Luopioisten kappeliseurakunnan vuotta ovat värittäneet kirkon juhlat, jotka nyt ovat takanapäin. Ensimmäisen adventin messu oli hieno päätös juhlavuodelle.
Jokaisen juhlan jälkeen koittaa arki. Silloin, kun juhlan eteen on tehty töitä pitkään, voi juhlan jälkeen olla niin sanotusti ”takki tyhjä”. Jos juhla kuitenkin on ollut onnistunut, olo on samalla onnellinen ja kiitollinen.
Joku on sanonut: ”Elämä ilman juhlia on kuin pitkä matka ilman majataloja”. Kappeliseurakunnan väki ja monet muutkin ovat vuoden aikana pysähtyneet monessa juhlavuoden majatalossa. Jäin miettimään sanaa ”majatalo”. Se on väliaikaiseksi tarkoitettu pysähdyspaikka. Siellä saa levätä matkan rasituksista, virkistyä toisten seurassa, ja siellä syödään hyvin – jotta taas jaksaa eteenpäin.
Myös joulu on tällainen majatalo: Pysähdyspaikka ja levähdyspaikka – siitäkin huolimatta että useimmilla siihen liittyy monenlaista tekemistä ja kiirettäkin. Jouluna jos milloin tarvitaan taitoa nähdä olennainen ja elää siitä. Sillä joulu ei lopulta ole tekemistä, vaan suuren lahjan vastaanottamista. Paimenetkin kutsuttiin työnsä keskeltä katsomaan sitä, minkä Jumala oli tehnyt ihan valmiiksi. Apostoli Paavali kirjoittaa siitä näin:
…” kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi lunastaakseen lain alaisina elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan”. (Gal. 4)
Hengellisessä elämässä tarvitaan majatalojen lisäksi myös arkiruokaa, matkaevästä arjen keskellä. Sana ja ehtoollinen ruokkivat uskoa vuoden jokaisella viikolla. Niiden kautta myös joulun ihme kirkastuu entistä suuremmaksi.
Toivotan kaikille seurakuntalaisille ja muille lehden lukijoille Siunattua Joulua!
Janne Vesto
Luopioisten pappi
