Ensimmäinen työpäivä

Olen tettiläisenä  Sydän-Hämeen Lehdessä. Tämä viikko, joka hädin tuskin on ehtinyt edes alkaa, on ollut jo aikamoinen kokemus.

Maanantaina kun saavuin toimitukseen, en uskonut että olisin päivän päätteeksi niin erikoisessa tilanteessa minun ikäisekseni.

 

Pälkäneen Kostia-areena vihittiin käyttöön lokakuun ensimmäinen päivä, ja minä pääsin mukaan avajaisiin valokuvaamaan tapahtumaa. Ensimmäinen vaikutelma oli hyvin virallinen, eli sellainen jossa minun ei tennareideni  kanssa kuuluisi olla.

Aluksi tunsin itseni hyvin epävarmaksi kävellessäni kameran kanssa kaikkien hienosti pukeutuneiden ihmisten keskellä, että pääsisin ottamaan kuvaa. Mutta lopulta unohdin muut, kun tajusin että teen vain työtä, mikä minulle on annettu.

En yleensä jaksa kuunnella puheita, mutta kun minulla oli samaan aikaan tekemistä, huomasin seuraavani puhujia korva tarkkana.

Kaikkien puheiden keskellä oli Kostian koulun oppilaiden tekemä liikuntaesitys, jota oli hauska sekä katsoa että kuvata. Takaraivossa kyllä piileskeli ajatus siitä, että en ikinä saisi tuollaista volttia tehtyä murtamatta niskaani.

Yleinen tunnelma selvästi rentoutui, kun ruokatarjoilu alkoi. Ainakin minusta tuntuu, että ruoalla on aina positiivinen vaikutus ilmapiiriin.

Näin kangasalalaisena en ollut Kostia-areenalla ennen virallisia avajaisia käynyt. Mutta nyt ymmärsin, että kaikki se hehkutus areenasta on ollut aiheellista. Tilat tekivät silminnähden vaikutuksen minuun, mutta myös avajaisissa oleviin aikuisiin. Hallia ei selvästi rakennettu vain rakentamisen ilon takia, vaan sille on oikeasti tarvetta.

 

Areenalta suuntasimme kohti Aitoon koulutuskeskusta. Päädyimme syömään opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen sekä koulutuskeskuksen johdon  kanssa.

Samalla kun muut keskittyivät Pälkäneen puuaapiseen ja koulujen tilanteeseen, minä keskitin huomioni ympäristön tarkkailuun. Kaikki puhuivat hyvin kirjakielimäisesti, mutta silti myös vitsailivat. Aikuiset pitivät hillitysti hauskaa.

Ministerille katettiin aina ensimmäisenä, eikä kukaan aloittanut ruokailua ennen häntä. Huomasin, että ryhtini suoristui automaattisesti ja noudatin hyvin tarkkaan pöytätapoja.

Kun keskustelun aiheena oli oppilaiden älypuhelimien käyttö koulussa, minulta kysyttiin oman kouluni käytäntöä asian suhteen. Huomasin itsekin vastaavani kirjakielellä.

Maanantaini siis kului ruotsintunnin sijaan vähän erikoisimmissa merkeissä. Mutta hei, kuinka moni yhdeksäsluokkalainen voi sanoa, että on tavannut opetusministerin ja päässyt kuvamaan niin hienoa tilaisuutta kuin Kostia-areenan vihkiäisiä.

 

Juuli Syrjä

kirjoittaja on Pikkolan koulun yhdeksäsluokkalainen, joka tutustuu viikon ajan työelämään Sydän-Hämeen Lehdessä

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Yksi kommentti

  1. Nimetön

    Pihkalalle pedataan kouluneuvoksen arvonimeä oikein ministeriä ruokkimalla? Pälkäneen kunnalla on siis varaa se maksaa nykyisessä taloudellisessa tilanteessa.
    Ja kun arvonimeä ei vielä kesäkuun jaossa suotu, niin pitää takaoven kautta varmistella. Sehän on Jarkon koulussa aina osattu.

    Vastaa

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>