Olen puoli vuotta nyt toiminut seurakuntamme diakoniatyöntekijänä. Tätä ennen työskentelin pitkään seurakuntatoimiston toimistosihteerinä. Yhteistä näille ammateille on muun muassa pääseminen lähelle ihmisten elämää.
Seurakuntatoimistossa osana väestökirjanpitoa tein paljon virkatodistuksia, erityisesti sukuselvityksiä. Tiedot todistuksiin piti monesti hakea vanhoista kirjamuotoisista kirkonkirjoista. Kirkonkirjoja selaamalla oppi paitsi kotiseutuhistoriasta, myös ihmiskohtaloista. Monesti tuli pysähdyttyä kirkonkirjan ääressä ja mietittyä, mitä tällekin ihmiselle tai perheelle oli tapahtunut. Oli synnytty, käyty rippikoulu, muutettu muualle, tultu takaisin kotikylään, menty naimisiin ja perheellistytty. Vanhuuden päivät oli saatu viettää kotitalossa ja kuolinsyyksi merkitty lohdullisesti vanhuus.
Kaikkien elämä ei kuitenkaan aina mennyt näin ulkonaisesti katsottuna kronologisen sujuvasti. Perheessä äiti oli saattanut kuolla synnytykseen, isä kaatua sodassa ja lapset joutua kiertolaisiksi. Köyhyys toisinaan suorastaan paistoi kirkonkirjojen merkintöjen läpi. Oma ihmetyksen aihe oli henkilöt, jotka vain yksinkertaisesti katosivat jonnekin. Muuttokirjasta löytyi kirjaus tulosta paikkakunnalle, mutta sen jälkeen ei yhtään mitään. Eräänkin henkilön kohdalle oli kirjoitettu merkintä ”ei nähty, eikä kuultu enää mitään”.
Tänä päivänä tällainen täysi katoaminen ei oikeastaan ole enää mahdollista, eivätkä lapsetkaan joudu mierontielle. Kiitos yhteiskunnan palveluiden kehittymisen. Myös kirkon diakoniatyö tarjoaa apua ja kantaa huolta ihmisistä. Diakonia erottamattomana osana kirkon toimintaa on uskoon ja rakkauteen perustuvaa lähimmäisen palvelua ihmisen rinnalla tukena kulkien. Diakonian tarkoituksena on löytää ”katoamisen” vaarassa olevat. Elämän teillä saamme luottaa Jumalaan, siihen että hän tietää askeleemme ja suuntamme. Voimme kiittää Isää turvasta psalmin 139 sanoin: ”Herra, sinä olet minut tutkinut, sinä tunnet minut. Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät, jo kaukaa sinä näet aikeeni. Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut, perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni… …Sinä suojaat minua edestä ja takaa,sinä lasket kätesi minun päälleni. Sinä tiedät kaiken… …Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin tai muuttaisin merten taa, sielläkin sinä minua ohjaat, talutat väkevällä kädelläsi.
Sanna Vehkaoja
Diakoniatyöntekijä, Kangasalan seurakunta
