– Syksyllä ja talvella sitä on sitten aikaa levätä laakereillaan, pälkäneläinen ikipuuhastelija Aune Mattila huokaisee ja katselee omakotitalon pihamaata, jossa alkavan syksyn puuhat ovat jo hyvällä mallillaan. Kukkamaat ovat saaneet kilokaupalla syyslannoitetta, omena- ja kurkkusatoa on korjattu jo pitkään ja liiaksi levinneitä kukkia on poistettu penkeistä, ja ”kuritettu” leikkaamalla.
– Olen sillä tavalla herkkämielinen, että en mielelläni heitä kukkia roskiin. Onneksi minulla on paljon tuttuja, joille voin jakotaimia ja sipuleita antaa.
Helpotusta arkeen
Jokainen, joka Mattilan tuntee, tietää, ettei ”laakereilla lepääminen” ole Mattilan persoonan hallitsevin ominaisuus – päinvastoin. Mutta kun muistaa, että sanonta tarkoittaa kirjaimellisesti ottaen joutilaana oloa jonkun saavutuksen jälkeen, alkaa Mattilaa jo jonkin verran uskoa.
Sen verran Mattila on kuitenkin puuhien määrää höllännyt, ettei hän esimerkiksi ole tänä vuonna kasvattanut maissia, ja kurkkujakin tuli suolattua viisi purkkia viime vuotta vähemmän.
– Ja puutarhan hoitoon olen tehnyt tiettyjä helpotuksia, Mattila lisää.
Se on totta. 14 vuotta eläkkeellä ollut Mattila on esimerkiksi istuttanut osan kukkien tilalle helppohoitoisia pensaita, ja amppelien ja piharuukkujen määrä on vähintäänkin puoliintunut.
– Reissaamme miehen kanssa paljon, ja amppelien ja ruukkujen hoitaminen on käynyt melko mahdottomaksi. Mies jo vähän kyllääntyi, kun joka kerta ennen lähtöä kukkien kasteluun ja suojaan kuljetteluun saattoi kulua lähes tuntikin.
Kukkapenkki tilkkutyylillä
Arjen jonkinasteisesta helpottamisesta huolimatta pihamaalta löytyy yhä kutakuinkin 80:aa erilaista kukkalajiketta.
Mattila pitelee kädessään paperia, johon hän on kirjannut pihalta löytyvien kukkien nimiä. Vihon välistä putoaa paperi, johon on piirretty suunnitelma kukkien sijainnista penkissä.
– Luotan kukkapenkkien suunnittelussa hallittuun suurpiirteisyyteen. Olen tilkkutyöihminen, ja se näkyy myös kukkapenkeissäni. Pistän samaa kukkaa moneen paikkaan toisin kuin jotkut, jotka kasvattavat yhdessä paikassa yhtä lajia. Ja upeiltahan sellaiset penkit näyttävät. Mutta kukin tyylillään.
Mattila luottaa pääasiassa vanhoihin, perinteisiin kasveihin ja kukkiin.
– Haluan mahdollisimman kestäviä, hyvin kukkivia ja helppohoitoisia kasveja, minkä vuoksi olen kokenut perinneperennat omaksi lajikseni. Tarha-alpit, palavarakkaus ja leimukukat näistä mainitakseni.
Vaikka Mattila pitää perinneperennoista, kaipaa hän myös välillä haasteita. Siitä esimerkkinä Endless Summer –niminen kukka, jonka Mattila jo ostaessaan tiesi epävarmaksi tapaukseksi.
– Kaksi vuotta se kasvatti vain lehdet, mutta ei yhtään kukkaa. Sanoin sille, että jos ensi kesänä et kuki, sinulle tulee lähtö. Mutta se päätti jäädä. Seuraavana kesänä siinä oli valtavat, vaaleanpunaiset kukat, Mattila nauraa ja katselee kukkaa äidillisesti.
Ansaittu lepo
Viime talvi oli kasveille rankka. Mattilaltakin kuoli pari tuijaa ja runkosireenista meni puolet.
– Ja tulppaanit ne vasta kenkkuilivatkin. Tai oikeastaan ne ovat olleet aina vaikeita. Olen istuttanut niitä monta sataa, mutta lähes kaikki ovat kadonneet. Sen sijaan syyshortensian alta nousevat tulppaanit jaksavat porskuttaa. Ne ovat kasvaneet pihassamme yli 20 vuotta. Kun tietäisi, mitä lajiketta ne oikein ovat.
Tällä hetkellä suurin osa kukista on jo painanut päänsä kohti tulevaa talvea. Keltainen päivänsilmä tuikkii yhä pensaiden keskeltä, mutta on sekin jo lakastumaan päin. Sen sijaan syyskaunosilmä ja pensashortensia ovat hyvässä kukassa ja kultapiiskut vasta aloittelevat kukintaansa.
– Mutta ovat nämä jo ansainneetkin levon. Kauniin loiston puutarha meille taas tänäkin kesänä tarjoili, Mattila hymyilee.
Kommentointi on suljettu.