Ambulanssi siirtyy kauemmas

Aitoon VPK ei aio purematta niellä ambulanssin siirtoa Aitoosta Onkkaalaan. Muutos veisi palokunnalta vuokralaisen ja rikkoisi toimivan yhteistyön. Jos ambulanssi siirtyy suunnitelmien mukaan Onkkaalaan, Luopioisten suunnan sairauskohtauksiin ajaa entistä useammin palokunta.

Ensivastetehtävät työllistävät palokuntaa etenkin päiväaikaan. Silloin pelastajista on suurin pula, koska suuri osa palokuntalaisista on kaupungissa töissä. Ja sietääkö paikallinenkaan yrittäjä sitä, että työntekijät lähtevät hälytyksiin entistä useammin kesken työpäivän.

 

Aitoon VPK aikoo irtisanoa ensivastesopimuksensa ja pyytää kapinarintamaan myös Rautajärven palokuntaa, joka ajaa ensivastetehtäviä vielä Aitootakin enemmän. Jos palokunnat toteuttavat uhkauksensa, aluepelastuslaitoksen ja sairaanhoitopiirin on otettava ensihoitokysymys uudelleen tarkasteltavaksi.

Aitoon VPK:n reaktio on oikeutettu. Ensihoitouudistusta perustellaan sillä, että koko maahan saadaan samantasoiset, osaavat ammattimiehet. Tarkoituksena ei ollut, että sivukulmien kaikki pelastustehtävät teetetään vapaaehtoisilla.

Pälkäneen valtuusto purnasi lausuntoa antaessaan ensihoidon muutosta vastaan. Harva päättäjä taisi sittenkään ymmärtää, millainen ratkaisu kuntapäättäjille tällä kertaa saneltiin.

Nykyisin apuun ajaa Sydän-Hämeen Ensihoidon hoitotason auto, jonka osaamisella ja välineillä voidaan pelastaa ihmisiä. Jatkossa Onkkaalasta käsin toimisi perustason auto, jonka varustus on lähempänä palokunnan ensivasteautoa kuin hoitotason ambulanssia.

Pälkäneen päättäjät eivät osanneet tuoda riittävän pontevasti esiin kunnan erityispiirteitä. 7000 asukkaan lisäksi ambulanssia tarvitsevat parikymmentä tuhatta kesäasukasta ja pari sataa tuhatta Sappeen kävijää.

Aitoossa ambulanssi on lähellä mökkiläisiä ja Sappeeta. Kunnan maantieteellinen keskipiste sijaitsee Silmontien ja Luopioistentien risteyksessä. Ainakin loma-aikaan ja Sappeen sesongin aikaan väestöllinen keskipiste on samoilla seuduilla.

 

Haisevan jälkimakunsa ensivastekeskustelulle antavat talousrikolliset, jotka ovat ajattaneet pääkaupunkiseudun ambulanssikyytejä pimeästi. Entistä isompien yksiköiden hankinnat houkuttelevat monenlaisia hämärämiehiä ja lain harmaalla vyöhykkeellä liikkuvia suuryrityksiä, jotka välttävät verot toimimalla veroparatiiseista käsin.

Kommentointi on suljettu.