Luopioinen tarvitsee sähköauton latauspisteen

Luopioinen on aina ollut tunnettu innovatiivisena paikkakuntana, kuten valinta Suomen luovimmaksi kunnaksi vuonna 2005 osoittaa. Haastan luopioislaiset nyt keksimään mahdollisiman hyvän sekä toimivan sähköautojen latausjärjestelmän, ehkäpä pääosin kesäasukkaiden ja matkailijoiden käyttöön (paikalliset ladannevat edullisemmin kotilatureista). Ehkäpä pian Luopioisissa latauksessa hyödynnetään jo täysin päästötöntä energiaa, vaikkapa auringosta?

Kunnes tuo uuden sukupolven latauspiste on valmis, tarvitaan Pälkäneen Aapiskukon (Fortum) kaltainen markkinaehtoinen pikalatauspiste vaikkapa Luopioisten torin yhteyteen tai Liekin parkkipaikalle. Kun pysähtyy sähköautolla luontomatkaillessa Luopioisiin syömään, voi ostaa latauksen samalla ja jatkaa matkaa, kun vatsa on täynnä.

Työkaverini kertoi, että heiltä jäi vapaa-ajan asunto Luopioisista eräästä saaresta hankkimatta, kun auton kantomatka ei pääkaupunkiseudulta ilman välilatausta heidän sähköautollaan vielä ole mahdollista. Tämä ongelma poistuu Luopioisten latauspisteen tulon myötä ja kunta on entistä vetovoimaisempi sekä osaltaan suunnannäyttäjä ympäristöasioissa.

Olin latauspisteestä yhteydessä Pälkäneen kuntaan ja elinkeinojohtaja ystävällisesti lupasi esitellä asiaa eteenpäin. Toivottavasti latauspiste tulisi mahdollisimman nopeasti, haluaisin itsekin perheeni kanssa käydä kesällä sähköautolla ahkeraan Kukkialla.

Matti Helimo
Kukkian kesäasukas, Pärnäsaari
Eduskuntavaaliehdokas (Vihr.)

Kommentointi on suljettu.