Valokuidun kaapelointiongelmia

Jatkan keskustelua Pälkäneen Valokuidun kanssa näin julkisesti, kun muuta kontaktia ei näy syntyvän.

Valokuidun urakoitsija soitteli kesällä pariin kertaan, että saako laittaa valokaapelin meidän pellon reunaan ja siten kiertää naapuritontin. Sanoin, että ensin suunnitelma ja sopimus. Kolmannella soitolla se tulikin ja palautin heti allekirjoitettuna heidän toimistoon. Takaisin ei ole tullut sopimuksen toista kappaletta.

Sitten kone ilmestyi pellolle ja osa kaapelista kaivettiin 2–3 metrin päähän ojan reunasta, kun puhe oli kaivaa yhden metrin päähän ojasta. Syrjään tuupattiin pajuja, joita me kasvatamme emotaimiksi.

Samalla katkesi 4–5 salaojaputkea. Päät törröttävät pystyssä ja korjaajaa ei näy. Sama välinpitämätön kaivu jatkuu kuin talomme kaapelin laitossa valmiisiin putkiin. Revitään rikki ja lähdetään karkuun.

Samalla kaivettiin myös kaapeli 20–30 metrin matkalla paikkaan, jota ei ole sopimuksessa. Suurin osa nyt kaivetuista laitettiin kunnan vesijohtojen päälle. Aiemmin on ollut kunnan kanta, että kunnan vesi- ja viemärijohtojen päälle ei saa laittaa kaapeleita. Nyt niitä laitettiin ja lienee vallan lupa kunnalta?

Maahan kaivetut kaapelit tulee olla ”kaivuulupa.fi” -sivuilla. Koetin katsoa onko nämä merkitty, mutta ei ollut. Kukahan vastaa, jos valokaapelin kaivaa poikki eikä kaapelin laittaja ole laittanut kaapelinkarttoja ko. sivustoille nähtäväksi?

Ei nämä valokaapelit löydy edes miinaharavalla, kun niissä ei ole metallia. Onko ainoa keino kaivaa ne lapiolla esille, jos on tarve korjata vaikka salaojia? Tuleeko ne kaivajat Valokaapeliyhtiön konttorista? Luultavasti tulee, kun muuten jää hommat hoitamatta.

Kunta varmaan hakee kohta kaapeleita lapiopelissä, ainakin sitten kun yhtiö kaatuu kunnan syliin. Tällä tyylillä se on varmaa, jos yhtiön hallitus ei herää.

Jos ette tiedä, niin nyt on saatavissa hienoja GPS-paikanninsysteemejä, joilla saa kahden sentin tarkkuudella kaapelin sijainnin muistiin. Osaakohan kukaan kaapeliyhtiössä niitä käyttää?

Yhtiön johtajat taitavat osata parhaiten hoitaa laskujen perinnän, kun laskutus ja perintä siirrettiin perintäyhtiölle. Minäkin lähetän kesällä laskun suojaputkien rikkomisesta ja salaojien rikkomisesta. Lasku lähtee suoraan perintäyhtiöstä, kuten Pälkäneen Valokaapeli tekee.

Reino Mantsinen Kantokylästä

P.S. Viime kirjoituksen jälkeen kävi kaksi virolaista asentajaa tutkimassa, että tuleeko kaapelin päähän dataa. Eivät osanneet suomea, mutta väittivät asian olevan kunnossa. Katkoja on ollut viime aikoina vähän. ATK-tukikaveri tuo meille uuden reitittimen. Vika saattaa olla siinä. Odotamme jännityksellä lopputulosta.

Lue Valokuidun vastine kirjoitukseen:

Pälkäneen Valokuidun vastine mielipidekirjoitukseen

Kommentointi on suljettu.