Naisten ilta ja käsitöitä Pälkäneen seurakuntatalolla

Tehdään yhdessä –piirit kokoontuvat jälleen maanantaisin seurakuntatalolla kello 10-14. Lähde mukaan iloiseen joukkoon  kutomaan, virkkaamaan, ompelemaan tai vain juttelemaan ja kahvittelemaan. Uudet ideat ja ajatukset ovat aina tervetulleita.

Suomen Lähetysseura auttaa esimerkiksi kuulovammaisia lapsia, joiden koulunkäynti estyisi köyhyyden takia. Piirissä on mahdollista antaa avustusta Hubein ja Hunanin maakuntien apua tarvitseville koululaisille.

Jos et ehdi aamupiireihin, tule iltapiireihin, jotka kokoontuvat keskiviikkoisin: 21.1., 11.2., ja 11.3. kello 17-20.

Piireissä valmistellaan paraikaa käsitöitä pääsiäismyyjäisiä varten. Myyjäiset ovat seurakuntatalolla lauantaina 28.3. palmusunnuntain aattona. Arpajaistavaroita ja esimerkiksi  villalankoja voi ottaa mukaansa Tehdään yhdessä -piiriin.

Torikahviot järjestetään 11.2. lähtien kello 10-13. Silloin järjestetään arpajaiset Pilistveren hyväksi.

Ke 28.1. pidetään naisten ikioma ilta seurakuntatalolla kello 18, Päivikin kahvin ja kastettavan lisäksi Kirsi Urkko alustelee aiheen ” Riitän” ja luvassa on myös pannulappuarpajaiset. Luvassa myös Illan Sana ja laulamaankin pääsee.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?