Johanna Lemmetyinen lähtee Keuruulle – miten kappeliseurakunta pärjää yhdellä kanttorilla?

Kuinka nyt hoidetaan jumalanpalvelukset ja hautajaiset? Loppuuko meiltä kuoro? Jatkuuko olopäivät? Tällaisia kysymyksiä monet kappeliseurakuntalaiset ovat esittäneet minulle ja luottamushenkilöille, kun kanttori Johanna Lemmetyinen lähtee Keuruulle. Tässä joitakin vastauksia.

Kirkkokuorolle on löydetty palkkiotoiminen vetäjä. Hän aloittaa tehtävässään vuoden alusta. Kuoron toiminta siis jatkuu ja se palvelee jumalanpalveluksissa kuten ennenkin. Kuoro mukana myös ainakin kahdessa joulunajan tapahtumassa.

Kappeliseurakunnassa pidetään jatkossa jumalanpalvelus kaksi kertaa kuukaudessa ja sen kellonaika tulee olemaan yleensä klo 10 (Perhekirkot ja jotkut muut klo 11). Joulunajan, pääsiäisen ja kesänlomakauden jumalanpalvelukset pyritään pitämään sekä Luopioisissa että Pälkäneellä kuten tähänkin asti. Myös kyläkirkot jatkuvat entiseen tapaan.

Pohdittaessa sitä, mitä tilaisuuksia pidetään ja mitä ei, vaakakupissa painaa se, miten seurakunta palvelee mahdollisimman monia eri ihmisiä eri puolilla seurakuntaa.

Kappeliseurakunnan jumalanpalveluksien kanttorin tehtäviä hoidetaan kolmella tavalla: 1) sijaiskanttori toimituspalkkiolla 2) vapaaehtoinen säestäjä 3) Joissakin tapauksessa säestyksen hoidan minä tai musiikkiryhmä. Alan kokoamaan vapaamuotoista jumalanpalvelusryhmää, joka palvelee musiikin lisäksi muissakin jumalanpalveluksen tehtävissä ja kirkkokahvien järjestämisessä. Tällainen ryhmä on oikeastaan jo olemassa, mutta sen merkitys ja tarve tulee jatkossa olemaan suurempi.

Hautajaisia pidetään niin, että sama kanttori ehtii päivän aikana kahteen siunaukseen ja muistotilaisuuteen riippumatta siitä, kummassa päässä seurakuntaa ne pidetään. Tämä on mahdollista, kun ajat ovat klo 10 ja 13 tai 11 ja 14. Kanttorin vapaaviikonloppuina ja tarvittaessa muutenkin seurakunta palkkaa kanttorin toimituspalkkioilla. Kesällä ja kanttorin muina loma-aikoina seurakuntaan palkataan kanttorin sijainen.

Kinkerit jatkuvat. Kappeliseurakunnassa voidaan pitää kahdetkin kinkerit sellaisena sunnuntaina, jossa ei ole jumalanpalvelusta. Kinkereiden säestystehtäviä hoitavat sijaiskanttorit tai vapaaehtoiset. Säestyssoitin voi olla muukin kuin piano.

Olopäivät jatkuvat Luopioisissa entiseen tapaan. Kanttori Ritva Huomo on mukana noin joka toisessa Olopäivässä, muista työtehtävistä riippuen. Laitoshartauksissa kanttori pystyy jatkossa olemaan mukana vain satunnaisesti.

Näin asioista on keskusteltu kirkkoneuvostossa ja työntekijöiden palavereissa. Kaikkia kanttorin viran täyttämättä jättämisen seurauksia ei vielä nähdä eikä osata ajatella.  ”Oman” kanttorin lähtö tekee kipeää. Se riipaisee myös meitä työtovereita, vaikka olemme varautuneet tilanteeseen jo kesästä lähtien.  Olen silti luottavainen. Niin kuin Johanna sanoi lähtöjuhlassaan: Tämä ei ole pieni maailmanloppu. Tuleva talvi ja ensi kesä näyttää, mitä eteen tulee ja miten asiat sitten ratkaistaan.

Muutos merkitsee usein jostakin luopumista. Mutta muutos voi myös tuoda mukanaan jotain uutta, jotain mitä emme vielä tiedä. Luopioisissa on ennenkin keksitty luovia ratkaisuja.  Vapaaehtoisten eli seurakuntalaisten aktiivisuus merkitsee tässäkin paljon.

Janne Vesto

Luopioisten pappi

 

Johanna Lemmetyinen lähtee marraskuussa Keuruun kanttoriksi. Kappeliseurakuntaan ei palkata uutta kanttoria.

