Petteri Walldén saa Sydän-Hämeessä liikkuessaan ensimmäiseksi selvittää, mitä sukua hän on Valkeakosken entiselle paperitehdaspatruunalle.

– Talouselämä -lehdessä esiteltiin, että Petteri Walldénin erottaa Juuso Waldenista siitä, että hänellä on enemmän älliä, mies nauraa.

Sekaannusta lisää se, että Walldénin syntymäpaikaksi on merkitty Valkeakoski, vaikka hän asusti siellä vain muutaman kuukauden. Muun muassa Raumalla lapsuusvuotensa viettänyt Wallden palasi hämäläismaisemiin, kun äiti valittiin aikanaan Kaivannon sairaalan ensimmäiseksi ylihoitajaksi.

Sairaalatyömaa oli Kalle Päätalon viimeinen ja nauloja betonisista laudoista repineen Petteri Walldenin ensimmäinen rakennustyömaa. Myös äiti hääri rakennusmiesten seassa.

– Se oli aika poikkeuksellinen, mutta viisas ratkaisu, että ylihoitaja aloitti työnsä jo sairaalan rakennusvaiheessa. Arkkitehdit eivät tunne hoitotyön arkea, ja siksi monia yksityiskohtia muutettiin järkevämmiksi rakennusvaiheessa.

Teekkarikylä innosti laulamaan

Kangasalan yhteiskoulusta vuonna 1967 ylioppilaaksi kirjoittanut Petteri Walldén jatkoi teknilliseen korkeakouluun. Otaniemen tiiviissä opiskelijayhteisössä pidettiin jäsenistä huolta.

– Tärkeintä oli, että jokainen sai valmiiksi vaihdelaatikot ja muut harjoitustyöt, ettei pudonnut vuosikurssilta.

Teekkarikylä antoi myös elinikäisen harrastuksen, sillä Walldén lähti mukaan kuoroon.

– Kai minä olen perinyt isältä musikaalisuutta. Hän oli pitkään Hämeenlinnassa sotilassoittokunnassa ja suoritti sinä aikana myös kapellimestarin tutkinnon Sibelius-Akatemiassa. Valkeakosken Säterillä sosiaaliosastolla työskennellessään isä johti muun muassa soittokuntaa, ja siirtyi sitten 1949 Rauman kaupungin kapellimestariksi. Isä, isoisä ja isän veljet olivat aikanaan myös Onkkaalan VPK:n kantavia soittajia, veljet suomensivat nimensä Veikkalaksi.

Opiskeluvuosien jälkeen Petteri Walldén jatkoi harrastusta Ylioppilaskunnan laulajissa, jossa tenori on laulanut reilut 40 vuotta. 130-vuotias kuoro on maan vanhin suomenkielinen kuoro. Toiminta ei ole puuhastelua, vaan sen levytykset ja konsertit keräävät kiitosta pitkin maailmaa.

Nuoresta insinööristä tuli asetehtaan johtaja

Valmistuttuaan nuori tuotantotalouden diplomi-insinööri päätyi Nokian Kaapelin palvelukseen. Vuonna 1987 Nokian pääjohtaja Kari Kairamo komensi hänet toimitusjohtajaksi Sakon asetehtaaseen. Nokian ja Valmetin asetehtaiden yhdistämisen jälkeen yrityksellä oli kolme kannattamatonta tehdasta Tikkakoskella, Tourulassa ja Riihimäellä.

– Yritys oli raskaasti tappiollinen ja huonommassa kunnossa kuin etukäteen kerrottiin.

Vajaan neljän vuoden aikana Walldénin johdolla tapahtui paljon: tuotanto keskitettiin Riihimäelle, rynnäkkökiväärien valmistus lopetettiin ja haulikkojen valmistus siirrettiin Italiaan.

Lopulta Sako myytiin italialaiselle asevalmistajalle Berettalle. Se investoi Riihimäen tehtaalle, ja nykyään 95 prosenttia luodikoista menee vientiin.

– Tässä on yksi esimerkki, että globalisaatio ja kansainvälinen omistaja ei välttämättä ole huono asia, Petteri Walldén sanoo.

Opiskeluvuosien tapaan myös asetehdasvuosista jäi Walldénille harrastus: mies ryhtyi käymään metsällä. Asiasta innostuttuaan hän on kulkenut myös suurpetojen perässä karhumetsällä ja Afrikan savanneilla.

