Isoisäni piti päiväkirjaa koko aikuisikänsä ajan. Vuoden 1895 lopulla hän kirjoittaa nämä rivit:
”Ajatellessani, mitenkä kevytmielisesti ihmiset elävät terveytensä ja työkykynsä päivät ja mitenkä valmiit ollaan, vähääkään aikailematta, kääntymään avunpyynnöllä vaivaishoidon puoleen, kiivastuin sisässäni, sillä päivän selväksi kävi, että jonkunmoinen kirottu velttous vaivaa Suomen kansaa tässä suhteessa. Oma toimeentulo ei ole enää kunnian-asia, ei ole häpeä kääntyä pyynnöllä muiden puoleen ja päinvastoin on kunnia nuorten kesken ajattelematon tuhlailu. Apu on tarpeen, sillä jos semmoista jatkuu, turmeltuu koko työtätekevä väestö ja on valmis järjettömän socialismin harhaopeille. Kas tässä työala isänmaanystävälle!”
Koko Suomi on pitkään elänyt tuollaisen ”kyllä yhteiskunta hoitaa” -harhan vallassa vuosikymmenien ajan. Vielä sata vuotta sitten, sosialidemokraattien Forssan kokouksen päätöksiä toteutettaessa, työnteko oli sentään jonkinlaisessa arvossa.
”Työ on miehen kunnia”, näin ajateltiin, mutta toisen maailmansodan jälkeen sosialistiset puolueet pakottivat yhteiskunnat ottamaan liian pitkiä askelia holhousvaltion suuntaan. Ja tänään lähes kaikki saadaan yhteiskunnalla ”ilmaiseksi”, tosin velkarahalla ja veroista valittaen.
Eivätkö poliitikot voisi jo rehellisesti aukaista silmiään ja todeta tuon niin sanotun hyvinvoinnin jakamisen vastikkeetta menneen liian pitkälle? Kun valtio elää jatkuvasti velaksi, niin eihän näin voi jatkua, se kuuluisa pää on tullut vetäjänsä käteen.
Nyt on aika lopettaa tämä koko kansan eläminen ikään kuin vaivaishoidon varassa. Toivottavasti ennen vaaleja astuu esiin ehdokkaita, jotka ovat valmiita allekirjoittamaan yllä sanotun ja ryhtyvät toimiin työn yhteiskunnan rakentamiseksi.
Paul Tiililä
seniorikansalainen
Kommentointi on suljettu.