 

On aika kiittää

Aloitan Keuruun seurakunnan kanttorina 1. marraskuuta. Moni teistä on kysynyt että millä mielellä lähden. Vastaan: olen valmis lähtemään. Irtisanomisuhan alla on raskasta elää. Toisekseen syyskuussa tuli 11 vuotta siitä kun tulin Ritva-kanttorin vuorotteluvapaan sijaiseksi ja siitä lähtien kuulunut kalustoon enemmän tai vähemmän. Monenlaista on näiden vuosien aikana tullut tehtyä ja suurin osa niistä on jo unohtunutkin.

Vaikka lähtöni tuntuisi ehkä pieneltä maailmanlopulta, ei se sitä ole. Onneksi puhelin, internet ja auto on keksitty. Sovitaan kuitenkin niin, että saan rauhassa asettua aloilleni ennen kuin ensimmäinen retkikunta on kolkuttelemassa ovelle.

Tärkeimpänä yhteydenpitona on kuitenkin esirukous, puolin ja toisin!

Tässä elämänvaiheessa on paljon samankaltaisuutta kuin syksyllä 2007. En tiedä paikkakunnasta juuri mitään enkä tunne sieltä ketään. Vettä on paljon ympärillä. Odotan eteen tulevia asioita suurella mielenkiinnolla.

Kiitos yhteisistä vuosista, kaikista niistä kauniista sanoista ja muistamisista joita viime viikkoina olen saanut. Virren 979 sanoin: Tulkoon tie sinua vastaan, olkoon tuuli aina myötäinen, päivä poskillesi paistakoon, sade pelloillesi virratkoon. Ja kunnes kohdataan, elämäsi jääköön käsiin Jumalan.

 

Johanna Lemmetyinen

 

 

Johannalle 13.10.2018

Sävel:  Oi, Susanna

Sanat: Työtoverit

 

1. Sinä tulit Sastamalasta

ja Nokialtakin.

Toit mukanasi taitosi

esim. bändiin basistin.

Oi, Johanna, me itkemme ikävää.

Ja me kiitämme sua kaikesta,

siitä kertoo laulu tää.

 

2. Sinä riuskasti työsi aloitit

ja joukkoja kokosit.

Oli monessa messussa tunnelmaa

kun nuotteja sovitit.

Oi, Johanna, me itkemme ikävää

Ja me kiitämme sua kaikesta,

moni muisto mieliin jää.

 

3. Sinä riparilla opetit

”Kanttorin Koottuja”

ja kinkereille kurvailit

farmarivolvolla.

Oi, Johanna, sua jäämme kaipaamaan.

Ja me kiitämme sua kaikesta,

ja vielä me tavataan.

 

4. Emme koskaan unohtaa voi

Suomalaista messua:

Kun kantele ja kuoro soi,

niin tarvitaan Nessua!

Oi, Johanna, iloitsemme sinusta!

Vaan kun lähdet täältä pois,

niin tarvitaan Nessua!

 

5. Me tiedämme: tykkäät kakuista.

Olet taitava leipoja.

Monet kestit kanssasi vietettiin

ja syötiin herkkuja.

Oi, Johanna, iloitsemme sinusta!

Monet kestit kanssasi vietettiin

ja syötiin herkkuja.

 

6. Sinä Pälkäneellä kohtasit myös

alamaailman,

kun rengasvorot iski

kirkon parkkipaikalla.

Oi Johanna, älä muista pahalla

vaikka rengasvorot iski kirkon

parkkipaikalla.

 

7. Taukohuoneessa usein juteltiin,

sä osaat kuunnella.

Sulta saatiin viisaita neuvoja,

fleece lämmitti harteita.

Oi Johanna, tääl on monta ystävää,

jotka sulle lounaan tarjoo Liekin

noutopöydästä.

 

8. Ei kohta kuulu kirkossa

sun äänesi heleä.

Pian Keuruulla soittelet urkuja

ja ukuleleä.

Oi, Johanna, sua jäämme kaipaamaan.

Pian Keuruulla soittelet urkuja

ja ukuleleä.

 

9.  Vaan kun vapaapäivä koittaa,

muista sana ystävän:

On Keuruulta matkaa tänne vain

sata neljä yhdeksän.

Oi Johanna, muista sana ystävän:

On Keuruulta matkaa tänne vain

sata neljä yhdeksän.

 

10. Me toivomme Isän siunausta

myös uudella seudulla

ja kevätretken koittaissa

oot suuntana kartassa.

Oi Johanna, sua jäämme kaipaamaan

Mut kevätretken koittaissa

oot suuntana kartassa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?