Tekemisen vapaus sytyttää Kuhmalahden kauppiasta

 

Hannu Knaapin luotsaaman kaupan alakerrassa on viihtyisät nuorisotilat.

Hannu Knaapi ryhtyi miettimään uutta suuntaa työuralleen siinä vaiheessa, kun Kuhmalahden kirkonkylän kaupparakennuksen ikkunat ammottivat mustina edellisen yrittäjän lopetettua siellä toimintansa.

–Harmitti, kun oli tyhjillään. Rakennus on kuitenkin suhteellisen vilkkaasti liikennöidyn tien varrella.

–En ollut koskaan aikaisemmin ollut kaupassa työssä. Vuonna 1986 kävin vuoden mittaisen puutavarakaupankurssin Virroilla, neljä vuotta sitten Kuhmalahden kaupan yrittäjäksi ryhtynyt mies kertaa kaupallisen alan tuntemustaan.

Viisikymppiseksi muiden leivissä viihtynyt Hannu Knaapi sanoo nyt, ettei enää kaipaa palkkatyöhön takaisin. Alkuaikoina sitä tunnetta vähän oli.

–Tehtaalla on mennyt tiukaksi. Vaikka työtunteja on nyt paljon, niin on samalla tekemisen vapaus, hän vertaa aiempaa työtään UPM:n tarratehtaalla nykyiseen yrittäjäelämään.

–Kauppiaana saan käyttää omaa luovuuttani.

Pyhät elpymiselle

Kuhmalahden kauppa työllistää nyt yrittäjän itsensä lisäksi yhden vakituisen työntekijän ja kesäisin kaksi määräaikaista työntekijää. Hannu Knaapi tekee kaupassaan kaikkea mahdollista pullonpalautusautomaatin huoltamisesta hyllyttämiseen ja kassatyöskentelyyn lukuun ottamatta siivousta, joka on ulkoistettu.

–Vaimo auttaa paperitöissä. Siitä on paljon apua, ei paperitöistä tulisi mitään ilman häntä, minä kun teen mieluummin kaikkia käytännön asioita.

Yrittäjän työpäivät venyvät viikolla iltakahdeksaan saakka, perjantaisin siitäkin pidemmiksi. Talvikaudella kauppa pitää ovensa sunnuntaisin kiinni.

–Pyhisin saan elpyä, vaikka en silloinkaan täysin ole pois työmaalta. Siivoilen pihanurkkia, hoidan pihaistutuksia. Pääsen kuitenkin vähän irti, kun ei ole tavallista arkea, Hannu Knaapi sanoo pyhien rauhoittamisesta.

Pidemmän katkoksen kaupanpitoon tarjoaa kerran vuodessa etelän lämpöön tehtävä matka. Vastakkaiseen ilmansuuntaan mies lähtee harrastaakseen perhokalastusta Tenojoella, Keski-Suomen koskilla ja Norjassakin saakka. Suurin saalis on 9,8 kiloa painanut lohi, jonka väsyttämiseen kalastajalla meni tunti aikaa.

Ilmaisia latauksia

Nyt 56-vuotiaana Hannu Knaapi ajattelee tekevänsä viimeisen suoran työurallaan Kuhmalahden kaupan vetäjänä. Energisen ja ideoita pursuavan yrittäjän ansiosta kirkonkylä sai kaupan ja samalla tärkeän kuulumisten vaihtopaikan takaisin. Viime keväänä Knaapin kaupan alakertaan remontoimat tilat avautuivat nuorison käyttöön.

Ensi keväänä toteutuvat seuraavat suunnitelmat.

–Silloin uusitaan kiinteistön sähkökeskus. Samalla tähän kaupalle tulee sähköautojen latauspiste. Sillä saa ohiajavia poikkeamaan ostoksille ja kahville.

–Aluksi voisin jakaa ilmaista lataussähköä, Hannu Knaapi lupaa viitaten hiljattain kaupan katolle asennettuihin aurinkopaneeleihin.

 

Yrityksen käännekohta:

Hannu Knaapi kuvaa neljä vuotta sitten alkanutta yrittäjäuraansa suhteellisen tasaiseksi ajaksi. Hetken miettimisen jälkeen hän nostaa asiakasvirtoja kasvattaneeksi tapahtumaksi, omanlaisekseen käännekohdaksi, vahvempien oluiden tulon ruokakauppoihin.

–On ollut hyvä asia. Asiakkaiden ei enää tarvitse vahvojen oluiden perässä lähteä Kangasalle.

–Viinitkin saisi vapauttaa vähittäiskauppoihin.

Kommentointi on suljettu.