Kangasalan museoiden illassa juhlittiin Sahalahden rakennuksista kaikkein vanhinta: tänä vuonna 200 vuotta täyttävää Sahalahden makasiinia. Historiantutkija Ilkka Teerijoki luennoi museomakasiinilla rakennuksen historiasta ja pitäjänmakasiinijärjestelmän taustasta.
Makasiinitoiminnan taustaa kartoittaakseen on palattava 1600-luvulle Ruotsin suurvaltakuntaan. Ruotsi – ja Suomi valtakunnan itäisenä osana – eli luontaistaloudesta. Ilkka Teerijoen mukaan viljan merkitystä tuolloin ei voi liikaa korostaa.
– Viljan saatavuus ja hinta olivat elintärkeitä asioita sen ajan ihmisille. Sadon onnistuminen tai epäonnistuminen olivat elämän ja kuoleman kysymyksiä.
1600-luvulla Ruotsi oli normaalioloissa viljan suhteen omavarainen, mutta tasapaino oli koko ajan vaakalaudalla. Vuosisata oli harvinaisen kylmä. Katovuodet toistuivat usein ja kaiken päällä painoivat Ruotsin valtakunnan sotatoimet.
– Maatalouden kehittämisestä ei oltu kiinnostuneita. Enemmän keskityttiin rauta- ja kuparikaivoksiin, jotka liittyivätkin suoraan sodankäyntiin, Teerijoki toteaa.
Kuppi heilahti kokonaan nurin vuosina 1695–1697. Tänä erittäin kylmänä ajanjaksona kuoli lähes kolmannes Suomen väestöstä. Ilkka Teerijoen mukaan ylimmät säädyt yrittivät auttaa, mutta usein viranomaisten mahdollisuudet olivat rajalliset.
– Sadon epäonnistuminen huomattiin usein aivan liian myöhään. Avustusta piti etsiä ulkomailta asti, mutta viljan kuljettaminen oli hyvin hankalaa. Viljalaivat usein jäätyivät avomerelle kiinni.
Kuningasidea: Makasiinilaitos rahvaan vastuulle
Suurten nälkävuosien jälkeen tilanteessa ei tapahtunut suurta parannusta. 1700-luku oli vähän suotuisampi ilmaston kannalta, mutta senkin ilon tappoi sota. Suuri Pohjan sota alkoi vuonna 1700 ja päättyi Uudenkaupungin rauhaan vuonna 1721. Ruotsin suurvalta-aika loppui: Suomen kaakkoiset alueet ja Baltian maat sekä niiden runsaat viljavarannot menetettiin.
Nyt maatalouden kehittämiseen alettiin kiinnittää enemmän huomiota. Viljaa ei oltu aikaisemmin varastoitu laajassa mittakaavassa: kruununmakasiineissa varastoitiin viljaa ainoastaan armeijan tarpeisiin. Mietittiin kruunumakasiinilaitoksen laajentamista. Ajatus ei kuitenkaan ottanut tuulta siipiensä alle, sillä valtiolla ei ollut sen toteuttamiseen varaa. Tilanteen ratkaisi valtiopäivillä saatu kuningasidea.
– Jos valtiolla ei kerran ole rahaa, ratkaisu on siirtää vastuu rahvaan itsensä vastuulle. Ajatuksena oli laittaa vilja aikaisempaa pienempiin varastoihin ja mahdollisimman moneen paikkaan ympäri valtakuntaa: kaikkiin seurakuntiin pitäisi saada oma pitäjänmakasiini, Ilkka Teerijoki kuvailee.
Tavoitteena oli, että makasiineissa olisi niin paljon viljaa, että kaikille riittäisi vaikeinakin aikoina. Jos vilja pääsisi loppumaan, saattoi hätätilanteessa turvautua naapuripitäjän varastoihin. Ilkka Teerijoen mukaan muitakin etuja haviteltiin.
– Ideana oli myös, että rahan arvo samalla vakiintuisi, sillä rahan ja viljan arvo olivat tiukasti sidoksissa toisiinsa. Edullista oli myös se, että vilja oli paikallista; se oli tottunut täkäläisiin oloihin ja iti näin paremmin.
Makasiinilaitoksen oli tarkoitus rakentua täysin pitäjäläisten toiminnan varaan. Valtiovallan ei haluttu puuttuvan järjestelmään mitenkään. Tämä teki suunnitelmasta maailmanlaajuisestikin ainutlaatuisen: missään muualla kuin Ruotsissa ja Suomessa ei ole ollut vastaavanlaista pitäjänmakasiinilaitosta.
