Paloturvallisuusviikko ei sattumalta ajoitu siihen kohtaan vuotta, jolloin pimeä syksy on kääntymässä kynttilöiden, ulkotulien ja miljoonien sähköisten tunnelmavalojen kirkastamaksi jouluajaksi. Huomio halutaan juuri nyt kääntää kodin paloturvallisuuteen, ettei se joulutouhun ja juhlinnan keskellä jäisi sivuseikaksi.
Valtakunnallinen kampanja näkyy tietoiskuina monissa tiedotusvälineissä, mutta sen ytimenä ovat paloasemat, jotka avaavat ovensa yleisölle. Teemaviikko aloitettiin viime viikonvaihteessa Päivä Paloasemalla -tapahtumilla ympäri maata.
– Tämä on meidän tapamme toivottaa ihmisille hyvää ja turvallista joulua. Haluamme antaa lahjaksi tietoa, siksi kaikki on täällä ilmaista, kertoi Johanna Norokorpi Onkkaalan VPK:sta.
Onkkaalan paloasema oli lauantaina auki kaikille kiinnostuneille, ja erityisesti ohjelma oli suunnattu lapsiperheille. Moni lapsi näki ensimmäistä kertaa vierestä, miten palokunnan kalustoa käytetään mutta samalla he saivat tutustua kodeista ja kouluista tuttujen sammutus- ja pelastusvälineiden käyttöön.
– Päivä erityisenä teemana on Muutamassa minuutissa voit pelastaa kaiken tai menettää kaiken. Se kuvaa sitä, miten tulipalon sattuessa kaikki on pienestä hetkestä kiinni. Jokaisen perheenjäsenen pitäisi tietää pelastautumistiet ja alkusammutusvälineiden paikat ja osata käyttää niitä. Siksi lastenkin kanssa pitäisi harjoitella asioita etukäteen, Norokorpi selitti.
Sammutusta ja pelastautumista
7-vuotias Juho Kilpinen ja hänen pikkusiskonsa Ella tutustuivat paloasemaan yhdessä isänsä Tommi Kilpisenkanssa. Kierros oli samalla tehtävärastirata, jonka varrella tutustuttiin sekä vaahtosammuttimella että letkulla sammuttamiseen,
palovaroittimiin,
palomiehen varusteisiin sekä pimeässä pelastautumiseen.
– Oli kivaa, ei mikään oikeastaan pelottanut, 7-vuotias Juho kuvaili kokemustaan.
Putken läpi ryömimistä pimeässä huoneessa kumpikaan sisaruksista ei halunnut yrittää, mutta pienimmät selvittivät rastiradan ilman sitäkin.
Pimeästä tilasta pelastautuminen ryömimällä voi olla välttämätöntä, sillä tulipalossa sähkö tavallisesti katkeaa ja savun takia on liikuttava lattian rajassa.
Rastilla pimeää tilaa valaisivat vain pienet ledtuikut, joskin oppaina toimivat VPK:n nuoriso-osastolaiset Hermanni Koivisto ja Niko Malinen tarjosivat tarvittaessa taskulampuilla lisävaloa.
Tommi Kilpinen arveli, että lasten mieleen painui erityisesti vaahtosammuttimen käyttöä opettava rasti. Pienimmät eivät voineet itsenäisesti kokeilla sammutinta, mutta he näkivät kuitenkin vierestä, miten isolla alueella roihuava tuli talttuu vaahdon avulla.
Rastiradan suorittamisesta sai palkinnoksi väritysvihon ja kynät.
Koko VPK talkoili
Päivää paloasemalla ei saada aikaan yhdessä päivässä, ja tapahtuman rakentamisessa tarvitaan kaikkia VPK:n osastoja.
Kahvit ja makkarat tarjottiin kaikille kävijöille – mikä tarkoitti veteraaniosastolaisille monen tunnin grillausurakkaa ja kokeneille palokuntanaisille kahvitarjoilusta huolehtimista.
Nuoriso-osastolaiset Samu Järvinen, 11, ja Severi Huhtala, 10, puskivat muiden mukana töitä puoli kahdeksaan asti perjantai-iltana ja tulivat taas töihin aikaisin lauantaiaamuna ennen tapahtuman alkua.
Pitkistä työpäivistä huolimatta pojat vakuuttivat, että kivaa on eikä yhtään väsytä. Tauolla pojat tulivat hengittämään raitista ilmaa ja seuraamaan touhua sammutusrastilla.
– Aamu me oltiin hommissa tuolla palovaroitinrastilla, nyt on vähän aikaa vapaata, he kertoivat.
Samulla ja Severillä oli selvä näkemys siitä, miksi paloturvallisuustietoa pitää jakaa. Äkilliset onnettomuudet ja hätätilanteet ovat nimittäin sellaisia, että niihin ei juuri saa harjoitusta tavallisessa elämässä. Palokunta pystyy sen kertomaan.
– Kyllä tämä on tosi tärkeä juttu. Me ollaan mukana, koska halutaan näyttää muille lapsille mallia, miten ollaan iisisti, ettei mitään sattuisi. Tai sitten että osaa toimia oikein, jos kuitenkin sattuu, pojat selittivät.
Kommentointi on suljettu.