Näistäkin minä niin mieleni pahoitin

Paikallinen lehtemme Sydän-Hämeen Lehti on meneillään olevissa kuntavaaleissa selkeästi profiloitunut poliittiseksi vaikuttajaksi ja unohtanut tasapuolisen lukijoidensa kohtelun. Julistettuaan 15.3. lehdessä vaalin tuloksen lehti on jatkanut valitsemiensa puolueiden suosimista varmistaakseen, että näin tapahtuu.

Edellisissä kuntavaaleissa lehden ylläpitämä blogi oli kaikille ilmainen, nyt siitä olisi tarvinnut maksaa. Eihän tuo näytä lehdelle mikään tienisti olevan, jos maksajia on vain kuusi, koska vain heidän kirjoituksiaan on julkaistu paperilehdessä.

Ei ihme, jos vaalit eivät kiinnosta äänestäjiä, kun nuorten, työttömien tai muutoin heikoissa varoissa olevien mielipiteet eivät pääse esille. Perinteistä vaalipaneeliakaan ei Pälkäneellä nyt järjestetä, puolueeton taho tällaisen järjestämiseen taitaa puuttua.

Vanhusta ja hänen omaisiaan suoranaisesti piinataan, kun muistisairasta ja pelkotiloissaan ahdistunutta yli 90-vuotiasta henkilöä kyörätään yksin kotiin asumaan. Tämä on vanhushoitomme arkea, puhukoot niin sanotut asiantuntijat mitä tahtovat. Mihinkä joudummekaan, kun ja jos maakunta, Pirkanmaalla käytännössä Tampere, hoitaa vanhuksemme? Tulevaisuudessa, jolloin suuret ikäluokat ovat hoivan tarpeessa, näillä systeemeillä on katastrofi edessä. Hoivapaikkoja on aivan liian vähän.

Seuraavalla vaalikaudella Pälkäneen tulee ottaa Harjutuulen remontti uudelleen käsittelyyn, sillä  rakennus on aivan korjauskelpoinen, siinä on tilaa myös muille toiminnoille vanhushoidon lisäksi. Aloitetaan uuden arviointikonsultin valinnalla.

 

Timo Ailio

Pälkäne

 

 

Päätoimittaja vastaa

Timo Ailio viittaa pääkirjoitukseen (SHL 15.3.), jossa pohdittiin vaaliasetelmia ehdokaslistojen julkaisemisen jälkeen. Kirjoituksessa vaaleista ennustettiin kokoomuksen ja keskustan kaksinkamppailua, koska kuntavaaleissa ehdokaslistoilla on suuri merkitys. Pälkäneellä yli kaksi kolmasosaa ehdokkaista on kokoomuksen ja keskustan listoilla.

Pääkirjoitus on lehden mielipide. Siihen ovat ennen Ailiota omilla mielipiteillään vastanneet vihreiden Jyri Kankila (SHL 22.3.) ja vasemmistoliiton Vilho Nikkanen (SHL 29.3.). Kankila katsoi, että kuntavaalit on kansanäänestys, jossa oppositiopuolueita äänestämällä voi lähettää vastalauseen hallitukselle. Nikkanen ennusti, että vasemmistopuolueet ja vihreät tulevat olemaan kuntavaalien voittajia Pälkäneellä, kun perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit eivät ole mukana.

 

Lehti ei suosi mitään puoluetta. Tästä kertoo myös se, että päätoimittajaa moitiskellaan vuoroin populistipersuksi, keskustalaiseksi kökkötraktoriksi ja punavihreäksi bilehipsteriksi.

En kuitenkaan tunnusta mitään väriä. Uskon päättäjiä ja ehdokkaita, jotka väittävät että kunnallisessa päätöksenteossa puoluepolitiikalla ei ole merkitystä, vaan kyse on yhteisten asioiden hoidosta. Tärkeintä ei ole puoluetausta, vaan että vastuunkantajiksi saadaan pitäjän parhaat voimat.

 

Toisin kuin Timo Ailio väittää, vaalit kiinnostavat äänestäjiä. Ennakkoääniä on annettu vilkkaasti ja Sydän-Hämeen Lehden vaalisivustoa on luettu ahkerasti, jopa enemmän kuin tavanomaisia uutisia.

Tuhannet äänestäjät ovat tutustuneet sivustolla ehdokkaisiin ja puolueiden vaaliteemoihin sekä testanneet vaalikoneella, kenen mielipiteet ovat lähimpänä omia.

Kuvalliset ehdokasesittelyt ja vaalikone on tarjottu puolueille ja ehdokkaille maksutta. Maksulliseen nettipakettiin sisältyy vaalivideo ja -blogi. Videoita ei vielä edellisvaaleissa tehty ja blogi sisältyi silloin puolueiden maksulliseen vaalipakettiin. Nyt ehdokkaat ratkaisivat itse, ottavatko nettipaketin käyttöönsä.

Jo edellisvaaleissa havaittiin, että äänestäjät tutustuvat ehdokkaiden ajatuksiin netissä. Blogeja luettiin, ja niiden kirjoittajat menestyivät vaaleissa hyvin.

Poimintoja teksteistä on julkaistu myös paperilehdessä, jotta myös sen lukijat löytäisivät kirjoitukset, joissa ehdokkaat pureutuvat perusteellisesti ajankohtaisiin asioihin ja avaavat ajatuksiaan. Ehdokkaiden mielipiteet ovat päässeet esille myös mielipidepalstan kautta, mutta sanottavaa on ollut melko harvalla.

 

Neljän vuoden takaisissa vaaleissa Sydän-Hämeen Lehti järjesti yhdessä Valkeakoski-opiston kanssa Nuijantalon vaalipaneelin. Lisäksi Mikkolan Navetalla ja Rautajärvellä pidettiin omat paneelit. Tällä kertaa kylistä ei löytynyt puhtia paneelien järjestämiseen ja toimituksen kaikki paukut ovat olleet lehden tekemisessä.

Lehti on kuitenkin tehnyt osansa, jotta ehdokkaat ovat voineet tehdä itseään ja ajatuksiaan tunnetuksi. Juttujen, mielipiteiden sekä netti- ja lehtimainosten lisäksi vaaleihin on satsattu blogien ja vaalikoneen avulla.

 

Tommi Liljedahl

päätoimittaja

Kommentit (2)

  1. norokorpi matti

    ailio olet niin täysin oikeassa harjutuulen laskelmista.paljon on jätetty huomioimatta.mukaan lukien kunto-osasto,sivurakennuksen käyttö,jo valmiiksi rakennettu yksityishuoneineen dementtia osasto ,ryhmäkoti, valmiskeittiö,remontista melko pieni aika.
    perkele kaikki vaan nurin ja hoitoon kangasalle ja niin edelleen.kokoomuksen sote miehet saa mitä ovat koko ajan ajaneet,kaikki isompiin yksiköihin,ei muka voida mitään, höpö,höpö.
    kas kun löyty jälleen korkeasti oppinut tekeen laskelmia, kaskun jätti purkukustannukset huomioimatta ynnämuuta.
    hyvä ailio, menestystä toivoo norkku!

  2. Raimo Giren

    Elämme kummallisia aikoja Rufus Lapaseni. Ei viime vaalissa käsittääkseni ollut ilmaisia blogeja. Keskusta ainakin maksoi bloginsa, demareista en tiedä. Onko olemassa ilmaisia lounaita ja kenelle? Trumpismi pyrkii pintaan, varotaan sitä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?