Kirjaston lehtisalista Daniel Medelplanin huone?

Medelplanin aapisen merkkivuoden 2019 juhlistamiseksi on esitetty muun muassa Pälkäneen vanhan vaakunan palauttamista ja pääkirjaston uudelleen nimeämistä. Jälkimmäistä ehdotusta voisi hieman kehitellä. Koska kirjaston Arkki-nimi on saatu nimikilpailun tuloksena, tuloksen sivuuttaminen ei olisi reilua voittajahenkilöä kohtaan. Mutta Nooan arkkiinkin rakennettiin kammioita! Ehdottaisin, että kirjaston pieni lehtisali nimettäisiin Daniel Medelplanin huoneeksi. Muissakin kirjastoissa on näitä nimikkohuoneita. Huone on helpommin kuin koko kirjasto muutettavissa niin, että tilassa myös näkyy riittävästi kohdehenkilön muistaminen. Järkevällä suunnittelulla Medelplan-rekvisiitta ei estäisi lehtien esilläpitoa eikä niiden lukemista.

Arja Liutta

Kommentointi on suljettu.