Kirkon ruokakassijonossa taannoin joku rouvista muisteli kesäisiä purjehduksia Välimerellä. Tilanteet elämässä saattavat muuttua nopeasti. Joskus on ollut varaa ylläpitää jahtia Kreikassa, nyt jokapäiväinen leipä haetaan avustusjonosta. Kun elämässä on hätä tai puute, kirkko auttaa.
Kun haet apua seurakunnalta, sinulta ei kysytä oletko kirkon jäsen. Tässä kirkko seuraa Jeesuksen esimerkkiä. Hän auttoi, paransi ja ymmärsi uupumukseen asti, mutta ei kysellyt vakaumusta. Saattoi tosin vaikkapa todeta, että ”uskosi on sinut parantanut”. Tai kehottaa: ”Mene, äläkä enää syntiä tee”.
Vakaumuksesta ja kirkon jäsenyydestä tulee kysymys silloin, kun omaiset toivovat siunattavan hautaan vainajan, joka ei ole kirkkoon kuulunut. Vastoin kenenkään vakaumusta ei tule siunata, ei edes hautaan. Useimmiten omaiset vakuuttelevat, että vainajalla ei mitään siunaamista vastaan olisi ollut – hän vain muista syistä ei ollut kirkon jäsen. Joskus syyksi sanotaan, että kirkko ei kaikessa toiminut niin kuin henkilö itse olisi halunnut. Mahdotonta se olisikin. Meitä suomalaisia on yli 5,5 miljoona ja jokaisella ainakin jonkin verran toisista poikkeava näkemys siitä, miten yhteisiä asioita tulisi hoitaa. Kirkosta on helpompi erota kuin valtiosta tai YLE:stä, vaikka näistä minkään ohjelmatarjonta ei olisi viimeiseen asti täysin mieleen.
Yleisin syy kirkkoon kuulumattomuudelle kuitenkin on pieni rahan säästö. Tämä tarkoittaa sitä, ettei henkilö ole kokenut haluavansa tai voivansa tukea seurakuntien tuottamaa yhteisöllistä, yhteiskunnallista tai hengellistä hyvää. Kun ei anna yhteiseen hyvään, omalla tilillä on enemmän. Ratkaisuun saattaa ajaa äärimmäinen puute. Harvemmin näin kuitenkaan on. Eroajat ovat monasti hyvin toimeentulevia.
1800-luvun nälkävuosien jälkeen kiersi viisaus, jonka mukaan leipä ei loppunut niistä taloista, jotka olivat ahdingon aikana valmiita auttamaan muita hädänalaisia. Näin, vaikka joutuivat antamaan vähästään.
Nykyisin Suomi on monena vuonna peräkkäin valittu maailman onnellisimmaksi maaksi. Suomi on myös siitä poikkeuksellinen maa, että vieläkin kaksi kolmasosaa asukkaista kuuluu paikalliseen ja maltilliseen evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Korrelaatio ei tarkoita kausaliteettia, mutta asioilla voi olla monisyisiä yhteyksiä. Vahvuutemme ovat erilaisia kuin muiden kulttuurien. Ennustankin, että kun Suomessa valtaosa väestöstä ei enää ole kirkon jäseniä, Suomi ei myöskään ole enää maailman onnellisin maa.
”Autuaampaa on antaa kuin ottaa”, sanoi Jeesus. Hyvällä on tekijänsä ja tukijansa.
Petri Lassila
Kappalainen, Kangasalan seurakunta
