![](http://shl.fi/wp-content/uploads/2013/12/maaseutupuisto-620x413.jpg)
Pälkäne ei saanut rahoitusta maaseutupuiston rakentamiseen. Kunta haki maaseudun kehittämisrahaa sekä suunnittelu- että investointihankkeelle. Pirkan Helmi hylkäsi rahoitushakemukset, koska maaseutupuistohankkeiden yhteenlaskettu kustannusarvio oli suuri ja rahoituskehyksestä suuri osa on jo sidottu.
Maaseutupuiston on tarkoitus yhdistää Paavolanharju Syrjänharjuun Pakanrannan kautta kulkevien polkujen kautta. Matkan varrelle mahtuu historiallisesti ja maisemallisesti upeita kohteita sekä luontokohteita.
Maaseutupuiston reitit kulkevat pääosin olemassa olevia polkuja ja kevyen liikenteen väyliä pitkin. Rakennettavaksi tulisi noin kilometrin mittainen osuus Pakanrannasta Peltoniemen kärkeen ja Tommolaan.
Maaseutupuiston suunnitelmat valmistuivat jo viisi vuotta sitten ja ensimmäinen vaihe vuosina 2013–2014. Se käsitti Kostian muistomerkkialueen ja vierasvenesataman, johon tehtiin tapahtumapuisto esiintymislavoineen.
Nyt haettiin 37 200 euroa maaseudun kehittämisrahaa 46 500 euron kehittämishankkeeseen ja 40 000 euron avustusta 50 000 euron investointeihin.
Kehittämishankkeessa piti suunnitella Peltoniemen kärkeen suuntautuva reittiosuus, viimeistellä opastaulut ja suunnitella esitteet sekä verkkosisällöt, joissa hyödynnettäisiin myös lisättyä todellisuutta. Investointihankkeeseen kuului reittien ja opasteiden rakentaminen sekä Peltoniemen kärjen taukopaikka ja laituri.
![](http://shl.fi/wp-content/uploads/2013/05/maaseutupuisto-Liite2-620x219.jpg)
Kommentointi on suljettu.