Aitoon kauppa saa jatkajan

Anssi Kukkosesta tulee Aitoon kyläkauppias.

Aitoon Siwalta tyhjenevät tilat ovat saamassa uuden kauppiaan omasta kylästä. Tilaisuuteen tarttuu Sydän-Hämeen Lehdestä tuttu yritysasiakasvastaava, juoksutapahtumien ja Aitoon Kirkastusjuhlien puuhamies Anssi Kukkonen. Mikäli aikeet toteutuvat, M-ryhmään liittyvä Anssin kauppa aloittaa huhti–toukokuun vaihteessa.

Kukkonen tunsi hetken koittaneen, kun Kesko ilmoitti sulkevansa Aitoon Siwan maaliskuun lopussa. Yllätysvedon takana on monta hyvää syytä vaihtaa kauppiasuralle.

– Kylä yksinkertaisesti tarvitsee kaupan, täällä asuu edelleen ihmisiä ja lapsiperheitä. Yrittäjyys taas oli ollut jo pitkään mielessä, mutta sopiva sauma vain puuttui, Kukkonen perustelee uutta aluevaltausta.

Kaupan lopettamisesta kuultuaan hän alkoi nopeasti valmistella harppausta kauppiasuralle. Parissa kuukaudessa Kukkonen on ehtinyt tehdä työn ohessa liiketoimintasuunnitelman, hankkia rahoituksen ja muun muassa suorittaa hygieniapassin.

Silti moni asia on vielä epävarma. Firmaa ei esimerkiksi voi perustaa ennen kuin starttiraha-anomus on hyväksytty, ja lupia sekä nimiä sopimuspapereihin joutuu vielä odottamaan.

Vuokrasopimuksesta on sovittu suullisesti kauppakiinteistön omistavan Pakkalan kyläkauppiaan Marko Nikkilän kanssa. Siwan edustalla asiakkaita ohjataan jo asioimaan Keskon omaan liikkeeseen Pälkäneelle.

– Totta kai hirvittää, koska en ole tehnyt kaupassa päivääkään töitä. Uskon kuitenkin, että kauppa pystyy toimimaan kannattavasti, ja pystyn toivottavasti elättämään itseni sillä.

 

Uutta oppii, kun tahtoo

Anssi Kukkonen teki nopean päätöksen kauppiaaksi ryhtymisestä, kun kuuli Aitoon kaupan lakkauttamisesta. Kauppa aukeaa huhti–toukokuussa, kun kaikki tarvittavat sopimukset on tehty.

Anssi Kukkonen on aikaisemminkin ottanut riskejä ja hypännyt toisille urille, joten uusi ei lamaannuta. Kukkosen mielestä asioita oppii, kun motivaatio on kunnossa.

– Olen saanut tosi paljon neuvoja ja apua Pälkäneen kunnan elinkeinoasiamies Jaana Koivisto-Virtaselta ja kauppias Marko Nikkilältä. Marko lupasi ottaa minut viikoksi apupojaksikin kauppaansa, Kukkonen kertoo.

Toki sukulaiset ja harvat ystävät, joille asia uskottiin, muistivat mainita, että Kukkonen on hullu, kun ryhtyy kyläkauppiaaksi.

– Kaveri rohkaisi sanomalla, että eihän tuossa voi mennä kuin rahat, maine ja perhe, mihin toinen lisäsi, ’niin ja terveys’, kaupan noviisi virnistää.

 

Aitoo vai Tampere?

Myös perhe hyväksyi ajatuksen hetken nikoteltuaan. Kaupan perustaminen on samalla myös selkeä valinta kylän ja kaupungin, Tampereen ja Aitoon, välillä.

– Ilman tätä kaupunkiin muutto olisi saattanut tulla ajankohtaiseksi, koska lasten opinnot ja vaimon työ ovat Tampereella tai Kangasalla. Olemme kuitenkin viihtyneet tosi hyvin Aitoossa, joten sekin asia tuli ratkaistua samalla, kaupan lähettyvillä asuva Kukkonen kertoo valinnastaan.

 

Korvat avoinna ja nöyrin mielin

Työssään ja harrastuksissaan Anssi Kukkonen on viihtynyt kylillä ihmisten parissa. Sen hän uskoo kantavan myös tulevassa asiakaspalvelutyössä.

– Nykyinen kauppaketju on täyttänyt hyllyt samoilla täydennysostostuotteilla Helsingistä Inariin. Itsenäisenä M-kauppiaana pystyn kuuntelemaan paikallisten ja kesäasukkaiden toiveita herkemmin, Kukkonen arvelee.

Kauppa on luontevasti myös ihmisten kohtaamispaikka, jossa vaihdetaan kuulumiset. Sitä ilmapiiriä tuleva kauppias aikoo myös vahvistaa. Talviaukioloaikojen supistaminen tulee kuitenkin väistämättä eteen, se on realismia.

Kukkonen tietää olevansa kokematon ja siksi hän onkin liikkeellä ”äärimmäisen nöyrällä mielellä”.

– Alussa on paljon lainaa ja kuluja, enkä odota valtavia rahavirtoja. Virheitä varmasti tulee, toivottavasti ei kuitenkaan katastrofaalisia, vaan hieman pienemmässä mittakaavassa, hän pohtii.

Mies uskoo että perhe jatkaa kyläkauppiaiden perinteitä hävikin vähentämisessä. Tulevaisuudessa ruokapöydässä on enimmäkseen tuotteita, joiden parasta ennen päivämäärä on menossa umpeen.

 

Kestävyyttä tarvitaan myös kaupassa

Juoksuharrastuksesta puhuttaessa Aitoon nylkyksi itseään tituleeraavalta kuntourheilijalta pääsee raskas huokaus.

– Ilmoittauduin 70 kilometrin polkujuoksuun ja sinne olisi mentävä, mutta katsotaan nyt. Oman pään kannalta juoksemiselle on pakko ottaa aikaa. Liikunta tarjoaa irtioton arjesta ja monesti ongelmatkin ratkeavat juoksemalla. Tavoitteellisuus todennäköisesti jää pois, kun vapaa-aika vähenee.

Kauppiasuran aloittaminen on sekä saamista että luopumista. Positiiviseen tapaansa Anssi Kukkonen luottaa tulevaan ja kylän asukkaisiin.

– Sitä parempi, mitä nopeammin pääsisin aloittamaan, mutta ensin joutuu odottamaan myyntiluvat ja nimet papereihin ennen kuin kaikki on varmaa, Kukkonen joutuu vielä malttamaan.

Anssi Kukkosesta tulee Aitoon kyläkauppias.

 

Kommentointi on suljettu.