Suomi on entinen urheilun suurvalta. Entinen, sillä nykyisin keihäsvaltikka on saksalaisilla, hiihtää osaavat muutkin, ja monet entiset mitalilajit ovat painumassa unholaan.
Kaverien vaikutus
Nykyisin koululaiset ja varsinkin murrosikäiset nuoret ovat hyvin riippuvaisia kavereistaan, ”bestiksistään”. Tämä voi saada lahjakkaat nuoret hakeutumaan palloilulajien pariin, koska niitä voi harrastaa kavereitten kanssa. Tällainen liikunta on tietysti erittäin hyvä asia, mutta jää useinkin maakuntatasolle ja firmaliigoihin.
Liikunnanopettajien suuri merkitys
Liikuntakasvatuksessa painopiste olisikin siirrettävä yksilölajeihin. Tässä liikunnanopettajat ovat aivan ratkaisevassa asemassa. Heidän koulutustaan olisi tehostettava huomaamaan eri lajien lahjakkuudet. Heidän tehtävänsä olisi saada nuori innostumaan hänelle sopivasta lajista. Kun nuori alkaisi kiinnostua valitsemastaan lajista, hänet ohjattaisiin seuratoimintaan mukaan ja ammattivalmentajien huomaan.
Nykyisin koulumaailmassa kuulee jopa sanottavan, ettei lapsia saa kilpailuttaa, etteivät viimeiseksi jääneet masennu! Kilpaileminen on lapsille aivan luonnollinen asia, kukapa ei olisi kuullut lasten kokeilevan, kuka on ensimmäisenä tuon puun luona, kuka heittää pallon pisimmälle?
Terve kilpailu muissakin aineissa kuin liikunnassa kannustaisi parempiin opintosuorituksiin.
Miten muualla
Jos huippu-urheilun merkitys ymmärrettäisiin Suomessa niin kuin se on muualla tehty, niin meilläkin olisi taas varaa lähettää mitalimahdollisuuksia omaavia joukkueita olympialaisiin ja MM-kisoihin. Viittaan vain siihen työhön ja niihin panostuksiin, joita huippu-urheiluun tehdään esimerkiksi Saksassa, Norjassa, Japanissa ja monissa muissa maissa.
Japanissa mäkihyppääjien parhaimmisto työskentelee sponsoriyrityksissä täydellä palkalla päätyönään urheileminen. Saksassa, Italiassa ja monessa muussa maassa huiput sijoittuvat armeijaan, rajavartiostoon ja vastaaviin organisaatioihin. Yhdysvalloissa yliopistot kasvattavat huippu-urheilijoita, ja Saksassa ainakin Leipzigin yliopistossa tutkitaan ja tuetaan urheilua.
Liikkeelle ruohonjuuritasolta
Olin aktiivinen yleisurheilun harrastaja 1940–50-luvuilla. Tuolloin urheilussa edettiin seuraavan kaavan mukaan.
Seuratason kisoista lähetettiin alueen kilpailuihin ja jos niissä menestyi, pääsi piirin kilpailuihin ja edelleen parhaat Suomen mestaruuskilpailuihin.
Tätä toimintaa täydensivät läheisten seurojen väliset ottelut, joissa opittiin kilpailemaan oman seuran puolesta, mukaan tuli tietoisuus omasta osuudesta joukkueen jäsenenä, opittiin sekä voittamaan että häviämään. Kilpailuja käytiin myös koulujen välillä.
Mielestäni järjestelmä oli hyvä ja toimiva ja siinä oli sekin hyvä puoli, että etsimällä etsittiin kykyjä, jos esimerkiksi joukkueesta puuttui vaikkapa kuulantyöntäjä, paikkakunnan voimamiehiä innostettiin kokeilemaan lajia, ”Sinua tarvitaan nyt” -asenteella, ja niin saatiin joukkueet kokoon. Kasvettiin vahvasti oman joukkueen ja oman paikkakunnaan edustamisen henkeen. Asia, mikä minusta on sosiaalisesti hyvä asia.
Ammatin ja urheilun yhdistäminen
Kun nuori alkaa menestyä piiritasolla ja saavuttaa kansallisesti hyvän tulostason, hänen kanssaan olisi käytävä kehityskeskustelu, mihin hän pyrkii elämässään ja kuinka vakavasti aikoo sitoutua urheiluun. Hänelle olisi laadittava opintosuunnitelma, eräänlainen uraputki, jonka sisällä hän voisi turvatusti suorittaa jonkin tutkinnon samalla kun voisi täysipainoisesti panostaa urheiluun.
Tämä edellyttää tietysti urheilulukioverkoston kehittämistä ja asenteiden muuttumista ammattikouluissa, ammattikorkeakouluissa sekä yliopistoissa niin, että niiden opetusohjelmia voitaisiin räätälöidä huipuille sopiviksi. Tämä edellyttää myös muutoksia urheilijan taloudellisessa tukemisessa ja stipendijärjestelmien luomista.
Yliopistojen keskeinen rooli
Erityisen tärkeätä olisi saada ylipistot toimimaan aktiivisesti urheilun alalla. Niillä voisi olla omia joukkueita Yhdysvaltojen tapaan. Yliopistoissa olisi pieni kiintiö urheilijoille, joille räätälöitäisiin oma opiskeluohjelma, joka sallisi täystehoisen ammattimaisen urheilun samalla kun hän suorittaisi jonkin tutkinnon omaan tahtiinsa. Samalla yliopistoissa voitaisiin suorittaa arvokasta liikuntalääketieteellistä ja urheilusosiologista tutkimusta.
