Huhut, faktat ja johtopäätökset

Pakolaiskysymys on Suomessa tällä hetkellä kuuma peruna. Se jakaa ihmiset kahteen leiriin. Monet vastustavat jyrkästi pakolaisten tuloa. Toiset taas ovat tarjonneet apua ja jopa asuntoa. Punaisen Ristin avustajista ja seurakuntien avusta puhumattakaan.

Huhujen perusteella kaikkia arabimaista tulleita voi epäillä terroristeiksi tai raiskaajiksi. Helsingin Sanomien (vakaavasti otettava lehti!) tutkimuksen mukaan raiskauksista 35 prosenttia teki uhrin oma kumppani, 48 prosenttia tuttu ja vain 17 prosenttia uhrille tuntematon henkilö. Varmasti tuosta 17 prosentista kaikki eivät ole pakolaisia ja maahanmuuttajia.

Terroristit on otettava vakavasti niin Suomessa kun muuallakin. Mutta varmasti kaikki tummatukkaiset ja -partaiset eivät ole terroristeja. Sitten voisi väittää myös, kaikki saksan kieltä puhuvat ovat natseja ja kaikki venäläiset ja virolaiset kommunisteja.

 

Vuosia sitten virolainen Raivo Roosna ryösti kultaliikkeen Helsingissä ja jäi kiinni tietysti. Johtopäätös oli, että kaikki virolaiset ovat pankkirosvoja. Se on voimassa edelleen.

Niin monen suomalaisen mielestä Viron rakentajat Suomessa tekevät huonoa työtä. Mutta fakta on, että Kalle Palanderille rakensi Suomeen talon virolainen pienrakennusfirma. Hänen kartanossa Virossa korjaustyötä tekevät saman firman työntekijät.

 

Venäläisistä on jäänyt paha jälki suomalaisten muistoon. Syy on selvä. Mutta silti tavallinen Ivan ja Maria eivät ole syyllisiä Stalinin ja Putinin tekoihin, vaikka heille oli ja on tehty aika hyvä aivopesu.

Talvisodan aikana tavalliset venäläiset uskoivat, että suomalaiset valloittajat haluavat ottaa Pietarin haltuun ja hyökkääjät pitäisi pysäyttää ennen kun on myöhäistä.

Jatkosodassa suomalaiset ja saksalaiset olivat molemmat fasisteja ja yhtä pahoja, vaikka suomalaiset puolustivat vain omaa maataan.

Monessa maalaisperheessä oli jatkosodan aikana sotavankeja töissä. Hyvin monet heistä eivät halunneet mennä takaisin teloitettavaksi tai Siperian leirille 25 vuodeksi. Mutta kaikki joutuivat menemään.

 

Olen matkustanut aika paljon Afrikan ja Aasian maissa. En ole koskaan nähnyt pahoja kansoja ja edes pahoja ihmisiä. Kulttuurissa erot ovat aika isot, mutta jos periaate on ”maassa maan tavalla”, niin ei tule ongelmia missään. Onneksi en ole joutunut näkemään terroristeja, mutta niitä vihataan joka puolella.

Huhujen mukaan Isis-alueilla toimivat ääriuskovaiset islamistit. Väittäisin, että ei. He tappavat Allahin nimissä, mutta useimmat eivät tiedä islamista mitään. He tappavat vaan siksi, että se on hauskaa.

90 prosenttia Isis-järjestön upseereista on koulutettu entisessä Neuvostoliitossa tai Venäjällä. Myös Assadin armeijan kalusto on lähes kaikki Venäjältä ja upseerit koulutettu lähes kaikki Venäjällä. Raaimmat murhamiehet Syyriassa ja Irakissa ovat kotoisin Venäjältä.

Terroristeilla ei ole kovin paljon tekemistä islamin kanssa, koska islam arvostaa myös ihmiselämää. Ehkä on miettimistä?

 

Kirjoittaja on maahanmuuttaja Virosta.
Kirjoittaja on maahanmuuttaja Virosta.

Miksi Putin sai yllättäen nopeasti haltuun Välimeren sotasatamat ja lentokentät Syyriassa? Periaatteessa hän käytti niitä jo aikaisemmin, mutta osasi hienosti pitää sen salassa.

Ja maailma oli hyvin naiivi, kun Putin kuraisilla ja verisillä kumisaappailla vaatii yhtä pääpaikkaa rauhaneuvottelupöydän vieressä. Hänen tavoite on pitää Välimeren satamat ja lentokentät myös sodan jälkeen.

Turkin presidentillä on selvät todisteet siitä, että Putinin Venäjä ostaa Isisiltä öljyä.

 

 

Kommentointi on suljettu.