”Joukkopako” kunnantalolta: Kolmas johtava viranhaltija jättää Pälkäneen lyhyen ajan sisällä

Sari Pilli valittiin Kouvolaan

Pälkäneen johtavien viranhaltijoiden ”joukkopako” jatkuu. Viime vuoden lopulla tekninen johtaja Hanna-Kaisa Lahtisalmi ja hallintojohtaja Maija-Riitta Mäkitalo valittiin Valkeakoskelle. Nyt myös vesilaitoksen johtaja Sari Pilli on jättämässä kunnan.

Pillille tarjoutui Lahtisalmen tapaan tilaisuus siirtyä kotikaupunkinsa palkkalistoille; hänet valittiin käyttöinsinööriksi Kouvolaan.

Pälkäne hakee parhaillaan vesilaitoksen johtajan lisäksi myös teknistä johtajaa. Kunnanhallitus esittää, että virkaan valittaisiin Oriveden kiinteistöpäällikkö Matti Vesava.

Uudelle tekniselle johtajalle kaavaillaan entistä laajempaa vastuualuetta, sillä hän saa johdettavakseen myös ruokahuollon ja siivouksen.

 

Hallintojohtajan virka aiotaan lakkauttaa

Johtavien viranhaltijoiden tehtäväkenttää muutetaan muutenkin, sillä hallintojohtajan virka aiotaan lakkauttaa. Pääosan Maija-Riitta Mäkitalolle aiemmin kuuluneista tehtävistä ottaa hoitaakseen sosiaalijohtaja Janita Koivisto. Myös kehittämispäällikkö Tuula-Maria Mattilalle siirtyy hallintojohtajan tehtäviä.

Etenkin siirtymävaiheessa Koivistolle pyritään järjestämään tukea muun muassa valmistelutyöhön. Kunnan omasta väestä valitaan valmistelijasihteeri, joka hoitaa kirjoittaa muun muassa kunnanhallituksen ja muiden toimielinten esityslistoja ja avustaa päätösten täytäntöönpanossa.

Jatkossa sosiaalijohtajan tehtävät vähenevät, kun pääosa Pälkäneen sosiaalitoimesta siirtyy Kangasalan hoidettavaksi.

 

 

Pälkäneen vesilaitosta lähes kolme vuotta johtanut Sari Pilli valittiin Kouvolaan käyttöinsinööriksi.

Matkalaukkuelämä päättyy

Myllykoskelta kotoisin oleva Sari Pilli aloitti Pälkäneen vesihuoltolaitoksen käyttöpäällikkönä vajaat kolme vuotta sitten. Vesilaitokselle perustettiin johtajan virka, kun Luopioisten kunnaninsinööri jäi eläkkeelle.

Sari Pillin vuodet ovat olleet vauhdikkaita, sillä käyntiin lähtivät kuntaliitoksen yhteydessä sovitut vesi- ja viemärilaitoksen jättihankkeet.

– Sappeesta Aitoon kautta Pälkäneelle rakennettu siirtoviemäri ja yhdysvesijohto ovat valmiit. Niiden käyttöönotto tosin odottaa puhdistamon valmistumista. Kivahan sekin olisi ollut vielä nähdä, mutta tällaiseen kerran elämässä tilaisuuteen on pakko tarttua, kun se tulee kohdalle, Pilli sanoo.

Hän on viettänyt Pälkäneellä vain viikot ja ajanut viikonlopuiksi Kouvolaan, jossa mies, kaverit ja sukulaiset asustavat.

– Melkoista matkalaukkuelämäähän tämä on ollut. Työt ovat olleet mielenkiintoisia, ja niiden vuoksi en ole vaihtamassa maisemaa, hän korostaa.

Yksi kommentti

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?