Piispantarkastus Pälkäneen seurakunnassa päättyy ensi viikonloppuna piispa Matti Revon kolmipäiväiseen vierailuun. Piispa pitää aamurukouksen perjantaiaamuna Pälkäneen kirkossa ja lauantaiaamuna Luopioisten kirkossa, osallistuu perjantaina olopäiville Luopioisten seurakuntatalossa ja vierailee Anna Tapion koululla, missä pidetään oppilaille piispan kyselytunti.
Piispantarkastusmessu pidetään Pälkäneen kirkossa sunnuntaina 24. tammikuuta kello 10.
Koko seurakunnan yhteistyötä
Piispantarkastus käynnistettiin Pälkäneellä 16. elokuuta. Silloin ja siitä asti seurakuntalaisilla on ollut mahdollisuus lähettää palautetta, ehdotuksia, toiveita ja kritiikkiä seurakuntaan, ja kaikkea kokoon saatua on käsitelty kaiken syksyä työryhmissä henkilökunnan ja luottamushenkilöiden kanssa.
Lääninrovasti ja tuomiokapitulin edustajat tarkastavat erikseen talouden ja hallinnon asiat tällä viikolla.
Kirkkoherra Jari Kemppainen toteaa, että nykyinen piispantarkastus on kuin pitkä kehityskeskustelu, jossa piirretään suuntaviivat tulevaa varten.
– Palautteista ja keskusteluista nousi esiin kaksi pääsuuntaa, joihin pitää keskittyä: jumalanpalveluselämä ja vapaaehtoiset työntekijät, Kemppainen kertoo.
Kehittämiskohteita olisi helppo löytää paljonkin, mutta tiukka taloustilanne vaatii priorisoimaan.
– Meidän on pakko hyväksyä se, että kaikkea, mitä tähän asti on tehty, ei voida tehdä jatkossa. Siksi on pakko valita ja keskittyä tärkeimpään. Piispantarkastuksen loppuraportin jälkeen tehdään päätökset käytännön ratkaisuista, kuten siitä, mitä vähennetään – kiinteistöjä, henkilökuntaa vai toimintaa, kirkkoherra selittää.
Jumalanpalveluksia halutaan kehittää, jotta kävijämäärät saataisiin kääntymään nousuun. Seurakunnan väkiluku on pienentynyt 2000-luvun aikana noin tuhannella hengellä, joten siitä seuraa välttämättä, että kirkossakävijöiden määrä vähenee siitä huolimatta, että Pälkäneellä jumalanpalveluksiin osallistutaan keskimääräistä aktiivisemmin.
– Jumalanpalvelukset näyttävät olevan seurakuntalaisille tärkeitä, joten on perusteltua keskittyä niihin, Kemppainen sanoo.
Vapaaehtoistoiminnan kehittäminen on välttämätöntä, koska jatkossa yhä suurempi osa seurakunnan toimintaa jää vapaaehtoisten varaan. Siinä ei ole mitään erityistä uutta, sillä esimerkiksi Pälkäneellä huomattavan vireä lähetystyö torikahvioineen kaikkineen toimii jo nyt pääasiassa vapaaehtoisten varassa.
– Nykyiset vapaaehtoiset eivät jaksa loputtomiin, ja monessa tapauksessa yhdet ja samat hoitavat monia tehtäviä. Meidän on mietittävä, miten pois siirtyvät korvataan ja uusia sukupolvia saadaan mukaan, Kemppainen muistuttaa.
Piispa auttaa löytämään voimavaroja, vahvuutta ja viisautta
– Pälkäneen seurakunnasta on vaikea löytää mitään negatiivista sanottavaa. Se on vankka, perinteinen maaseudun seurakunta mutta ei toisaalta kaukana kaupungistakaan. Ja Pälkäneellähän seurakuntaan kuuluu vielä suuri enemmistö kunnan asukkaista – tietyllä tavalla näkee, että seurakunnan jäsenyys on osa ihmisten arkielämää, tiivistää piispa Matti Repo vaikutelmansa Pälkäneen seurakunnasta.
Jumalanpalveluselämä, jonka seurakunta itse on juuri nimennyt yhdeksi tärkeimmistä kehittämiskohteistaan, on piispan mukaan sellainen kohta, jossa Pälkäne erottuu edukseen muusta hiippakunnasta.
– Jumalanpalveluselämä on virkeää ja monipuolista ja kirkossakäyntiprosentti on korkeampi kuin hiippakunnassa keskimäärin. Virkamiehet ovat nähneet vaivaa saadakseen jumalanpalveluksen seurakuntalaisten yhteiseksi asiaksi eikä vain ohjelmaksi, jota he tuottavat valmiina toisia varten – ja he ovat onnistuneet siinä, hän perustelee.
Hän kertoo arvostavansa sitä, että päähuomio halutaan kiinnittää nimenomaan kirkon toiminnan ydinalueen kehittämiseen. Kireä talous pakottaa tekemään valintoja, ja piispan mukaan Pälkäneellä on valittu hyvin.
Väki vähenee ja talous painaa
Matti Repo toteaa, että Pälkäneen seurakunta painiskelee samantapaisten ongelmien kanssa kuin muutkin. Huolia kertyy, vaikka Pälkäneen tilanne on moniin muihin verrattuna hyvä eikä kriisiytymisen uhkaa ole näköpiirissä.
– Perusongelma on se, että väkimäärä vähenee: vuosittain on säännöllisesti enemmän hautauksia kuin kasteita ja lisäksi kirkosta eroaminen kiihtyy. Talous kiristyy, ja säästökohteita on pakko löytää. Nämä koettelevat Pälkänettä siinä kuin kaikkia muitakin Suomen seurakuntia, vaikka eri paikoissa tietysti painottuvat erilaiset asiat, hän sanoo.
