Mökkinaapuri

Olen tyypillinen suomalainen mies. En näet hakeudu ensimmäisenä koputtelemaan naapureiden nurkille esittelemään itseäni ja erinomaisuuttani.

Vantaalta 1983 talon ostettuamme tiesin hankintaa harkittaessa rajassa asuvan riidelleen myyjän kanssa. Aiheet olivat olleet tavanomaisia. Naapuri oli saanut jostakin mukavasti rahaa ja sijoittanut ne käytettyihin autoihin, joita oli kuulemma ollut pahimmillaan kolmessa kerroksessa.

Niinpä meille taloa kaupittanut oli hakenut luvan pari metriä korkealle lankkuaidalle automiehen vastustaessa hakemusta lujasti. Me emme näköestettä kuitenkaan koskaan rakentaneet.

Muutettuamme Koivupäähän sanoin vaimolleni, etten ota vieressä asuviin minkäänlaista kontaktia päivän nyökkäämistä lukuun ottamatta. Alapuolen Rantasten kanssa pääsimme nopeasti samalle aaltopituudelle, aloite lähti kuitenkin siltä suunnalta.

Yläpuolen isäntää tervehdin ääneen kolmen kuukauden kuluttua muutostamme. Hän heittäytyi heti juttusille ja osoittautui tavalliseksi ukoksi. Piti ehkä vähän keskivertoa kovempaa kuria kotona notkuville aikamiespojilleen. Toisaalta huolehti hyvin kahdesta kotona olevasta kehitysvammaisesta lapsestaan.

Mitään ongelmia ei minulla ollut koko porukan kanssa. Liki kaksi vuosikymmentä elettiin sovussa. Autotkin vähenivät ajan oloon noin viiteen kappaleeseen.

 

Hankimme mökin Aitoosta 19 vuotta sitten. Ajattelin noudattaa samaa taktiikkaa mökkinaapureiden kanssa.

Eihän siitä mitään tullut, vaikka hämäläisiä väitetään hitaiksi ja jopa jäyhiksi. Taisin olla ensimmäisiä kertoja katselemassa veneestä kotirantaa, kun Ruusuvuoren Seppo huuteli laituriltaan ja pyysi rantautumaan. Löimme käsipäivät ja kerroimme toisillemme, keitä me olemme. Marja pyysi terassille istumaan.

Isäntä haki kylmät A-oluet ja puheet virisivät helposti.

Naapurin mies osoittautui avuliaaksi, avoimeksi ja tavattoman mukavaksi mieheksi. Teimme muun muassa yhteisiä tienkunnostusprojekteja.

Kävin hakemassa häneltä useamman neliön liuskekiviä, kun Seppo rakenteli patioita kestopuusta. Tarjottuani maksua kalliista laatoista sain vältteleviä ja vähätteleviä vastauksia.

Ruusuvuoret kävivät joskus harvoin kesäasunnollamme. Yleensä meidät kuitenkin kaapattiin vastentahtoisesti rantaan, kun olimme kokemassa katiskoja. Pöytään löytyi aina hyvin nopeasti erinomaisia antimia. Istuimme myös yhden juhannusaaton naapurin verannalla.

 

Seppo Ruusuvuori syntyi 1946. Hän työskenteli Finnairin Cateringin pomon hommissa. Sydämen ohitusleikkaukseen mies passitettiin alle viisikymppisenä.

Toivuttuaan päällikkö jatkoi samassa työtehtävässä. Terveitä vuosia mahtui väliin monta, kunnes kavala syöpä löytyi mahasta. Vatsan sisältö elimineen kaavittiin kaikki pois. Ennen niin pönäkästä hyvälihaisesta miehestä tuli hoikka.

Kun ei ole vatsalaukkua, pitää syödä kuin lintu. Pieniä annoksia monesti päivässä.

Suoli alkaa tehdä pikkuhiljaa mahan virkaa, mutta mitään ahmatteja potilaista ei tule. On myös juomia ja ruokia, joita karsittu keho ei suostu ottamaan vastaan.

Seppo korjattiin kuntoon. Firman poppamies totesi yhdelle ukolle tauteja karttuneen siinä määrin, että kirjoitti sairauseläkkeen.

Aina stressaavista jälkitarkastuksista tulivat kerta toisensa jälkeen puhtaat paperit. Kevättalvella saatiin vapauttava tieto, syöpä on voitettu.

 

Tarkkailin mökkinaapuriani kevään ja kesän ajan hiukan intensiivisemmin. Entinen ei Seppo ollut. Lihaa ei alkanut karttua luiden ympärille, muuten mies oli yhtä mukava kuin ennenkin.

En tiedä, mitä oikeasti ajattelin, mutta sanoin vaimolleni pari kertaa Sepon rakentavan kuin viimeistä päivää. Myös vieraita kulki ennennäkemättömään tahtiin, saattoi tietenkin johtua siitä, kun isäntä oli päässyt vapaaherraksi.

Syksyllä Marja tuli kertomaan masentavan uutisen. Rutiinitarkastuksessa oli todettu syövän levinneen joka paikkaan.

 

Seppo halusi vielä tulla käymään kerran mökillään. Meidät pyydettiin kylään.

Sohvalla makaili täysissä järjissään oleva olemattomaksi kuihtunut potilas, tippapullot oli viritelty telineeseen.

Kättelimme ja naapurimme patisteli vaimoaan tuomaan minulle gintonicin, sillä tätä rutiinia ei kannattanut muuttaa. Hän itse kertoi saavansa suoraan suoneen tavallisen tuhtia tavaraa, suun kautta lisäravintoa ei näiltä osin tarvittu.

Mies kertoi tiedon syövän uusiutumisesta saatuaan sanoneensa lääkärille, että lähtölaskentaa ei hidasteta millään konsteilla. Kipulääkitystä on oltava riittävästi, ei saa koskea mihinkään paikkaan.

Juteltiin pitkät tovit ja minusta oli hienoa nähdä levollinen lähtijä, jolla ei tuntunut olevan mitään pelättävää. Kaikki juoksevat asiat oli hoidettu autonvaihtoa myöten.

Parin viikon kuluttua Marja soitti kertoen Sepon liukuneen pois tästä elämästä omassa kodissaan. Vuosi oli tuolloin 2002.

Minkähän vuoksi hyvät ihmiset monesti kuolevat niin tavattoman nuorina?

Yksi kommentti

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?