– Tällaiset järjestelmät olivat yleensä valtiojohtoisia, tai kartanon herrojen hommia, mutta täällä oli rahvaan itsehallinto. Ruotsin talonpojat olivat vapaita ja kokemusta omien asioiden hoidosta oli. Talonpoikien hallinnoima makasiinilaitos olikin sinänsä hyvä ajatus, sillä tavallista kansaa ärsytti paljon, jos virkavalta puuttui heidän asioihinsa, Ilkka Teerijoki kuvailee historiallista kansaluonnetta.
Pitäjänmakasiineja perustamassa
Huittisten ja Loimaan pitäjiin perustettiin 1720-luvulla ensimmäiset pitäjänmakasiinit. Näiden ensimmäisten makasiinien jälkeen uusia ei kuitenkaan ilmaantunut. Kullanarvoinen idea ei herättänyt sittenkään innostusta aivan kaikissa: aatelisto ja papisto kannattivat järjestelmää, mutta talonpojat olivat penseitä. Teerijoen mukaan rahvaan kovapäisyyttä on turha syyttää.
– Rahvas ymmärsi oman etunsa, mutta muut syyt painoivat. Makasiinitoiminnan aloittaminen vaati paljon asioita. Piti kerätä peruspääomaa, mutta viljan kerääminen oli vaikeaa; ei yksinkertaisesti ollut ylimääräistä viljaa mitä kerätä.
Vuonna 1750 saatiin ennätysmääräinen sato, eikä katoa ollut missään kahtena vuotena. Viimein pitäjänmakasiineja saatiin perustettua runsaasti Hämeeseen, Uudellemaalle ja Pohjanmaalle.
– Pälkäneelle tai Sahalahdelle ei tällöin vielä perustettu pitäjänmakasiinia. Valtiovallan oli puututtava tiukemmin asiaan vuonna 1757. Maaherrojen tehtäväksi määrättiin valvoa, että kaikkiin pitäjiin rakennettaisiin oma makasiini. Tällöin Sahalahdellekin perustettiin ensimmäinen pitäjänmakasiini, Ilkka Teerijoki kertoo.
Menestyksekäs Sahalahden makasiini
Vaikka Sahalahdella vastustettiin ensin pitäjänmakasiinin perustamista, se ei tarkoittanut, että yhteiseen viljavarastoon oltaisiin suhtauduttu vieroksuen. Päinvastoin: kirkonmäelle oli jo vuonna 1728 perustettu seurakunnan hallinnoima kirkkomakasiini, joka jakoi pulavuosina köyhille avustuksia. Uuden pitäjänmakasiinin omistajina olivat kuitenkin osakkaat eli talonpojat. Vuonna 1759 makasiini aloitti toimintansa. Köyhäin- ja pitäjänmakasiinit yhdistettiin vuonna 1771.
– Sahalahdella makasiini on toiminut poikkeuksellisen hyvin. 1700-luvulla pystyttiin toisinaan jopa myymään viljaa. Vastoinkäymisiäkin oli, kuten vuonna 1803 tapahtunut viljavarkaus, mutta se ei suuremmin haitannut menestyvän makasiinin toimintaa, Teerijoki kuvailee.
Vuonna 1816 Sahalahdelle rakennettiin uusi viljamakasiinirakennus, koska edellinen rakennus oli huonokuntoinen ja liian pienikokoinen. Vuoden 1803 varkauden viisastamana uusi aitta rakennettiin myös kestävämmäksi; rakennus sai kaksinkertaiset hirsiseinät. Viljavarastot kasvoivat uudessa vankkarakenteisessa aitassa. 1800-luvun lopulla makasiinissa oli säilössä jo 200 tynnyriä viljaa.
Lukutaidon merkitys
Sahalahdella pitäjänmakasiini menestyi, mutta monissa muissa Suomen makasiineissa toiminta loppui muutaman vuosikymmenen jälkeen. Syy oli Ruotsin valtakunnan vaihtelevissa olosuhteissa. Samat säännökset eivät toimineet kaikkialla yhtä hyvin.
– Voidaan todeta, että keskimäärin niillä alueilla pitäjänmakasiinit menestyivät paremmin, missä oli enemmän säätyläisiä. Lukutaitoiset säätyläiset osasivat pitää kirjaa, toisin kuin usein luku- ja kirjoitustaidoton rahvas. Tästä syystä myös Sahalahden makasiini menestyi. Kokemusta vastaavanlaisesta toiminnasta oli kertynyt kirkkomakasiinin ajalta, makasiinia olivat hoitaneet oppineet papit ja näin pitäjänmakasiinin hoitoon ei lähdetty kylmiltään, Teerijoki pohtii Sahalahden makasiinin menestyksen taustoja.