Piispallakaan ei ole ojentaa valmista ratkaisumallia seurakunnan päättäjien käteen, mutta apukeinoja vaikeuksista selviämiseen on olemassa, hän vakuuttaa.
Matti Repo sanoo, että pienten seurakuntien ei kannata yrittää venyttää tiukkaa budjettiaan selvitäkseen yksin joka asiasta. Monet talous- ja hallintopuolen asiat voidaan hoitaa järkevällä yhteistyöllä naapuriseurakuntien kesken ilman että seurakuntia tarvitsee silti liittää yhteen.
Hän toteaa, että kristillinen kirkko on yksi ja seurakunnat sen osia. Ne eivät ole samalla tavalla itsenäisiä kokonaisuuksia kuin esimerkiksi valtiot, jotka tarvitsevat rajojensa, turvallisuutensa ja toimeentulonsa vuoksi raskaat hallintokoneistot.
– Itsenäisyys, oma identiteetti on seurakuntalaisille yleensä keskeinen asia, mutta meidän pitää miettiä, miten itsenäisyyden rajat määritellään. On tärkeää, että oma näkyy: että saadaan pitää omat jumalanpalvelukset, omat papit ja muu henkilökunta ja omat tilat. Mutta kaikki nämä ovat olemassa esimerkiksi kappeliseurakunnissa, vaikka ne eivät olekaan itsenäisiä. Pienet yksiköt ovat hyviä seurakuntaelämän kannalta, mutta niiden ei tarvitse kantaa huolta koko organisaation kaikista osista, piispa muistuttaa.
Uusia järjestelyjä pohditaan parhaillaan rovastikunnan tasolla. Koska kirkolliskokous ei hyväksynyt viime keväänä ehdotettua seurakuntayhtymämallia, tilalle on kehitettävä muita yhteistyömuotoja.
– En osaa vielä sanoa tarkasti, mihin päädytään, mutta kuitenkin kevyempään malliin kuin seurakuntaliitoksiin, Repo kertoo.
Tilanne muuttuu, usko pysyy
Keskustelu kristillisen kirkon erilaisista kriiseistä lainehtii jatkuvasti eri medioissa. Kirkon jäsenten rivit harvenevat, ja on pakko miettiä, miten ihmiset saadaan pysymään seurakunnissa tai palaamaan niihin.
Monenlaisia keinoja on ehdotettu, mutta piispa Repo sanoo yksiselitteisesti, että seurakunnilla on oma erityislaatunsa, josta ei voi tinkiä. Keskeisin tehtävä ei voi koskaan olla haalia väkeä mukaan erilaisilla markkinointikikoilla. Hän muistuttaa, että kirkolla on yksi muuttumaton sanoma ja sen on oltava myös tärkein syy kuulua kirkkoon.
– Me emme voi luopua Kristuksen omasta tehtävänannosta, evankeliumista, joka on meidän ydinsanomamme. On mietittävä, miten se palvelee ihmisiä tässä ajassa, sillä uskohan ei muutu, vaikka tilanteet ja olosuhteet vaihtuvat aikojen mittaan, Matti Repo sanoo.
Hän ei myöskään usko, että seurakuntien väkimäärät saadaan nousemaan pelkästään toimintamuotoja muuttamalla.
– Uudet toimintamuodot ovat tärkeitä, ja seurakunnissa kannattaa miettiä kaiken aikaa, missä kannattaa uudistaa ja missä pitää kiinni traditiosta. On kuunneltava seurakuntalaisia ja heidän tarpeitaan, mutta kristillinen kirkko ei voi alkaa pitää itseään yhdistyksenä, jonka tärkein tehtävä on miellyttää ihmisiä. Silloin se menettää itseytensä, piispa muistuttaa.
Toisaalta suunta on jo kääntymässä kohti kirkkoa. Maailmantilanteen uhat ja levottomuudet ajavat ihmiset etsimään turvaa.
– Meillä on tarjota turvapaikka, meillä on vastaus tulijoille. Tehtävämme on saada heidät ottamaan se vastaan, Matti Repo sanoo.
Piispa on toivottu vieras
Piispa Matti Revon Pälkäneen vierailuissa on yksi varma asia: ne ovat aina yhtä odotettuja ja toivottuja. Kesäpälkäneläisyytensä vuoksi Repoa pidetään vähän kuin omana väkenä, ja lisäksi hän on virassaoloaikanaan jo moneen kertaan osoittanut välittävänsä aidosti pienistä ihmisistä ja tapahtumista.
Hän itsekin kertoo kokevansa läheisyyttä pälkäneläisten joukossa.
– Pälkäneelle on aina hyvä tulla. Tunnen kyllä, että paikalliset pitävät minua omanansa, ja minulle on jäänyt hyvä tunne kohtaamisistamme. Piispan vierailun pitäisikin olla aina positiivinen viesti siitä, ettei seurakunta ole yksin, vaan osa kokonaisuutta, piispa sanoo.
Hän korostaa, että sana piispantarkastus ei tarkoita sitä, että tuomiokapitulin iskujoukko tulisi etsimään virheitä ja puutteita seurakunnan toiminnasta tai rankaisemaan niistä.
– Nykyaikainen piispantarkastus on ennen kaikkea seurakunnan kehittämistä yhteisvoimin. Sen tarkoitus on auttaa seurakuntia löytämään omat vahvuutensa ja kehittymään positiiviseen suuntaan. Työ on voimavarojen, vahvuuden ja viisauden etsimistä, jossa seurakuntalaiset, luottamushenkilöt ja viranhaltijat tekevät yhteistyötä kanssamme, hän sanoo.
