Rajan takana, meiltä Pirkanmaalta hiukan Kanta-Hämeen puolelle on joukkohauta, jonne on teloitettu 36 tyttöä ja naista. He tarttuivat aseisiin sisällissodassamme ja olivat kuollessaan 15–23 -vuotiaita. Paikka vetää hiljaiseksi: synkkää ja karmeaa historiaa reilun sadan vuoden takaa, jolloin isoisovanhempamme tappoivat toinen toisiaan. Moni oli ajautunut jommallekummalle puolelle hyvinkin satunnaisista syistä. Osa toki siksi, että uskoi asiaan ja taistelun välttämättömyyteen. Hyviä agitaattoreitakin oli ollut liikkeellä.
Myös Petroskoissa olen käynyt paikoissa, jotka kertovat rankkaa historiaa. Suomi miehitti jatkosodassa isoja alueita Karjalaa ja Vienaa, jotka eivät olleet koskaan meille kuuluneet. Petroskoissa ja muualla oli keskitysleirejä, joille koottiin tuhansia ihmisiä siksi, että he olivat venäläisiä tai muita ei-suomensukuisia. Heitä kuoli nälän, tautien ja pahoinpitelyn summana. Tuskinpa monikaan meistä kuitenkaan tuomitsee tai vihaa vaariaan tai isovaariaan, jos hän oli siellä sotilaana. Sotilaanhan on mentävä, kun käsketään. Saattoihan vaari tuolloin uskoakin propagandaan Suur-Suomesta ja veljeskansojen vapauttamisesta, ei voi tietää. Silti, hänet näkee ihmisenä, eikä häntä automaattisesti ajattele häikäilemättömänä, kasvottomana tappokoneena. Oma vaarini oli ainakin Syvärillä. Tulin tuntemaan hänet lempeänä, rauhallisena ja viisaana vanhan miehenä, jonka syliin olin aina tervetullut.
Eräällä reissulla istuessani Sioux- ja Cheyenne-joukon powwowssa, vanhat miehet innostuivat pitämään paatoksellisia puheita siitä, kuinka kaikki valkoiset ovat pahoja. Historia Amerikassa on karmeaa. En silti suostunut hyväksymään, että minäkin olisin syyllinen siihen, mitä ovat tehneet ihmiset, joiden kanssa minulla ei ole mitään tekemistä ja joiden kanssa olen täysin eri mieltä. Olin mukana muistoratsastuksella Wounded Kneen joukkohaudalle juuri siksi, että olin aina tiedostanut lännen historian todellisen laidan. Kaikki muut satapäisestä joukosta kyllä suhtautuivat minuun hienosti, isäntäperheelleni olin kuin perheenjäsen. Heimon lähtökohtainen periaate on, että jokainen ihminen on hyvä, hän itse sitten osoittaa, jos ei ole.
Suomalaisuus ei Amerikan historiassa ole onneksi kovin raskauttava seikka. Eihän maamme ole koskaan ollut suurvalta. Samoja kuvioita valitettavasti on silti täälläkin tehty: pienemmillä ”lihaksilla” kolonialismin harjoittamiselle löytyi mahdollisuus Lapissa saamelaisia kohtaan. Vielä 70-luvulla lappilaisia lapsia vietiin ensimmäisestä luokasta lähtien koulukoteihin, joissa heitä suomalaistettiin ja oman kielen käyttämisestä rankaistiin. Kotiin ei päässyt kuukausiin.
En silti katso olevani vastuussa kaikista Suomen tai suomalaistenkaan teoista, varsinkaan niistä, joista olen aivan eri mieltä. Meillä sen saa onneksi vapaasti huutaa ääneen, monessa muussa paikassa tätä mahdollisuutta ei ole, jossain sellaisen tekeminen voi olla jopa henkensä riskeeraamista.
Elämme huolestuttavaa ja pelottavaa aikaa, mutta ihmisten sarjatuomitseminen ei sitä paremmaksi muuta. Päinvastoin, se luo tietä väkivallan ja pahan leviämiselle ja lisääntymiselle sellaisiakin kohtaan, joilla ei ole mitään osaa jonkun muun päätöksiin ja tekoihin. Yksittäisten ihmisten mahdollisuudet vaikuttaa edes omaan elämäänsä saattavat isojen rattaiden pyöriessä olla jopa olemattomat.
Kommentointi on suljettu.