Merkittävä kivennapalainen vaikuttaja Mauno Henttinen on poissa. Hän sai iäisyyskutsun huhtikuun 3. päivänä. Hän menehtyi nopeasti edenneeseen vakavaan sairauteen.
Mauno Henttinen syntyi Kivennavan Riihisyrjässä 30.08.1938. Hän kuului siihen jo harvenneeseen joukkoon, joka ehti syntyä Karjalassa, lähteä sieltä kahdesti evakkoon, ja palata jatkosodan aikana lyhyeksi aikaa kotiseudulleen. Ehkä tuo kotiseudulla vietetty lyhyt lapsuuden aika ja evakkomatkojen kokemukset syöpyivät nuoren pojan sieluun niin, että saivat hänet aikuisena palaamaan juurilleen muuttolinnun tavoin.
Vielä sairasvuoteellaankin hän eli hyvin voimakkaasti niitä tuntemuksia, joita Karjala ja sinne tehdyt kotiseutumatkat hänessä herättivät.
Uuteen kotiin Pälkäneelle
Jatkosodan jälkeen Maunon kotiperheen tie johti Lahden kautta Pälkäneelle Ruokolan kartanon maista lohkotulle Katajisto-nimiselle torpparin tilalle. Koko perheen työpanosta tarvittiin uuden kodin rakentamisessa ja viljelemisessä. Maunon isä harjoitti maanviljelyn ohessa lisäansioita saadakseen myös sahaustoimintaa, sekä talvisin puutavaran ajoa lähialueiden metsistä.
Sukupolven vaihdoksen tullessa ajankohtaiseksi jäi Mauno viljelemään maatilaa nuoremman veljen Pertin kouluttautuessa omaan ammattiinsa. Mauno oli aktiivisena ihmisenä jo nuorena kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, mikä johti ennen pitkää kunnallisiin luottamustoimiin. Hänet valittiin 1960-luvulla Pälkäneen kunnanvaltuustoon, jossa hän toimi mm. sosiaalilautakunnassa ja valtuuston varapuheenjohtajana, lisäksi vuosia hallituksen varapuheenjohtajana. Siirtoväen lisäksi olivat myös paikalliset ihmiset oppineet luottamaan ripeästi asioihin perehtyvään tarmokkaaseen mieheen.
Maanviljelyn ohella Mauno harjoitti myös metsäojitusurakointia hankkimallaan konekalustolla. MELA- asiamieslain astuttua voimaan Maatalousyrittäjäin Eläkelaitos nimitti hänet eläkelaitoksen asiamieheksi Pirkanmaan kahdeksan kunnan alueelle. Kun maatilan hoidon vastuun siirtäminen pojalle tuli mahdolliseksi, jatkoi Mauno asiamiestehtävän hoitoa kaiken kaikkiaan noin 30 vuoden ajan. Moninaiset tehtävät työllistivät miehen niin, että lypsykarjatilan työt pyrkivät usein jäämään Hilkka-vaimon vastuulle.
Aikaa muille harrastuksille ei juurikaan liiennyt, ellei sellaiseksi katsota aikoinaan Iltasmäen VPK:n monena vuonna järjestämiä kesäjuhlia ja tansseja, joissa Mauno ja Hilkka olivat osaltaan järjestelyvastuussa.
Karjalaisten luottamushenkilönä
Karjalaisen yhdistystoiminnan piiriin Maunon veti eno Väinö Lattunen, joka houkutteli pojan Pälkäneen Karjalaisten sihteeriksi. Johtokuntaan hänet valittiin 1979 ja kymmenen vuotta myöhemmin puheenjohtajaksi.
Kivennapaseurassa Mauno Henttinen toimi aluksi sihteerinä vuodesta 1986, sitten rahastonhoitajana ja vuosina 2002–07 puheenjohtajana. kuluneiden vuosikymmenten aikana on Mauno osaltaan ollut luomassa hyviä suhteita nykyisten pervomajskolaisten kanssa. Tämä yhteistoiminta on tehnyt mahdolliseksi yhteiset juhlat, muistomerkkien pystyttämiset Kivennavalle sekä helpottanut kotiseutumatkojen järjestämistä sadoille juuriaan etsiville.