Vuonna 1857 annettiin jälleen asetus pitäjänmakasiinin pakollisesta perustamisesta pitäjään. Vuosina 1857–58 rakennettiinkin suuri osa tähän päivään asti säilyneistä makasiineista. Vuonna 1857 myös määrättiin, että vilja tuli jakaa kahteen osaan: vuosittain jaettavaan osuuteen ja viljaan, jota käytettiin vain todellisen nälänhädän iskiessä.
– Jo parin vuoden päästä määräys muuttui karmaisevan ajankohtaiseksi, kun 1860-luvun suuret nälkävuodet iskivät. Nälkävuosien aikana kaikki hätävarastot olivatkin käytössä, mutta nekään eivät riittäneet, Teerijoki kuvailee 150 vuoden takaista hätätilannetta.
Pitäjänmakasiinit luottoa antamassa
1860–luvulla maataloutta alettiin toden teolla uudistaa. Merkittävä muutos oli kauran varastoiminen, aikaisemmin makasiineihin oltiin kerätty lähinnä ruista ja toisinaan myös ohraa. Ilmasto-olosuhteet muuttuivat myös suotuisemmiksi ja sadot paranivat. Ongelmat kuljetuksessa helpottuivat rautateiden rakentamisen ja talvimerenkulun parantumisen myötä. Lisäksi maitotalous kasvatti merkitystänsä.
1800–luvulla monet makasiinit alkoivatkin myydä kertynyttä viljaansa. Pitäjänmakasiineista muodostui pankkilaitosta muistuttava järjestelmä. makasiinit alkoivat aktiivisesti myös tukea ja rahoittaa kunnallistehtäviä sekä harjoittaa köyhäinapua. Uudenlaisista tehtävistä huolimatta vilja vanheni makasiineissa; 1800-luvun loppua kohden makasiineissa alkoi syntyä jo varastointitappioita. Pankkitoiminnan ja kaupankäynnin kehittyminen ajoivat lopulta makasiinien lainaustoiminnan ohi.
– 1900-luvun alussa monissa makasiineissa kaikki vilja oli jo myyty. Osa makasiineista jatkoi ensimmäiseen maailmansotaan asti, jolloin viljaa todella tarvittiinkin. Jotkut makasiinit jatkoivat vielä 1920–1930-luvuille. 1920-luvulla vaatimukset kasvoivat viljan pidolle, ja 1930-luvulla tuli asetus siitä, minkälainen vilja kelpaa makasiineille.
Teerijoen mukaan asetus oli viimeinen naula pitäjänmakasiinien arkkuun. Talvisodan alkaessa makasiinien viimeisetkin viljanjyvät annettiin puolustuslaitokselle. Sahalahdella pitäjänmakasiinin toiminta loppui myös 1930-lukuun mennessä.
Makasiinit kotiseutumuseoina
Sahalahden makasiini toimi tämän jälkeen 1950-luvulta 1970-luvulle Saarioisten kartanon elintarvikevarastona. 1980-luvulla makasiini päätyi kunnalle ja 1990 makasiini muutettiin kotiseutumuseoksi. Ilkka Teerijoki kertoo Suomessa säilyneen noin 200 makasiinirakennusta, mikä on verrattain paljon.
– Ruotsissa makasiinirakennuksia ei ole säilynyt, vaikka ympäri maata oli toistatuhatta makasiinia. Tämä johtuu siitä, että Ruotsissa ei ole kotiseutumuseoperinnettä. Suomessa 1940-50- luvuilla syntyi innostus kotiseutumuseoihin, ja kotiseutumuseoita perustettiin usein juuri vanhoihin makasiineihin.
Makasiinilaitoksen kaksisataavuotinen historia ei ole yksiselitteisesti menestystarina. Järjestelmä ei pystynyt torjumaan suurien katovuosien nälänhätää. Suomi oli aina riippuvainen tuontiviljasta. Pitäjänmakasiinilaitos oli hyödyllinen kuitenkin toisella saralla.
– Kunnallisen itsehallinnon kehitykselle makasiinilaitos oli tärkeä. 1800-luvulla monien hankkeiden takana olivat pitäjänmakasiinit: makasiini oli pitäjän yhteinen rahasto. Sahalahdella makasiinin viljalla rahoitettiin 1800-luvun lopussa urkujenhankinta, kirkon maalipinta uusittiin ja palkattiin opettaja, Ilkka Teerijoki kuvailee.
Sahalahden museomakasiini onkin vahvoine hirsiseinineen kestävä muistutus ajoista, jolloin kylvettiin hyvinvointivaltion ja kansalaisyhteiskunnan toimintaperiaatteiden siemenet.
