Koivu varastoi syksyllä vedestä ja auringonvalosta valmistamiaan sokereita rasvoina juuriinsa ja tärkkelyksenä runkoonsa. Herättyään talvihorroksesta se alkaa taas imeä juurillaan vettä ja ravinteita, jolloin vararavinto muuntuu takaisin sokereiksi. Syntyy mahlaa, mikä virtaa herkästi katkenneesta oksasta tai puuhun tehdystä reiästä. Jotkut tikat osaavat herkutella mahlalla nokkimalla reikiä koivuihin.
Tämä kaikki tuli nykykangasalaiselle Mikko Kiiolle tutuksi jo Vesannolla, lapsuuden kodissaan, minkä jokakeväistä puuhaa mahlan valuttaminen oli.
– Meillä oli Mahla-niminen lehmäkin. Se joi mahlaa erityisen mielellään. Ämpärillisen juotuaan ja sen tarkoin tyhjäksi nuoltuaan se vielä minuuttikaupalla imeskeli kieltään niin, että runsas vaahto valui sen suupielistä. Mahlan kohdalla nimi oli todellinen enne. Nimeä ei siis annettu aikuiselle lehmälle, vaan jo vasikkana, ennen kuin tiesimme sen mahlamieltymyksestä, Kiio vakuuttaa.
–Mielellään muutkin lehmät mahlaa joivat. Sitä tuli huhtikuisin joka aamu sangollinen. Kangasalla kuulin kaksi vuotta sitten tarinan, miten pienen karjatilan lehmien maidon rasvaprosentti nousi kolmesta neljään ammujen mahlanjuonnin ansiosta.
Kiion mukaan mahlasta on yllättävän moneksi.
– Tein kerran kaalisoppaa, mihin laitoin nesteeksi silkkaa koivunmahlaa. Valmis keitto maistui kalakeitolta. Eikä ruodoista ollut lainkaan haittaa.
Itse tekeminen unohdettu
Kiio puhuu ja kirjoittaa mahlan puolesta monesta syystä.
– Olen suureksi murheekseni huomannut Suomen kansan tämänkin, luonnon joka kevät maksutta tarjoaman, monin tavoin arvokkaan annin lähes täysin hylänneen. Kaupallisuus on nykyään kaikkialla vallalla. Kaupasta kannetaan lähes kaikki. Itse tekeminen on yhä harvinaisempaa.
Kiion pihalla ei nyt omia koivuja kasva. Onneksi miehellä on sen verran hyviä ystäviä, että hän ja tyttöystävänsäkin saavat joka kevät mahlasta ja sen terveysvaikutuksista nauttia.
Tänä keväänä hän vuodattaa luontolimonaadia, maapallon koivuvyöhykkeen kansojen ikimuistoista virvoitusjuomaa, pälkäneläisen Jukka Ollikkalan koivusta. Oman mahlan hankkimisen ohella Kiiolle on ehdottoman tärkeää neuvoa tämäkin jalo taito tutuilleen, väliin ventovieraillekin.
– Kyllä tämä hyvää on, Jukka Ollikkala sanoo. – Ensi vuonna aion koittaa mahlanvaluttamista leikkaamalla puutarhasaksilla oksan latvasta metrin pituisen pätkän pois ja ripustamalla leikkuukohdan alle pullon. Tällöin mahla valuu suoraan pulloon eikä letkuja tarvita. On tärkeää, että oksan leikkaamiseen käytetään puutarhasaksia eikä sahaa, sillä tällöin leikkuupinta on siisti ja koivun infektoitumisvaara leikkuukohdasta vähäisempi.
Puolitoista litraa vuorokaudessa
Etelä-Suomessa mahlankeruun paras aika on huhtikuu. Aikaisina keväinä mahla alkaa näillä tienoin valua jo maaliskuun lopulla. Toukokuussa voi saada mahlaa vielä viikon tai kaksi.
Yksi puu tuottaa mahlaa 50–300 litraa kevättä kohti. Mahlan maku riippuu puusta, sen kasvupaikasta ja siihen poratun reiän koosta, syvyydestä. Tasaisella maalla tai suon lähellä kasvaneen koivun mahla on yleensä vetisempää kuin harjurinteessä tai kuivalla kankaalla kasvaneen. Tämän lisäksi mahlan maku muuttuu happamammaksi kesän lähetessä.
Keskikokoisesta koivusta valuu kahdesta viiden millimetrin reiästä noin puolitoista litraa vuorokaudessa.
–Valuminen loppuu, kun koivu tulee hiirenkorville. Keskikesälläkin mahlaa voi valua lusikallinen kuukaudessa. Vuosia sitten Espoossa tuli huhtikuussa suuresta, kauniista pihakoivusta kahdesta viiden millimetrin reiästä tunnin kuluessa viitisen litraa. Sitä todella tuli kuin härän niskasta, kuten joskus sanotaan, Kiio kuvailee.
Miten valuttaa?
Pitää kuitenkin muistaa, ettei mahlan juoksuttaminen ole jokamiehen oikeus. Omasta puusta mahlaa saa valuttaa, mutta muulloin toimintaan tarvitaan maanomistajan lupa.
Hyvä on myös pitää mielessä, että puun runkoon porattu reikä infektoituu helposti. Tämän vuoksi työskentelyn tulisikin aina olla hygieenistä. Esimerkiksi vanerikoivuista mahlaa kannattaa kerätä vain kaadon edelliskeväänä. Valutusreiästä voi levitä sen ympärille värivikaa, mikä alentaa puun arvoa.
Miten mahlan valuttaminen sitten käytännössä hoituu?
Mikko Kiio kertoo, että mahlaa valutettaessa puuhun porataan 3–4 senttimetrin syvyinen ja halkaisijaltaan 5–10-millinen reikä, mikä puhdistetaan kairalastuista. Tämän jälkeen reiän suulle, kaarnaosuudelle asetetaan pitäväksi tiivisteeksi 6 millimetrin pituinen joustava silikoniletkun pätkä. Sen lävitse työnnetään kovamuovinen tai metallinen valutusputken suukappale. Valutusputken toinen pää johdetaan suljettuun keruuastiaan.
–Itselläni on käytössä Veripalvelun entisen lääkärin, nykyhesalaisen Eero Haahden näppärä systeemi, missä kaksi ohutta muoviletkua lävistää tiiviisti pullonkorkin. Pitää kuitenkin muistaa vääntää pullo löysästi korkkiin kiinni niin, että ilma pääsee pullosta pois mahlan tieltä, Kiio neuvoo.
Mahlaa ravintoloihin!
Entä mahlan juomisen hyödyt sitten?
Kiion mukaan mahlassa parasta on sen hyvää tekevä, virvoittava vaikutus. Uskoopa hän hoitaneensa yskänsäkin pois mahlaa juomalla.
– Kansanperinnetiedostoissa on monia mainintoja mahlan parantavista ominaisuuksista.
Kiio mainitsee myös kangasalaisen, ansioistaan äskettäin palkitun lähiruokalähettilään Heikki Ahopellon, jonka asiakkaat ovat kyselleet mahlan perään.
– Uskon, että erityisesti lähiruokaan erikoistuneet ravintoloitsijat voisivat ottaa mahlaa tarjottavakseen, jos sitä joku heille toimittaisi. Kannustankin koivujen omistajia jo virittelemään ensi kevääksi tuotantoketjuja puun juurelta arvostaville asiakkaille.
Kommentointi on suljettu.