Kaikki kolme tukijalkaa pettivät

Vuoden 1990 keväällä Petteri Walldén palasi Nokia Kaapeliin toimitusjohtajaksi. Samoihin aikoihin lama lopetti rakentamisen ja kaapelikaupan. Itävientikin tyrehtyi, kun Neuvostoliitto romahti. Jopa isot Irakin kaupat peruuntuivat, kun Saddam Hussein hyökkäsi Kuwaitiin.

– Munat olivat kolmessa korissa, ja ne kaikki tippuivat maahan, Walldén kuvaa tilannetta.

Miehellä oli Sakon ajoilta kokemusta siitä, miten tällaisessa tilanteessa tulee menetellä.

– Pitää olla analyyttinen ja kylmäpäinen. Tarvitaan lehmän hermot ja kykyä tehdä päätöksiä. Lisäksi pitää olla terve itsetunto, sillä fuulaamalla homma ei onnistu: sen aistii nopeasti jos toimitusjohtaja ei ole aidosti asiansa takana, Walldén kuvaa kriisitilanteessa mitattavia johtajan ominaisuuksia.

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, miten johtaja tulee toimeen ihmisten kanssa. Walldénin paras tunnustus tästä on piirongin päällä edelleen seisova ammattiosaston viiri.

– Niitä ei ollut tapana antaa työnantajan edustajille: olin tiettävästi ensimmäinen, joka sai viirin, liekö muita vieläkään.

Lamavahingot minimoitiin

Nokia Kaapeli piti saneerata lamavuosina. Petteri Walldénilta vaadittiin kovia päätöksiä. Mutta silti vahingot pyrittiin minimoimaan. Ensin käytettiin kaikki mahdolliset joustot, joihin alalla voitiin turvautua. Ne eivät riittäneet, vaan osa väestä piti irtisanoa.

Walldén istui pitkiä iltoja pääluottamusmiehen kanssa ja kävi henkilö henkilöltä läpi ihmisten elämäntilannetta.

– Luottamusmiehet tunsivat väkensä. Jos molemmat perheestä olivat meillä töissä, toinen sai pitää työnsä. Sellaisia, jotka olivat juuri ottaneet ison talolainan, ei jätetty ensimmäisenä pulaan.

Työntekijät arvostivat tapaa, jolla saneeraus hoidettiin tiukassa paikassa. Asiat esiteltiin avoimesti ja niistä puhuttiin suoraan.

– Kirjatun kirjeen lähettäminen on pelkuruutta, Walldén sanoo.

Saneerauksen jälkeen uuteen nousuun

Ase- ja kaapelitehtaan vuodet eivät tuoneet toimitusjohtajalle saneeraajan mainetta, sillä Petteri Walldén saatteli molemmat yritykset uuteen nousuun.

– Se on myytti, että toiset saneeraavat ja toiset kehittävät. Molempia on pystyttävä tekemään samaan aikaan.

Vaikka väkeä vähennettiin tuotannosta, vientiyksikköön haettiin uusia kykyjä. He avasivat uusia kanavia Länsi- ja Itä-Eurooppaan sekä Aasiaan. Kohta tehtaalle voitiin alkaa palkata takaisin irtisanottuja työntekijöitä. Asiallisesti kohdellut osaajat palasivat mielellään.

– Organisaatio ei ole kyykytysväline. Hierarkiaa tarvitaan johtamisjärjestelmiä varten, Petteri Walldén sanoo.

Nokia myi kaapelitehtaansa vuonna 1996, ja Petteri Walldén siirtyi viideksi vuodeksi porvoolaisen sähkötarvikevalmistaja Enston toimitusjohtajaksi. Vuodet 2001–2005 hän johti sähkö-, putki- ja ilmastointialan tukkuliike Onnista.

Perheyhtiö oli Pohjoismaiden huonoiten kannattava kun Walldén aloitti, ja huomattavasti paremmassa kunnossa, kun hän vuonna 2005 sai lähteä pääomistajan kanssa tulleen hakauksen vuoksi.

Työn ohella ehtii kahteen hallitukseen

Onnisen vuosien jälkeen Petteri Walldén saattoi lupautua uusien yhtiöiden hallituksiin.

