Onkkaalantiellä Pälkäneellä sijaitseva Nisukahvila lopettaa toimintansa helmikuun loppupuolella. Viimeinen aukiolopäivä on perjantai 23. helmikuuta. Lopettamisen syy on yrittäjä Soile Honkasaaren mukaan varsin yksinkertainen.
– Kun asiakkaita ei ole tarpeeksi, ei kannata enää jatkaa. Tietysti harmittaa vakituisten asiakkaiden puolesta, kun palvelu häviää. Monille asiakkaille kahvila on ollut myös kuulumisten vaihtopaikka ja ystävien kohtauspaikka, hän toteaa.
Nisukahvila avattiin Onkkaalantielle keväällä 2019. Honkasaaren mukaan maailman tapahtumat ovat heijastuneet vahvasti kahvila-konditorian toimintaan. Ensimmäisinä vuosina koronaepidemia pakotti sulkemaan liikkeen pitkiksi ajoiksi kokonaan. Kun tästä oli toivuttu, alkoi Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan, minkä myötä alkoi myös energian ja ruoan hintojen nousu.
– Hintojen nousu heijastuu paitsi asiakasmääriimme, myös omiin kustannuksiimme. Totesin, että ei ole hyvä menettää tämän asian takia yöunia enempää.
Viimeiseen aukiolopäivään asti kahvila palvelee asiakkaita normaaliin tapaan. Sen jälkeen Honkasaari aikoo hengähtää hetken ja nukkua kunnolla. Yrittäjä katsoo kahvilatoiminnan lopettamisesta huolimatta kuitenkin valoisasti eteenpäin.
– Olen kiitollinen, että sain olla edes hetken kahvilayrittäjänä, tämä on ollut ihan minun juttuni. Tulevaa olen miettinyt sen verran, että tekemistä piisaa varmasti ja joitain ajatuksia jatkosta onkin jo olemassa.
Lue myös: