Padelhalli avasi ovensa Asemalla – vasta-alkajakin pääsee padeliin helposti sisään

Kangasalan ensimmäinen padelhalli avasi ovensa Asemalla perjantaina 1. lokakuuta. Omatoimiperiaatteella toimivassa hallissa pelataan kahdella kentällä.

Hallin rakennustyöt käynnistyivät keväällä lumien sulettua. Rakennus sujui aikataulussa, vaikka joidenkin yksittäisten materiaalien saamisen kanssa meinasi olla välillä hieman haastetta. Rakennuttajina toimivat Jussi ja Jari Haavisto.

– Halli sai alkunsa, kun mietimme, että olisi hienoa saada oma paikka padelin pelaamiseen. Homma lähti siitä vähän laajenemaan ja tuli tehtyä saman tien halli muillekin. Kangasala tuntui hyvältä valinnalta hallin paikaksi senkin takia, ettei kaupungissa ennestään ollut padelhallia, Padel 9-hallin osakkaat Mikael Udelius ja Jarkko Savenius pohtivat yhdessä.

Hallin osakkaat Jarkko Savenius ja Mikael Udelius ovat innokkaita padelin pelaajia itsekin. Hallin kolmas osakas Lauri Hukkanen ei ehtinyt mukaan kuvaan.

Teräsrunkoisen hallin kenttien pelikorkeus on 9–10 metriä, mikä mahdollistaa myös kovemman tason pelit. Kentät ovat espanjalaisvalmisteiset. Padelkenttä muistuttaa pientä tenniskenttää, mutta se on ympäröity korkeilla seinillä. Takaosa on paksua lasia ja sivut metalliverkkoseinää.

– Aluksi kenttien ympärille rakennettiin kehikot, minkä jälkeen asennettiin matot. Maton sekaan on upotettu hienoa hiekkaa – espanjalaista sekin. Hiekan ansiosta kenttä joustaa paremmin ja estää mattoa kulumasta, Udelius kertoo.

Asemalla pelataan padelia kahdella kentällä.

Pelejä ja Kangasala-liigaa

Padel on viime vuosina ampaissut huimaan suosioon myös Suomessa. Miksi laji koukuttaa niin monet?

– Vasta-alkajakin pääsee lajiin helposti kiinni ja siinä pystyy kehittymään melko nopeasti. Laji on myös sosiaalinen, sillä sitä pelataan nelinpelinä. Kavereitakin lajin parista on siis mahdollista saada, Savenius miettii.

Tennismailaa kevyempi ja lyhyempi maila muistuttaa pingismailaa, mutta on isompi. Kiinteä lapa on täytetty vaahtomuoviseoksella.

Aseman padelhallin vuorot varataan netistä. Hallin omistajat suunnittelevat sinne myös erilaisia pelitapahtumia ja turnauksia.

– Yrityksille suunnattu Kangasala-liiga on ollut mietinnässä, ja miksei hallissa voisi muitakin pelitapahtumia järjestää, Udelius sanoo.

Asiakkaat voivat varata halliin vakiovuoroja, mutta kentän voi varata myös yksittäisiä pelikertoja varten. Hallilla on vuokrattavissa mailoja ja palloja.

Pelipallona toimii padelpallo, joka muistuttaa hyvin paljon tennispalloa. Suurin ero on siinä, että padelpallossa on vähemmän painetta kuin tennispallossa.

 

Lue myös:

Kangasalan ensimmäisen padelhallin rakennustyöt käynnistyivät Asemalla

Kangasalan Asemalle valmistumassa jo syksyksi padel-halli