Valokuitu vastaa Mantsiselle

Pälkäneen Valokuidun rakennusohjelma on edennyt siten, että 2020 tullaan rakentamaan kunnan itäisimmän alueen verkko, joten koko kunnan kattava runkoverkko saadaan toteutettua tämän vuoden loppuun mennessä valtiontuen ehtojen mukaisesti. Niillä alueilla, jotka eivät ole vielä täysin valmiina, ovat maanrakennustyöt jo valmiit taikka valmistumassa, ja työt jatkuvat teleteknisillä töillä. Näiltä osin viimeisetkin edellisvuosien alueiden rakennettavat liittymät saadaan käyttövalmiiksi vuoden 2020 alkupuolella.

Taloudellisesti koko kunnan kattava valokuituverkko on Pälkäneen kunnalle merkittävä investointi tulevaisuuteen ja kunnan elinvoimaisuuteen. Pälkäneen kunta omistajana on omilla päätöksillään sitoutunut runkoverkon toteuttamiseen suunnitellussa aikataulussa, joten siihen perustuvat myös päätökset yhtiön rakennusohjelman mukaisen rahoitussuunnitelman rahoituksen turvaamisesta.

Koska rakentaminen on sähköyhtiön kanssa yhteinen urakka, tehdään maastosuunnittelu samalla kertaa valokuitu- ja sähköverkon osalta. Samoin niihin liittyvät luvitukset molemmille osapuolille hakee urakkasopimuksen mukaisesti urakoitsija. Yhteisrakentamisella saadaan molemmille osapuolille merkittävät kustannussäästöt. Sijoitusluvat tehdään aina kirjallisesti molempien verkkojen osalta. Reitti sijoitetaan teiden varsilla viranomaisen taikka yksityisteillä tiekunnan määrittämille reiteille.

Tonteilla maastosuunnittelu noudattaa reitin suunnittelussa aina kiinteistön omistajan tahtotilaa. Tonttisuunnitelmista tehdään pääsääntöisesti valokuviin perustuvat tonttikuvat. Tonteilla olevia valmiita putkistoja hyödynnetään aina kun se on mahdollista, kohtuullisesti myös silloin, kun niiden käyttö aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia reittipituutena taikka asennustöinä.

Pälkäneen Valokuitu on rakentanut Kantokyläntien jo pilottivaiheessa vuosien 2016 ja 2017 aikana. Sen jälkeen alueelle tulleita liittyjiä on rakennettu muiden rakennusalueiden sen mahdollistaessa koneiden siirtoja optimoiden.

Pahoittelut että tilaajamme on kokenut urakoitsijan asennustyön puutteellisena, ja että yhteiseen näkemykseen putkien tilasta asennuksen jälkeen ei ole päästy.

Vastauksena esitettyihin kysymyksiin:

1. Tähän mennessä esiintyneissä, onneksi harvinaisissa tapauksissa tv-kuvan häiriöiden aiheuttaja on ollut operaattorin kuitumuunnin taikka sen kytkentäkaapeli. Häiriö- ja vikatilanteissa on ohjeemme aina ensimmäiseksi tehdä vikailmoitus omalle palveluja tuottavalle operaattorille. Heidän viankorjauksensa tutkii tapauksen ja jos vika rajoittuu Valokuidun verkkoon, siirtyy vikailmoitus Valokuidun urakoitsijalle. Jos operaattori ei ole seurannassa havainnut pätkimistä tai muuta epätavallista liikennettä verkossa, vika on talon sisäisessä kaapeloinnissa ja/tai langattomissa tukiasemissa ja niiden asetuksissa.

2. Yhtiön nykyinen rahoitussuunnitelma on laadittu omistajan tahdon mukaisesti koko kunnan kattavan runkoverkon toteuttamiseen.

3. Valokuituliittymä on siirto- ja palautuskelpoinen. Sen voi siirtää kiinteistön uudelle omistajalle tai liittymän voi irtisanoa, jolloin liittymismaksu palautetaan asiakkaalle purkukustannuksilla (200 euroa) vähennettynä. Purku tarkoittaa liittymän saatavuuden poistoa yhtiön ja palveluja tuottavien operaattoreiden järjestelmistä.

Esko Koskela, toimitusjohtaja

Timo Ojala, Hallituksen puheenjohtaja

Pälkäneen Valokuitu Oy

Lue myös:

Valokuidun ongelmia

Kommentointi on suljettu.