Kivennapa-Säätiön hallintoneuvostossa Mauno on toiminut vuodesta 1988, josta varapuheenjohtajana vuodesta 2002. Myös Kannaksen Osuusliike-Säätiön valtuuskunnassa Mauno ehti toimia vuosia.
Kivennapalaisen perinteen tallentamiseen Mauno on osallistunut kokoamalla vuosien mittaan suuren valokuva-arkiston syntymäpitäjänsä eri kylistä. Kuvista hän teki Kihuihin näyttelyjä, joista katsojat löysivät kotiseutunsa maisemia ja sukunsa kuvia. Suuren palveluksen omalle kotikylälleen hän teki käynnistämällä ”Riihisyrjä-Suvenkylä”-kirjan aineiston kokoamisen ja toimittamisen.
Valokuva-arkisto on luovutettu Kangasalan Äijälätaloon ja Maunon kirjaston Karjalaisten kylien kyläkirjasarja Pälkäneen kirjastoon.
Juuret kutsuvat
Kivennapalaisille Mauno Henttinen tuli parhaiten tutuksi johtamillaan kotiseutumatkoilla, joita vuosien mittaan kertyi yli 50. Niistä muodostui mieliin painuvia elämyksiä niin ensi kertaa kotejaan etsiville kuin useasti mukana olleille. Luonteelleen ominaisella välittömyydellä hän veti mukaan matkoille ja aktiiviseen yhdistystoimintaan myös nuorempaa sukupolvea.
Ensimmäisen jännittävän matkan Leningradiin Mauno järjesti jo 1959 Pälkäneellä asuneiden karjalaisisäntien kanssa. Tuolloinhan ei matkalla saanut pysähtyä Kivennavalla, vaan oli ajettava suoraan Leningradiin aikataulun mukaisesti. Leningradilaistaksit uskaltautuivat kuitenkin viemään matkalaiset kotikyliin sivuteitä pitkin ajaen. Kun matkustaminen Kannaksella tuli luvalliseksi 1990-luvulla, tulivat Maunolle tutuiksi miltei karjapolutkin ”Ylentelästä Patrikille”, kuten sanonta kuuluu, ja useinhan ne tiet melkoisia karjapolkuja olivatkin. Samoin alkoi olla tuttua koko Kannas Dyyneiltä Ihantalaan, vieläpä Aunuskin Nurmoilaan ja Kuujärvelle saakka.
Kukkia Ikuisuuden portille
Eniten löytyi matkalle lähtijöitä Kivennapa-seuran jokakeväisille ns. siivousmatkoille. Ennen työhön ryhtymistä oli tulijoilla tapana viettää kirkonmäellä Ikuisuuden Portilla lyhyt hartaushetki, jolloin myös muistettiin sankarivainajiamme kukkakimpuilla ja veisattiin virsi 577. Laulun sanat ”…ja meille alla auringon tää synnyinseutu rakkain on” tuntuivat täällä erityisen omilta.
Viimeisenä matkapäivänä ennen Suomeen lähtöä käytiin vielä hyvästeillä Ikuisuuden Portilla, jossa Mauno usein lausui Jalmari Järvisen herkän runon ”Muistojen tiellä”. Siinä runoilija kirkonmäellä jättää jäähyväisiä Kivennavalle ”…ja varoen kuin ois se ollut kultaa, talletin murun Kivennavan multaa”.
Monet meistä ovat Järvisen tavoin tallettaneet näiltä kotimatkoilta muistojen lisäksi Kivennavan multaa tai hiekkaa siunaushiekaksi. Niinpä myös Maunon siunaustilaisuudessa 19.4. Pälkäneen siunauskappelissa piirsi kirkkoherra Harri Henttinen setänsä arkulle ristin Kivennavan hiekalla.
Kurkien keväthuudon aikaan iäisyysmatkalleen lähtenyttä Mauno Henttistä jäivät puolison, lasten ja lastenlasten lisäksi kaipaamaan veli sekä sukulaisten ja ystävien laaja joukko.
Helli Taponen
Seppo Henttinen (serkku)
Pertti Henttinen (veli)