– Kun on täysipäiväisesti työelämässä mukana, niin kunnolla ehtii hoitaa korkeintaan kaksi hallituspaikkaa.

Walldén sanoo, että sopivista hallituspaikoista voi olla hyötyä omaan työhön: jos yritys esimerkiksi toimii Venäjän markkinoilla, niin on avartavaa tarkastella samaa markkinaa toisen alan yhtiön hallituksessa.

Aivan kokonaan Walldén ei ole pysynyt hallituksen kokoushuoneiden puolella, vaan Kuusakosken hallituksesta hän siirtyi kolmeksi vuodeksi samaan konserniin kuuluvan alumiinikomponenttivalmistaja Alteams Groupin toimitusjohtajaksi sen jouduttua ahdinkoon. Saneerauksen ja uudelleenjärjestelyn jälkeen johtaja teki tilaa nuoremmilleen.

– Ikärasismi on suomalainen ilmiö, ja se vaikuttaa myös hallitustyössä. Maailmalla voi olla 70–85-vuotiaana arvostettu hallituksen puheenjohtaja, kapellimestari, näyttelijä, presidentti tai pankinjohtaja mutta Suomessa alkaa olla kehäraakki kohta viisikymppiä täytettyään.

Nyt Walldén vitsailee olevansa opiskelijapoika. Tekeillä on väitöskirja Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitokselle.

– Se pitää kansainvälisten virtausten tasalla.

Palkittu hallituksen puheenjohtaja

Petteri Walldén on kuulunut viime vuodesta nelihenkiseen toimikuntaan, joka valitsee maan parhaan pörssiyhtiön hallituksen puheenjohtajan. Viime vuonna palkittiin Kone Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin, ja tämän vuoden valinnan valmistelu on jo aloitettu.

– Kyse ei ole mistään mielipidejutusta, vaan analysoimme aika tarkasti puheenjohtajan yhtiöiden kehitystä.

Vuonna 2009 parhaana hallituksen puheenjohtajana palkittiin Sanoman hallitusta johtava Jaakko Rauramo ja seuraavana vuonna F-Securen hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa. Toissa vuonna palkinto ojennettiin Nokia Renkaiden hallituksen puheenjohtaja Petteri Walldénille.

Hän istuu kolmen muunkin pörssiyhtiön hallituksessa. Kaikkiaan hallituspaikkoja on yhdeksän.

Yhtiöiden kirjo on laaja. Walldén pähkäilee vuoroin rengas- ja maalitehtaan, ohjelmistovalmistajan ja kierrätysyrityksen haasteita. Hän pysyttelee ajan hermoilla myös metsäkonekourien valmistajan, sähköverkkojen rakentajan, kuljetusyrityksen, vuokratyövoiman välittäjän ja teknologiakonsernin maailmassa.

Hallitukseen halutaan pätevät ihmiset

Petteri Walldén vierastaa hallitusammattilainen-sanaa.

– Olen omistajan edustaja hallituksessa. Se on luottamustoimi vuoden kerrallaan.

Takavuosikymmeninä suuryritysten hallituksia pidettiin hyvä veli -kerhona. Mielikuva välittyy ajalta, jolloin maa jakautui KOP:n Jaakko Lassilan ja SYP:n Mika Tiivolan leireihin. Nykykuvakulmasta tällainen malli tuntuu vieraalta.

– Jokaisessa hallituksessa mietitään tarkkaan, millaisessa tilanteessa yhtiö on ja millaista osaamista hallitukseen tarvitaan, Petteri Walldén sanoo.

Hallitukseen halutaan oikeat ihmiset, joilta löytyy bisnesymmärrystä, ja jotka osaavat haastaa ja tukea toimivaa johtoa oikeissa asioissa.

– Se on pelkkää legendaa, että hallitukset muodostaisivat hämähäkkimäiset verkostot, joissa ihmiset ovat toisistaan riippuvaisia. Kun tutkittiin 700 pörssiyhtiöiden hallituksien jäsenten keskinäisiä riippuvuuksia, niin lopulta varsin harvat olivat ristiin tekemisissä toistensa kanssa, eikä sekään ole riippuvuutta.

