Arja Kokkola-Ahava ja Mervi Maijala ovat eläkeläisiä, jotka voisivat jo hyvin levätä laakereillaan, mutta mitä vielä: molemmat paiskivat hommia Kostiakodilla.
– Tämä on kiva työyhteisö, olen hyvässä kunnossa, tuttu ympäristö ja sijaisia tarvitaan, luettelee Kokkola-Ahava, 67, syitä vielä jatkaa työssä.
Hän ehti olla Kostiakodin johtajana vuodesta 2010, kunnes reilut pari vuotta sitten jäi eläkkeelle. Kaiken kaikkiaan Kostiakodilla tuli oltua yli parikymmentä vuotta. Maanviljelijänäkin Arja ehti työskennellä pitkään.
Mervi Maijalalla, 64, on alun perin apuhoitajan koulutus, mutta hän teki leipätyönsä maanviljelijänä. Hän jäi miehensä kanssa luopumiseläkkeelle vuonna 2014 lypsykarjan pidosta, jolloin se siirtyi pojan hoidettavaksi.
– Olen täällä kolmatta vuotta. Olen hyvässä kunnossa, ja nyt on kiva tehdä jotakin muuta.
Molemmille suurin motiivi tehdä töitä ovat sosiaaliset suhteet ja työn kiinnostavuus.
– Haluan tehdä jotakin enkä vain olla. Mielellekin tämä on virkistävää. Olen hoitanut omia vanhempia ja appivanhempia. Ikäihmiset ovat sydäntä lähellä, Mervi miettii.
Arja nauttii siitä, kun ei enää tarvitse tehdä hallinnollisia hommia – ei ole vastuuta kaiken pyörittämisestä, vaan voi keskittyä perushoitamiseen.
Rahakin on mukava lisä naisten mielestä, vaikkei se suurin kannustin työn jatkamiselle olekaan.
Osa ihmettelee
Alun perin Arja houkutteli Mervinkin töihin, sillä naiset asuvat lähestulkoon naapureina Laitikkalassa. Työntekoa on moni ihmetellytkin.
– Kyllä sukulaiset ovat kummastelleet, että aina vainko töihin. Puoliso kyllä kannustaa, naurahtaa Mervi.
Arjalla on samansuuntaisia kokemuksia. Hän on vain vastannut, että kun vielä pystyy, on mukavaa tehdä oman jaksamisen rajoissa töitä. Hoitajamitoitus Kostiakodilla on muutenkin kohdillaan.
– Ai, olet taas menossa töihin, on mies välillä huikannut ja jäänyt itse vaikkapa pihahommiin, Arja sanoo.
Työnteosta sovitaan Kostiakodin johtajan Kirsi Koposen kanssa. Kuluvalla viikolla Mervi oli kolme päivää töissä. Keskimäärin hän tekee töitä noin kymmenen päivää kuukaudessa. Arjan Kirsi kutsuu töihin tarvittaessa.
Nuorempien kollegoiden suhtautuminen on hyvää, ja aina Arja ja Mervi tuntevat itsensä tervetulleiksi.
– Ikäsyrjintää emme ole kokeneet.
Kirsi Koponen kommentoi vierestä, että hän saa toisinaan käyttää Arjaa vertaistukenaan, mikä on myös arvokasta.
Työ on vuosien saatossa muuttunut. Vanhukset ovat entistä huonokuntoisempia ja apuvälineiden määrä on lisääntynyt.
– Tärkeintä on perushoito ja keskustelu asukkaiden kanssa. Välillä tulee taputettua olkapäälle – on tärkeää, että ihminen tulee huomioiduksi, naiset miettivät.
Elämä vapaampaa
Eläkkeelle jääminen on iso yhtäkkinen elämänmuutos. Niin Mervin kuin Arjan mielestä osittainen työnteko helpottaa eläkkeellä olemista.
– Aikamoinen pudotus olisi ollut edessä, jos ei mitään tekemistä olisi ollut, Arja miettii.
Hän jäi eläkkeelle pahimpaan korona-aikaan, mutta löysi uudestaan kirjat ja lukemisen. Hiihto ja kävely pitivät kunnossa.
– Aluksi olikin hyvä levätä. Mitään katastrofia ei tullut, vaikka koronan takia sosiaaliset suhteet olivatkin katkolla.
Arjasta tuli mummu muutama päivä sitten, kun pojan perheeseen syntyi tytär. Perhe on tärkeä henkireikä.
Mervi on huojentunut siitä, ettei enää tarvitse aina tuijottaa kelloa. Maatila ja lypsykarja olivat sellaista 24/7 hommaa kuitenkin.
– Nyt elämä on paljon vapaampaa eikä kiirettä tai painetta ole. Teen näitä töitä oman jaksamiseni mukaan. Kyllä kroppa kertoo, jos alkaa väsyä, Mervi tuumaa.
Molemmat naiset kannustavat työntekoon eläkkeellä.
– Jos siltä tuntuu, rohkeasti vain kysymään. Aika monella alalla tämä on mahdollista, eikä tarvitse välttämättä edes tehdä saman alan töitä kuin on tehnyt.
Lue lisää:
Kostiakodin johtaja Kirsi Koponen: ”Eläkeläistyöntekijät ovat meille kultaakin kalliimpia”
