Liikuntaa luonnossa: Valloita retkimaasto pienin askelin

Laipanmaa kutsuu retkeilijää

Pihtilampi sopii hyvin myös aloittelevan retkeilijän kohteeksi, sillä sinne pääsee autolla. Kohde on Hirvijärven kierroksen varrella. Kaunis metsäjärvi houkuttelee uimaan.

Hiljaisuutta, rauhaa ja kauniita maisemia. Hyviä taukopaikkoja laavuineen ja nuotiopaikkoineen sekä uimaan houkuttelevia pikkujärviä. Tämä kaikki on tarjolla Laipanmaassa Pälkäneen ja Kangasalan kuntien alueella.

Laipanmaan retkeilyreitit ovat ainutlaatuisia, sillä ne kulkevat yksityismetsien alueella. Jokainen metsänomistaja, jonka alueella reitti kulkee, on antanut sille suostumuksensa. Reitistö on olemassa niin kauan, kun sen käyttäjät osaavat noudattaa jokamiehenoikeuksia ja kunnioittaa luontoa sekä toisten omaisuutta.

Moni haikailee retkelle Laippaan, muttei rohkene lähteä, koska pelkää eksyvänsä. Jonkinlainen suunnistustaito onkin hyödyksi, että osaa valita oikeat polut ja metsätiet kuljettavakseen. Ensimmäistä kertaa Laippaan kannattaa lähteä ehdottomasti alueen kartta ja kompassi mukanaan. Vaihtoehtoisesti oppaakseen voi ottaa kokeneemman kävijän.

Timo Niemisen retket ovat suosittuja

Laipassa syntynyt eränkävijä Timo Nieminen järjestää joka kevät ja syksy opastetun päiväretken Laippaan. Syysretkiä hän on järjestänyt jo 33 kertaa ja kevätretkiä 20 kertaa. Kohteet vaihtelevat vuosittain. Elämänsä ensimmäiset 35 vuotta Laipassa, Hirvijärven kylässä asunut mies tuntee Laipan ja sen historian kuin omat taskunsa.

– Retkilläni on mukana yleensä lähemmäs sata henkilöä, joskus enemmänkin, hän toteaa.

Syyskuun viimeisenä sunnuntaina Nieminen kertoo vanhojen torppien elämästä Rajalankämpän seutuvilla.

– Toteutamme syksyn retken Suomi100 -teeman hengessä ja mietimme, millaista on ollut elämä Laipassa 100 vuotta sitten.

Osa Niemisen retkille osallistujista on ensikertalaisia, osa tulee mukaan joka kerta. Nieminen toimii retkien oppaana harrastuksestaan, eikä peri osallistujilta maksua.

– Toivon, että ihmiset löytäisivät Laipan ja oppisivat käyttämään sitä, se on hienoa maastoa, seutumme helmi.

Nieminen ohjeistaa Laippaan yksin lähteviä ensikertalaisia luotopolulle, joka alkaa Rajalan kämpältä. Kolmen kilometrin mittainen polku on merkitty maastoon selkeästi ja pituudeltaan se sopii parhaiten aloittelijallekin.

Laipanmaan metsät ovat talousmetsiä, ja maanomistajat korjaavat puustoa alueiltaan sen kasvettua sopivaan mittaansa.

– Alueella kulkijoiden on tärkeää noudattaa hakkuualueiden varoituskylttejä ja kieltotauluja, Nieminen korostaa.

Pihtilammen ylittävä silta on yksi Hirvijärven kierroksen tunnelmallisimmista paikoista.

Luonnossa liikkuminen edistää terveyttä

Laipan lähistöltä kotoisin oleva, siellä koko ikänsä retkeillyt liikunnanohjaaja Jussi Rulja Ruljanssi Oy:stä toivoo myös ihmisten löytävän Laipanmaan.

– Meillä on täällä Sydän-Hämeessä upea retkeilymaasto, jossa on paljon hienoja kohteita. Omia suosikkejani ovat Lamminsuo ja Elamon laavu Elamon kierroksella sekä Pihtilampi ja Korppivuori Hirvijärven kierroksella.

Elamon kierros on Ruljan mukaan näistä reittivaihtoehdoista rauhallisempi. Hirvijärven kierros on Laipan suosituin reitti.

