Lilli Merinen pokkasi Vuoden valmentajan palkinnon – palkittu valmentaja vilahti myös televisiossa Talent Suomi -ohjelmassa

Lilli Merinen on asunut Rautajärvellä kolme vuotta ja viihtynyt oikein hyvin. Vikellystunteja hän ohjaa muun muassa Sappeen Ratsutilalla. Kuva on otettu Talent Suomen kuvauspäivänä Hämeenlinnan Verkatehtaan edustalta.

Rautajärvellä asuva Lilli Merinen on palkittu Suomen Ratsastajainliiton Vuoden valmentajana. Liitto julkisti vuoden parhaiden valinnat tiistaina 13. huhtikuuta.

– Palkinto tuntuu hieman yllättävältäkin, sillä olen valmentajana vielä aika nuori. Toki tämä yllätys on erittäin positiivinen, Merinen nauraa.

Meristä kuvaillaan palkitsemisperusteissa ”aina positiivisena ja kannustavana valmentajana, joka saa valmennettavansa ryhmäytymään ja puhaltamaan yhteen hiileen hienosti.” Myös hänen aktiivista toimintaansa ja vikellyksen hyväksi toimimistaan kiiteltiin. Varsinaiset palkitsemiset suoritetaan koronaepidemian vuoksi myöhemmin tänä vuonna, mahdollisesti syksyn Hevosmessujen yhteydessä.

Merinen aloitti valmentajan uransa vuonna 2012. Ensimmäinen valmennettava oli oma sisko Lotta, joka onkin menestynyt hyvin kansallisella tasolla: 20-vuotias Lotta voitti viime vuonna ensimmäisen SM-kultansa senioreiden sarjassa. Junioreiden sarjoissa Suomen mestaruuksia on tullut useita ja samoin plakkarissa on useita EM- ja MM-kisaedustuksia.

– Aloitettuani valmentamisen huomasin aika nopeasti, että se on minun juttuni. Innostuin ja hain liikunnanohjaajakoulutukseen ja erikoistuin sittemmin kilpa- ja huippu-urheilun puolelle.

Lilli Merinen toimii edelleen siskonsa valmentajana ja ohjaa lisäksi monia vikellysryhmiä. Koronaepidemia on sotkenut melkoisesti myös hevosharrastajien ja -kilpailijoiden kautta.

– Esimerkiksi Lotalla on tuskin tulevana kesänä mitään kansainvälisiä kilpailuja, mutta toiveissa on, että kotimaassa päästäisiin kilpailemaan kesäkuusta alkaen.

Tuttu myös televisiosta

Tarkkasilmäiset bongasivat Merisen siskokset ja Late-hevosen alkukeväästä television Talent Suomi -ohjelmassa. Jatkopaikkaa vikeltäjille kykyohjelmassa ei herunut, mutta kokemus oli muutoin kaikin puolin hyvä.

– Kuvauspäivä oli tosi jännittävä. Ohjelmaa kuvattiin Hämeenlinnan Verkatehtaalla, ja meidän suorituspaikkamme oli Verkatehtaan edustalla eli ihan kaupungin keskustassa sijaitseva nurmialue. Jännitti, miten hevonen reagoi liikenteeseen ja nurmialustaan. Esitys sujui kuitenkin ihan hyvin, ja parasta oli, että pääsimme esittelemään lajia vähän laajemmallekin katsojakunnalle, Lilli Merinen sanoo.

Lilli ja Lotta Merinen sekä Late-hevonen nähtiin alkukeväästä myös television Talent Suomi -ohjelmassa.

 

Kesän jumpat ja liikunta-aktiviteetit tulevat taas

Lilli Merinen toimii tulevana kesänä Luopioisissa Tupenpurijoiden liikunnanohjaajana. Luvassa on viime kesän tapaan monipuolisesti eri lajeja ja liikuntavälineiden lainausta. Merinen aloittaa toukokuussa, ja ohjelmaa on luvassa koko kesän ajaksi. Merisen kesä menee jumppia ja vikellystä ohjatessa.

– Tavoitteena on, että jumpat jatkuisivat kesän jälkeen myös syksyllä ja talvella, eli se, että saisimme luotua ympärivuotista toimintaa, Merinen lisää.

 

Lue myös:

Voimistelua hevosen selässä

Luopioisten ulkoilukylän ensimmäinen kesä onnistui yli odotusten – suunnitteilla laajentaa toimintaa yhteistyön kautta lähialueille