Akseli Gallen-Kallela olisi innoissaan nähdessään tämän: Kallioisen rannan, josta harvan puuston lävitse näkyy auringossa kimaltelevalle järvelle. Kalliolla lekottelee musta-valkoinen hieho, joka katselee suuriripsisiä silmiään siristellen kaukaisuuteen.
Näky ei ole mystiikkaa eikä kansallisromantiikkaa, vaan täyttä realismia. Luikalassa sijaitsevan Yrjölän tilan viisi hiehoa nimittäin laiduntaa saarta. Vaellustensa välissä niillä on tapana tulla kalliolle lepäämään.
Tosin tällä hetkellä hiehojen olemassa olosta todistavat vain lantakasat, ja maahan jääneet sorkkien painaumat. Mutta jossakin päin 24 hehtaarinkokoista laidunta ne tälläkin hetkellä ovat. Mutta missä?
Onko täällä kuoriaisia?
Hyönteisasiantuntija Jani Kirjavainen nostaa haavin olalleen. Toki hänkin haluaa löytää hiehot, mutta pääasiassa hän on tullut Kaunis maa ry:n järjestämälle retkelle hyönteisiä bongaamaan.
– Etsin kukkakärpäsiä ja kuoriaisia. Tällaisista ympäristöistä saattaa hyvinkin löytyä harvinaisia lajeja, Kirjavainen toteaa.
”Tällaisilla ympäristöillä” Kirjavainen tarkoittaa perinnebiotooppeja, eli uhanalaisia luontotyyppejä, joita ylläpidetään perinteisten elinkeinojen ja maankäyttötapojen avulla. Metsälaitumien lisäksi perinnebiotooppeihin lasketaan ahot, niityt ja kedot. Kyseisiä luontotyyppejä on Suomessa jäljellä prosentti sadan vuoden takaisiin lukemiin verrattuna.
Yrjölän tilan emäntä ja isäntä Riikka ja Mikko Ylinen kertovat, että karja on laiduntanut tilanmetsälaitumia katkeamattomasti yli sadan vuoden ajan.
– Haluamme jatkaa yhä harvinaisemmaksi käyvää perinnettä. Hiehotkin nauttivat, kun niillä on käytössään hehtaareja tilaa, Riikka Ylinen toteaa.
Vuosien saatossa saareen on muodostunut karjapolkuja, joita pitkin hiehot kulkevat. Jotta eläimet eivät villiintyisi, saarella käydään päivittäin. Se on myös eläinsuojelulain vaatimus.
– Eläinten lukumäärän tarkistaminen on tärkeää, jotta voimme olla varmoja, että ne ovat kunnossa.
Ikävä kunnon talvia
Retkue vaeltaa läpi tiheikköjen ja niittyaukeamin kohti rantaa, josta hiehot saapuvat lautalla saarelle.
Heinäsirkat sirittävät ja monenlaiset perhoset liitelevät ympäriinsä. Muihin biotooppeihin verrattuna metsälaitumien eliöstö on kuitenkin suhteellisen niukka, mutta esimerkiksi erilaisia sienilajeja on paljon.
Mikko Ylinen harmittelee, ettei saarten eliöstöä ole aikoinaan kartoitettu.
– Silloin tietäisi paremmin, mitkä täällä ovat niitä harvinaisempia lajeja.
Ely-keskuksen maaseutuosaston kanssa solmittu biotooppisopimus edellyttää niittyaukkojen jatkuvaa auki pitoa.
– Myös puustoa tulee harventaa, jotta kenttäkerrokseen pääsee valoa, Mikko Ylinen toteaa.
Harvennusjätteiden poisvieminen saaresta on melkoista puuhaa, sillä jään tulee olla paksuudeltaan 60 senttimetriä, jotta se kestäisi traktorin painon.
– Jää oli talvella paksuimmillaan 30 senttimetristä. Viimeisimpien 20 vuoden aikana on ollut kaksi kunnon jäätalvea. Jäädyttäminen on aikaa vievää puuhaa.
Hiehot vedessä
Sitten se tapahtuu. Saavumme rantaan ja näemme viisi hiehoa. Ne seisoksivat niityllä ja tuijottavat äkisti niiden eteen ilmestynyttä ihmislaumaa.
Eläimet nauttivat silmin nähden olostaan. Ne napsivat heinää ihmisten käsistä, yksi nuolaisee pitkällä kielellään heinäntarjoajan käsivartta.
Hetken kuluttua yksi hiehoista lähtee kävelemään kohti rantaa. Muut seuraavat perässä.
Jo kohta hiehot pulikoivat sääriään myöten rantavedessä. Yksi kurkottaa kohti koivua, ja napsaisee muutaman herkullisen lehden suuhunsa.
Akseli Gallen-Kallela tarttuisi varmasti siveltimeen.
Kommentointi on suljettu.