Hallituksen rooli korostuu rakennemuutoksissa

Hallitustyö on paljon muutakin kuin kokouksia. Vastuu on suuri, ja opiskeltavana on paljon materiaalia. Virallisia ja epävirallisia tapaamisia riittää niin paljon kuin kalenteriinsa saa sopimaan.

Viisaus ei välttämättä löydy kokouspöydän äärellä, vaan oivallukset voivat syntyä hiihtolenkillä, hölkätessä, metsällä passissa tai savusaunan lämmityksessä.

– Aivot toimivat alitajuisesti, Petteri Walldén sanoo.

Hallituksen rooli korostuu suurissa rakennemuutoksissa. Silloin tarvitaan monipuolista näkemystä, jotta hankalista tilanteista päästään eteenpäin. Joskus se edellyttää paikallisesti ikäviä ratkaisuja.

Isojen muutosten takaa löytyy yleensä aina globalisaatio.

– Siinä hakkaa päätä seinään, jos yrittää vastustaa globalisaatiota. Siitäkin pitää ottaa hyöty irti.

Monesti se tarkoittaa sitä, että uutta tuotantoa rakennetaan lähelle parhaiten vetäviä markkinoita. Lisäksi joudutaan miettimään tuotantokustannuksia.

Kaupan päälle tulivat juuret

Pältsiin möksälle

Petteri Walldénista tuli 13 vuotta sitten Pälkäneen vapaa-ajan asukas.

– Meillä oli mökki Porkkalanniemen saaristossa Kirkkonummella. Talvisin saareen ei päässyt, koska virtausten vuoksi jäät olivat arvaamattomat. Kesäisin riesana oli sinilevä.

Walldén ei jäänyt odottamaan, kohentaisiko Pietarin puhdistamo tilannetta ja saataisiinko ravinteet pysymään suomalaispelloilla. Uutta mökkiä alettiin katsella puhtaiden vesien ääreltä puolentoista tunnin etäisyydellä Helsingistä.

Epaalasta löytynyt paikka täytti kriteerit. Lisäksi Pälkänevesi on yhteydessä sen verran isoihin vesiin, ettei ranta tule heti vastaan, kun työntää veneen vesille.

– Jos siltä tuntuu, tästä karauttaa Busterilla Koskiin tai Kyllönjoelle. Hienolla kelillä voi vaikka pysähtyä selälle uimaan.

Petteri Walldén puhuu ”Pältsin möksästä”, vaikkei talo muistutakaan perinteistä mökkiä.

– Kivitalossa täytyy pitää lämmöt päällä ympäri vuoden. Niinpä Pälkäneellä tulee käytyä säännöllisen epäsäännöllisesti ympäri vuoden.

Opetus- ja kulttuuriministeriössä muun muassa nuorisotakuun nuorisotoimen tehtäviä hoitavan vaimon ja lasten lisäksi myös sukulaiset kokoontuvat toisinaan Epaalaan.

– Siskot ovat viettäneet joulua Pälkäneellä, ja 92-vuotias äiti karauttaa tänne omalla autollaan Toijalasta kolmessa vartissa. Viime kesänä pidettiin ensimmäinen serkkutapaaminen, jossa olivat mukana muun muassa Leena Keino perheineen Aitoosta ja höyrylaivaharrastaja Norvaston Osku Saarikylistä.

Mökki ei ole työleiri

Mökkikauppoja tehdessään Petteri Walldén tiesi, että hänen isänsä oli Alikylästä kotoisin. Mutta sitä hän ei tiennyt, että myös isoäidin kotitalo on parin sadan metrin päässä ja pari pikkuserkkua asustaa edelleen paikkakunnalla. Hän katselee siis samoja kulttuurimaisemia ties monennessako polvessa.

Epaalaan ehtiessään Walldén tykkää touhuta normaaleissa piha-askareissa, mutta mikään työleiri ”möksä” ei ole.

– Mökillä ei ole pakko tehdä mitään, vaan voi vaan olla, maata laiturilla ja saunoa.

Polttopuita ei tarvitse tehtailla monen sukupolven tarpeisiin, sillä Olli Hylli Epaalasta toimittaa kyllä tervalepät savusaunalle.

Walldén käy mielellään nauttimassa Sydän-Hämeen kylämeiningistä ja tunnelmallisista tapahtumista.

– Esimerkiksi Syrjänharjun supan joulutulilla on upea tunnelma.

