikallislehteä, koska ovat tottuneet kaupungissa siihen, että luukusta pursuaa erilaisia ilmaisjakelulehtiä enemmän kuin kukaan ehtii lukea.

Uudet nettisivut ovat ainakin yhtä suuri lehtiuudistus kuin paperilehden uusi ilme. Sen paremmin uusi paperilehti kuin nettikään ei ole valmis ensi kerran ilmestyessään. Molemmat ovat prosesseja, jotka kehittyvät koko ajan.

Sydän-Hämeen Lehden ensimmäiset nettisivut olivat samanlainen näyteikkuna kuin muillakin nettimaailmaa harjoittelevilla yrityksillä. Seuraavat versiot olivat muun muassa keskustelukanavan ansiosta vuorovaikutteisia.

Edellisessä nettiremontissa yritettiin tuoda kaikki paikallinen sisältö samaan paikkaan. Maailma on muuttunut eri suuntaan kuin silloin uskottiin. Nyt videot päätyvät youtubeen, keskustelu ja kuvat facebookiin. Kukaan ei vielä tiedä, mitkä ovat välineet ja palvelut kolmen vuoden päästä.

Sydän-Hämeen Lehden uudet nettisivut ovat paikallinen uutiskanava. Kyse ei ole kuitenkaan yksisuuntaisesta tiedonjakamisesta.

Vuorovaikutuksesta ollaan siirtymässä lukijavetoisuuteen. Toisinaan jutut saattavat jopa syntyä netissä, ja lukijat pääsevät osallistumaan ja kommentoimaan sekä ohjaamaan sitä, millainen lopputulos on.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?