Pihtilammelle pääsee autolla, joten se sopii myös hyvin aloittelevien käyntikohteeksi. Laavu ja tulentekopaikka sijaitsevat kauniilla paikalla järven rannalla. Paikalta on lyhyehkö matka Korppivuorelle ja toiseen suuntaan polku kulkee tasaisessa maastossa järvenrantaa pitkin Pihtilammen sillalle.

Rulja kannustaa ihmisiä lähtemään luontoon, sillä pelkkä oleilu siellä tekee ihmisen terveydelle hyvää.

Luonto vaikuttaa ihmisen terveyteen ja tehokkaimmin vaikutukset saa nauttimalla luonnosta. Jo 15 minuutin oleilu siellä alentaa verenpainetta ja lievittää stressiä.

Patikoiminen puolestaan on erinomaista liikuntaa, joka sopii useimmille. Kävellessä näkee monipuolisesti erilaisia luontokohteita.

Retkeily on opittava taito

Jussi Rulja on työssään huomannut, että ihmisillä on iso kynnys lähteä retkeilemään vieraaseen maastoon.

– Asiakkaat ottavat yhteyttä, koska haluavat turvallisen kokemuksen luonnossa liikkumisesta. Suunnistustaito ei ole itsestäänselvyys, Rulja tietää.

Eksymisen lisäksi retkelle lähdön esteenä voi olla epävarmuus ruokailujen järjestämisestä tai pelko yöpyä metsässä yksin.

Rulja on kehittänyt yritykselleen tuotteen, jossa aloittelevia retkeilijöitä viedään retkeilyalueelle ryhmänä. Elokuun ensimmäiseen viikonloppuun suunniteltu retki toteutuu, jos ilmoittautujia on vähintään kuusi ja mukaan mahtuu enintään kymmenen henkilöä.

– Retkellä opiskellaan varusteisiin ja retkiruokailuun liittyviä asioita ja harjoitellaan suunnistusta sekä tulentekoa, hän kertoo.

Vakiintunutta retkikohdetta yrittäjällä ei ole. Suurimman osan asiakaistaan hän vie kansallispuistoihin tai muille alueille, missä luvan saaminen alueen käyttöön on yksinkertaisempaa. Laipan alueella lupien kysyminen on työlästä, vaikka maanomistajat suhtautuvatkin pääasiassa myönteisesti retkien järjestämiseen.

– Kaikkiin kaupallisessa tarkoituksessa tehtäviin retkiin ja tapahtumiin tulee kysyä erikseen lupa jokaiselta maanomistajalta, jonka alueella liikutaan.

Valmistaudu retkelle kartan avulla

Laipanmaan karttaa saa Pälkäneen kunnan palvelupisteistä sekä Onkkaalassa sijaitsevasta Urheilu ja Kalastuksesta. Kartta on ehdoton, jos aikoo lähteä patikoimaan Laippaan ilman maaston todella hyvin tuntevaa opasta.

Laipanmaan pinta-ala on 15 000 hehtaaria ja se on yksi Etelä-Suomen suurimmista yhtenäisistä metsäalueista. Opastettuja polkuja on yhteensä noin 30 kilometriä ja niiden varrella on useita taukopaikkoja, joista löytyy wc, tulentekopaikka ja laavu. Pälkäneen ja Kangasalan kunnat vastaavat taukopaikkojen hoidosta yhteistyössä.

Retkeilijöiltä odotetaan omatoimisuutta jätehuollon suhteen, sitä alueella ei ole järjestetty. Jokainen kuljettaa omat roskansa pois alueelta ja toimittaa ne asianmukaiseen jätepisteeseen.

Laipan reitit, Elamon kierros ja Hirvijärven kierros, ovat toistaiseksi merkitty siniseksi maalatuilla tolpilla.

– Seuraavan tolpan näkee edellisen tolpan kohdalta, mutta erityisesti siellä, missä polku haarautuu metsäautotieltä, kannattaa olla tarkkana, ettei vahingossa kulje ohi, Jussi Rulja neuvoo.

Pälkäneen ja Kangasalan kunnat ovat tänä vuonna käynnistäneet Laipan reitistöjen kehittämishankkeen, joka tuonee parannuksia reittiopasteisiin.

Yksi kommentti

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?