Walldén on tuttu näky myös Pälkäneen torikahvilan pöydässä.

– Vapaaehtoiset leipovat ihanat pullat, ja ihmiset kulkevat kahvikupin kanssa pöydästä toiseen vaihtamassa kuulumisia.

Walldénin mielestä torikahvio on hyvä esimerkki pikkukuntien suurimmasta valtista, yhteisöllisyydestä. Yhteisö pitää jäsenistään huolta ja saa talkoilla aikaan hienoja tapahtumia.

Suurkunnissa menetetään yhteisön voima

Jo muinaiset roomalaiset tiesivät, mikä on sopivankokoisen yksikön koko. Sadanpäämiehen komennossa toimi sata tai korkeintaan pari sataa miestä. Se on suomalaisen peruskylän koko.

Sopivankokoiset yhteisöt ehkäisevät syrjäytymistä. Kylien vahvuuksille saadaan hintalappu vasta, jos ne menetetään.

Petteri Walldén pelkää, että liian suurissa kunnissa yhteisöt ovat vaarassa.

– Esimerkiksi Lontoo koostuu 32 kaupungista. Minusta Suomessa kannattaisi miettiä Ruotsin tai Englannin malliin, mitkä hommat kannattaa hoitaa milläkin organisaatiolla. Raskaat toiminnot voi yritysten tapaan keskittää, mutta asiakas- ja asukaspinnan pitää pysyä lähellä ihmistä.

Walldén ottaa esimerkiksi leivän. Asiakkaalle on tärkeää, että paikallisesta lähileipomosta saa tuoretta, tuoksuvaa leipää. Mutta se ei ole oleellista, missä mylly on.

– Terveyskeskuksen omistus ei ole kuntalaiselle oleellista, vaan että saat asiallista hoitoa ja kohtelua.

Hänen mielestään terveydenhoito kuuluu raskaisiin toimintoihin, jotka kannattaa hoitaa isolla alueella.

– Ei siinä ole järkeä, että valtio rahoittaa kuntia, jotka ylläpitävät terveyskeskuksia.

Myöskään yliopistoja tai lukioita ei voi olla kunnan joka kylässä, mutta alakoulut ovat kylien ja yhteisön kannalta tärkeitä.

Kuntien tapaan muun muassa yhdistykset ovat identiteetin kannalta tärkeitä.

– Ketä kiinnostaisi samaistua Pirkanmaan urheiluseuraan?

Lämsän kolumnit ovat odotettuja

Petteri Walldénin mielestä myös paikallislehti on yhteisöllisyyden vaalija. Mökkipaikkakunnan asioita Sydän-Hämeen Lehden välityksellä tiiviisti seuraava Walldén sanoo odottavansa erityisesti Lämsän tuoreimpia kolumneja.

Aitoon suunnalla vapaa-aikaa viettävä Jussi-Pekka Lämsä on myös hyvä esimerkki siitä, miten kesäasukkaat pistävät itseään likoon mökkipaikkakuntansa hyväksi.

– Tai Seppo Hovi, joka yhdessä Aimo Kokkolan kanssa on luonut monta ainutlaatuista tapahtumaa.

Myös Walldén pyrkii pitämään Pälkäneen puolia aina kun siihen on tilaisuus. Esimerkiksi ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka on saanut kokkareiden yhteydessä pikaluennon Tavase-hulluudesta.

– Mikään suodatin ei toimi ikuisesti. Minä en keksi yhtään järkevää syytä, mikä puolustaisi tekopohjavesihanketta. Insinöörin järkeen ei mene, miksi matalan ja lämpimän Roineen humuspitoista vettä kannattaisi ajaa harjuun, kun Tampereen pohjoispuolella olisi suuria ja puhtaita vesiä. Helsingin seutu juo Päijänteen vettä, ja se on erinomaista laadultaan. Onko näitä vaihtoehtoja edes tutkittu?

Petteri Walldénin mielestä Pälkäneen kannattaisi uusia asuinalueita kaavoittaessaan miettiä, millaisia asukkaita kuntaan halutaan ja miten heitä palvellaan.

– Kesämökit eivät ole kunnalle sellainen valtti kuin usein ajatellaan, koska suuri osa mökeistä on 1950–1960-luvun kunnossa, ja melkoinen osa niistäkin paikkakuntalaisten omistuksessa.