Sunnuntaiset kuntavaalit ovat aitoolaiselle Jarkko Pihkalalle merkkitapaus: ensi kertaa sitten vuoden 1968 hän ei ole itse ehdolla.
– Mutta kyllä minä olen muuten ollut vaaleissa mukana: liimaamassa mainoksia ja jakamassa esitteitä, yli 47-vuotisen uran paikallispäättäjänä tehnyt Pihkala sanoo.
Ennen valtuustonvaihtoa Pihkala ottaa salissa paikkansa vielä kahdesti. Kunnanhallituksella riittää kevään mittaan vielä enemmän tekemistä.
– Hyvällä mielellä minä jään sivuun. Oma tontti on tehty.
73-vuotias konkaripäättäjä on pari vuotta Yhdysvaltojen presidenttiä vanhempi.
– Tässä iässä neljän vuoden aikana voi sattua mitä tahansa. Sen verran ajoissa pitää älytä lähteä, ettei muiden tarvitse kääntää kokouksen jälkeen kohti Aitoota ja opastaa kotiin. Tokihan se voi sitten satavuotiaana kaduttaa, että jätti hommat kesken.
Pihkala on varma, että päättäjän puuhista vapautuvalle ajalle ja energialle löytyy käyttöä muissa askareissa.
– Minulla on tekemättömiä töitä seuraavaksi sadaksi vuodeksi. Viimeiset 50 vuotta on ollut työn alla isän vanhan Lincolnin entistäminen ja lastenlapsia on vino pino. Ja jäähän minulle vielä yksi harrastus: koulu, Aitoon koulutuskeskuksen omistajayhtiötä johtava Pihkala muistuttaa.
Väki siirtyy kohti isompia keskuksia
Suomi oli kovasti erilainen puoli vuosisataa sitten, kun Jarkko Pihkala aloitti päätöksentekijänä. Sodista oli parikymmentä vuotta ja Sydän-Hämekin oli saanut osansa pitkin maata asutetuista rintamamiehistä ja evakoista. Pientilallisten seuraava sukupolvi ei kuitenkaan enää repinyt elantoaan maasta, vaan hakeutui kaupunkeihin.
Pihkala sanoo, että sama kehitys jatkuu edelleen: väki siirtyy sivukulmilta kuntakeskuksiin ja pikkukunnista kaupunkiseuduille. Kaupungistuminen on luonnonlain kaltainen voima, jota kuntapäättäjä voi korkeintaan hieman hidastaa.
– Kun aloin tehdä sontakoneita maatiloille, maassa oli 128 000 lypsylehmänavettaa, jotka toimittivat maitoa meijeriin. Maitotilojen määrä on puolittunut kymmenen vuoden välein, ja nyt niitä on 7000. Tilojen mukana työt ovat menneet isänniltä ja emänniltä sekä suurelta joukolta maitokuskeja ja meijerityöntekijöitä. Myös sikalat ja muu maatalous on keskittynyt samalla tavalla ja puoli miljoonaa maaseudun ihmistä on siirtynyt maalta kaupunkiin.
Tyhjentyvissä sivukylissä ei tarvita palveluita. Puoli vuosisataa sitten Luopioisissa oli kahdeksan koulua, nyt niitä on kolme.
– Ja kahdellakin pärjäisi. Ei kylässä ole perusteita pitää koulua, jos sinne ei ole tulossa ketään. Viime vuonna vanhan Luopioisten alueelle syntyi viisi vauvaa, joista kolme Aitooseen.
Jos kaupungistumiskehitystä halutaan hidastaa, siihen pitää satsata rahaa.
– Pälkäneellä on vielä mahdollisuus olla sitä seutua, johon muutetaan. Kunnan pitää keksiä, miten ihmiset saadaan pysymään alueella. Esimerkiksi joka kylään vedettävä valokuitu voi olla yksi keino.
Pälkäne jää sivuun valtaväylistä
Pälkäne kehittää itseään houkuttelevana asuinkuntana, josta käydään muualla töissä. Lisäksi kuntaan voi asettua kevyttä tuotantoa, mutta teollisuudesta Pälkäneen on vaikea kilpailla, koska se hakeutuu rauta- ja moottoriteiden varsille.
Jarkko Pihkala pelkää, että myös nykyinen valtaväylä hiljenee, jos Pietarista Tampereelle kulkeva väylä linjataan Tuuloksesta Hämeenlinnan kautta moottoritielle.
– Siitä saadaan kiittää vihreitä, joiden mielestä tie ei mahdu Kaivantoon, eikä Keisarinharjuun tai Kirkkojärven lepikoihin saa koskea.
Myös uusi maakuntakaava jättää Pälkäneen sivuun valtaväylistä.
– Tähän saakka puuteollisuus on pyrkinyt kehittämään Valkeakoskelta Pälkäneen, Rautajärven ja Pohjan kautta Kuhmoisiin kulkevaa tietä, mutta uudessa maakuntakaavassa Valkeakoskelta Keski-Suomeen kulkeva tie on linjattu Kangasalan ja Oriveden kautta.
Pälkäne ja Luopioinen yhdistyivät kymmenen vuotta sitten. Luovuudestaan ja innovatiivisuudestaan tunnettu ja palkittu Luopioinen pyrki tuomaan uudenlaista jouhevuutta myös Pälkäneen kunnantalolle. Jarkko Pihkalan mielestä tässä on osin onnistuttu.
– Kyllä kymmenen vuoden aikana on päästy eteenpäin.
Viimeiset neljä vuotta Pihkala toimi konkarina ennätyksellisen kokemattomassa kunnanhallituksessa, jonka kaikki muut kahdeksan jäsentä olivat uusia.
Kuntalaki kannattaa lukea
Jos mieliä kuohuttavissa kysymyksissä ollaan eksymässä sivuraiteille, Jarkko Pihkalalla on taito palauttaa valtuustokeskustelu asian ytimeen. ”Pitäisikö meidän äänestää siitä, noudatetaanko Pälkäneellä kuntalakia”, hän saattaa kysyä muutosta vaativilta.
– Kyllä päättäjän pitää tuntea reunaehdot, joiden sisällä päätöksiä voidaan tehdä. Luin kunnallislain 1960-luvulla, kun olin aloittamassa näissä hommissa. Välissä opiskelin uuden kuntalain, ja nyt on maakuntauudistuksen vuoksi tulossa taas täydellinen muutos. Sitä en enää aio ruveta lukemaan.
Pihkala suosittaa lämpimästi myös uusille päättäjille kuntalakiin sekä sen selityksiin perehtymistä.
– Sieltä löytyy monta valaisevaa esimerkkitapausta.
Pihkala on monesti muistuttanut myös siitä, ettei kuntapäätöksenteko tunne oppositiota.
– Puoluepolitiikka pitäisi unohtaa, kun vaalit ovat ohi. Kyse on yhteisten asioiden hoitamisesta yhteisesti.
Siksi Pihkala vierastaa sitä, että vaalien alla pohditaan, mitä mieltä mikäkin puolue on eri asioista. Pälkäneen kuntavaalit eivät ole kansanäänestys maan hallituksen toimista, vaan tarkoituksena on valita mahdollisimman hyvät päättäjät hoitamaan Pälkäneen asioita.
– Minua on vähän häirinnyt sosiaali- ja terveysasioihin keskittyvä keskustelu. Ne tehtävät ovat siirtyneet Pälkäneen kunnalta muiden hoidettavaksi jo kolme vuotta sitten, ja maakuntauudistuksen myötä ne siirtyvät pois muiltakin kunnilta.
Kommentointi on suljettu.