Jumalan huolenpito

Paula Eloranta

Elämme kesän kirkkainta, parasta aikaa. Luonto on kauneimmillaan ja kesäyöt valoisimmillaan.. Jumalalle kuuluu kiitos tästä kaikesta hyvästä. Hän on luonut kaiken tämän ihanuuden.

Kaiken hyvyyden keskellä monen on vaikea nauttia tästä kesän kauneudesta, kun monenlaiset huolet ja murheet vaivaavat mieltä

Kun meillä on vaikeaa, saamme pyytää Jumalalta apua, uutta voimaa ja iloa jatkaa eteenpäin. Sana sanoo, että murehtimisellaan ihminen ei voi lisätä elämäänsä kyynäränkään vertaa. Raamattu kehottaa meitä heittämään kaikki murheemme Jumalalle, joka kantaa meistä aina huolen. Meillä on rukouksia kuuleva Isä. Psalmin kirjoittaja sanoo: Kun huolet painavat mieltäni, saan Sinulta Jumala lohdun ja ilon.

Runebergin tutun virren sanoin saamme sanoa Sua riemullista on ylistää, ja mielelläni sen teenkin. Ei Sulta pieninkään unhoon jää, vaan katsot myös vähäiseenkin. Oi kiitos lahjoista joita suot, niin paljon hyvyyttä riittää. Ja aina iloa uutta luot, en osaa kaikesta kiittää.

Siunausta kesääsi

Paula Eloranta

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?