– Oikeastihan olen jo eläkkeellä. Mutta en voi kuvitella sellaista aamua, että miettisin, mitä tänään tekisin, Rönnvikin Viinitilan emäntä Eila Rönni sanoo.
Hän perusti viinitilan Pälkäneen ”makukylään” vuonna 1995.
– Olimme etujoukoissa ja saimme siksi paljon julkisuutta. Sitä kautta meidät tunnetaan edelleen laajalti.
Tunnettuutta on tuonut myös tilan viinien toistuva menestyminen viinikilpailuissa. Rönnvikin Viinitila on voittanut ylivoimaisesti eniten palkintoja suomalaisten tilaviinien sarjassa.
Ruoka on toinen laitikkalalaistilan vetovoimatekijöistä. Tilalla käy paljon ryhmiä, jotka tilaavat ruoan etukäteen.
– Esimerkiksi yksi pohjanmaalainen liikennöitsijä tuo säännöllisesti ryhmiään meille syömään, kun he matkustavat Helsinkiin tai Tallinnaan ja sieltä takaisin. Monesti kuulemme, että meillä oli retken paras ruoka, Eila Rönni kertoo.
Suosituin ryhmäruoka on lihamureke, johon Rönnvikissä upotetaan sulatejuustoa. Murekkeen lisukkeena tarjotaan perunoita ja salaatteja.
Eila Rönni kehittää jatkuvasti uusia reseptejä kotikeittiössään. Hän laittaa mielellään erilaisia broileriruokia, sillä tila tuottaa itsekin broileria.
– Kaikki meille tuleva broileri on lähialueella tuotettua jyväbroileria ja joskus se on jopa meillä itse tuotettua, kun teurastus sattuu sopivaan ajankohtaan.
Rönnvikin Viinitilalla tehtiin sukupolvenvaihdos kymmenen vuotta sitten. Taloudellinen vastuu toiminnasta on siitä lähtien ollut Eila Rönnin pojilla, Juholla ja Kallella. Myös maatilan osalta sukupolven vaihdos tapahtui samaan aikaan. Sen toiminnasta vastaa Kalle Rönni.
– Viinitila on vuosien mittaan henkilöitynyt minuun ja nautin työstäni. Siksi jatkan niin kauan kuin terveyttä riittää, Eila Rönni sanoo.
Hän nauttii työssään siitä, että kaikki päivät ovat erilaisia ja aina on tulossa joitain muutoksia.
Tänä vuonna Rönnvikin Viinitila tuottaa markkinoille uutuuden, miedon ja hiilihapotetun, herukoista ja karpaloista valmistetun miedon alkoholijuoman.
– Tämä on meillä nyt kokeilussa ja päätämme tuotteen markkinoille tuomisesta kevään aikana.
Viinin ja ruoan lisäksi miljöö on asia, josta Rönnvikin Viinitila kerää kiitosta.
– Saamme hyvää palautetta vanhoihin rakennuksiin tehdyistä tunnelmallisista tiloistamme. Asiakkaat viihtyvät kesällä myös nurmikkoalueen puutarhapöydissä, Eila Rönni kertoo.
Kommentointi on suljettu.