Huippu-urheilun rahoitus
Urheiluliittojen ja Olympiakomitean mahdollisuudet tukea yksittäistä urheilijaa ovat nykyisin hyvin rajalliset. Tähän, jos mihin, olisi saatava aikaan muutos.
Opetusministeriön erityisesti huippu-urheiluun osoitetut varat olisi oikeastaan moninkertaistettava samalla kun lisää varoja olisi suunnattava myös tasokkaiden suoritustilojen saamiseksi, kuten täysimittainen pikaluisteluhalli.
Valtion budjetissa on kyllä varoja opetusministeriön käytettävissä, mutta niiden jakamista olisi muutettava urheilun hyväksi. Minusta kulttuurin puolella on paljon kohteita, joiden tukeminen valtion varoin ei ole laisinkaan välttämätöntä. Samaten Veikkauksen voittovarojen jakoperusteita olisi muutettava aivan ratkaisevasti urheilun hyväksi.
Onko kaikkea tuettava?
Erikseen olisi harkittava, onko kaikkea enemmän harrastuspohjaisia lajeja tuettava valtion varoista laisinkaan, kuten esimerkiksi biljardi, casting, darts, kyykkä, pétanque ja saappaanheitto. Oma lukunsa ovat kaikki palloilulajit, sillä mielestäni suomalaisilla ei ole riittävästi ominaisuuksia nopeaa peliälyä ja salamannopeita ratkaisuja vaativissa joukkuelajeissa – johan monikymmenvuotiset yrityksetkin osoittavat tämän.
Eri asia jossakin määrin ovat lajit, kuten lentopallo ja tennis, jossa ei olla henkilökohtaisessa kontaktissa vastustajan kanssa samalla tapaa kuin jalkapallossa ja koripallossa. Tämä liittyy ”kansallispsykologiaan”, suomalaiseen psyykeen, joka on enemmänkin korpisoturi kuin massojen mukana liikkuva.
Urheilijan työpaikat
Kun urheilija on suorittanut opintonsa ja haluaa jatkaa huipulla, niin lainsäädännöllä olisi luotava mahdollisuudet sijoittaa urheilijoita valtion toimiin täydellä palkalla, mutta päätehtävänä urheilu. Tällaisia toimia voisi perustaa ainakin puolustusvoimiin, tulliin, rajavartiostoon sekä poliisiin, mutta tapauskohtaisesti mahdollisuuksien mukaan kaikille aloille.
Tämän järjestelmän keskeinen ajatus on se, että urheilu-uran päätyttyä urheilija jatkaisi sitten omalla alallaan omassa työssään tutussa työympäristössä ja hänen eläketurvansa varmistuisi näin samalla.
Uusia tukimuotoja
Yhtenä uutena tukimuotona ehdotan, että suuret yritykset, yhtiöt, pankit yms. voisivat saada oikeuden palkata urheilijoita muodollisiin työtehtäviin, ja samalla ne saisivat vähentää kyseisen urheilija aiheuttamat kustannukset verotuksessa sataprosenttisesti. Tietysti pienemmätkin yritykset voisivat näin toimia.
Tämä saattaisi olla jopa Suomen evankelisluterilaiselle kirkollekin mahdollisuus vetää nuorisoa puoleensa ja saada heidät urheilun ohella kiinnostumaan vakavammistakin asioista. Tämä vain täydentäisi edellisessä kappaleessa esitettyä tukijärjestelmää.
Kansallisesti tärkeä asia
Huippu-urheilu on kansallisesti hyvin tärkeä asia – jos näin ei olisi, miksi sitten muut maat panostaisivat siihen niin voimakkaasti? Sillä on suuri merkitys kansallisen yhtenäisyyden luomisessa. Kun samalla koko kansa saadaan liikkumaan norjalaiseen tapaan, uusia kykyjä löytyy hakemattakin ja kansanterveys kohenee.
Maaotteluhenki ja Maamme-laulu
Kun lähdetään liikkeelle esittämälläni tavalla seuratason joukkuehengen luomisesta ja positiivisesta ylpeydestä saada edustaa yleensä jotakin, jonkin puolesta kamppaileminen merkitsee yksilön henkiselle kehitykselle valtavasti. Ja se motivoi yrittämään entistä enemmän, korkeimpana päämääränä saada joskus edustaa Suomea olympialaisissa.
Tähän liittyy sivuhuomautuksena kansallislaulun laulaminen voittajakorokkeella. Jokaisen suomalaisen edustusurheilijan olisi osattava Maamme-laulun sanat ja laulettava mukana, kun se hetki koittaa. Tässä ovat varsin huonona esimerkkinä erityisesti jääkiekkoilijat, jotka mieluummin murjottavat kuin laulavat mukana.
Suomi takaisin urheilun huipulle
Jos haluamme Suomen jälleen urheilun suurvallaksi, tarvittavat muutokset on tehtävä nyt eikä ensi hallituskaudella, sillä uudenlaisen ajattelun läpivieminen, koulujen saaminen intensiivisesti mukaan ja rahoituksen järjestelyt vaativat aikaa. Mutta tähän työhön on ryhdyttävä heti.
Maamme jälleen yksilöurheilun huippumaaksi!
Paul Tiililä
urheilun ystävä
Kommentointi on suljettu.