Haanloukkaan kentän tuntumassa on upeat lumivallit leikkimiseen. Lapset kaivavatkin kasoihin luolia ahkerasti. Välillä paikalla on myös lasten vanhempia valvomassa touhuja, mutta välillä ei. Vanhempien olisi varmaan hyvä muistuttaa alakoululaisia varovaisuudesta luolien kaivamisessa, etenkin kun tulee suojakelejä. Ikäviä esimerkkejä vahingoista on jo liiaksi asti.
Huolestunut
Veisivät sitä lunta Yhteiskoulun kentälle tiiviiksi kuutioiksi, joista oppilaat voisivat kuvaamataidon tunneilla taiteilla hienoja lumiveistoksia.