”Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot on pyhä”, sanoi Herra Moosekselle. Toisen Mooseksen kirjan 3. luvun teksti kertoo siitä, miten Jumala puhutteli Moosesta palavan pensaan kautta.
Monet Laipan Metsäkirkon kirkkovieraista kokivat, että päivän tekstinä olleet Vanhan Testamentin 3000 vuoden takaiset sanat oli kirjoitettu suoraan tälle varvikossa mäntyjen alla istuvalle joukolle. Pyhyyden kokemus, jossa yhdistyivät kesä, metsä ja kirkko, oli aivan erityisesti läsnä Pihtilammen laavulla, jonne kokoontui viime keskiviikkoiltana 75 sanankuulijaa.
Metsäkirkossa saarnasi rovasti Jaakko Uronen ja liturgina toimi kappalainen Janne Vesto.
Metsä muuttuu kirkoksi
Monen mielestä pyhän kokemusta vahvisti se, että kuluvan kesän jokaisen tilaisuuden pääpuheenaihe, sää, ei olisi voinut olla Metsäkirkolle täydellisempi. Oli
lämmintä ja kirkasta, maa parin päivän poudan ansiosta kuiva ja lammelta käyvä tuulenvire piti ilmassa lentelevät itikat poissa kirkkoväen kimpusta.
Metsä muuttuu kirkoksi helposti ja ilman turhaa tavaraa. Penkkeinä ovat kivet, kannot ja sammalmättäät, alttaritauluna männikön takaa pilkottava lammen pinta ja kirkkokavereina uskaliaimmat linnut, oravat ja muut Pihtilammen maaston vakituiset asukkaat. Soittimena oli tällä kertaa nokkahuilu, jonka äänen kantavuus huolestutti etukäteen kanttori Ritva Huomoa.
Kuulijoiden mielestä yksinkertaisen puuhuilun ääni oli kuitenkin ympäristöön sopivin mahdollinen.
– Olis vaan soittanut pitempään, joku totesi jälkeenpäin.
Alttarin pöytä muuttuu jumalanpalveluksen jälkeen hetkessä kahvipöydäksi, ja kirkkosaliin sytytetään makkaranuotio.
Unohtumattomat mätäspenkit
Kirkkokansa viihtyi Pihtilammen rannalla pitkään kahvien jälkeen ja nuotionkin jo hiivuttua. Jotkut tapasivat toisensa pitkän ajan jälkeen ja jäivät juttelemaan, toiset eivät vain malttaneet heti irrottautua luonnon rauhasta.
– Aivan mahtavaa! Olen iloinen, että tulin. Täällä on ihmeellinen rauha, huokasi Saara Wannas joka oli ensimmäistä kertaa mukana Metsäkirkossa. Ystävät Saila ja Markku Virtanen tarjosivat kyydin.
Wannas on elänyt rakasta aika puolison kuoleman jälkeen. Olo on ollut levoton.
– Jotenkin pystyin ensimmäistä kertaa täällä rauhoittumaan, Wannas kertoi.
Virtaset puolestaan ovat vakituisia metsäkirkkovieraita. Metsäkirkko on tärkeä, sitä ei jätetä väliin, Saila Virtanen vakuutti. Kysymykseen, mikä ainutlaatuisuus erityisesti on jäänyt mieleen, hän vastasi välittömästi:
– Mättäällä istuminen!
Hänen mielestään hienointa on se, että luonto ei ole vain lähellä, vaan sen kanssa ollaan kosketuksissa joka hetki. Luonto näkyy ja kuuluu kaikessa mitä tehdään.
– Joskus lammen saaressa on asustanut kuikkapoikuekin, niiden ääniä on kuulunut jumalanpalveluksen taustalta, Markku Virtanen kertoi.
Pihtilampi on hänelle melkein kotimaisemaa.
– Siinäkin mielessä tämä on niin tärkeä ja läheinen paikka, kun olen lapsesta asti näillä rannoilla juossut, hän selitti.
