Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on hylännyt Tavase Oy:n hakemuksen Vehoniemen-Isokankaan harjualueen tekopohjavesilaitoksen rakentamisesta Kangasalla ja Pälkäneellä.
Hankkeen lupakäsittely on ollut pitkään käynnissä käsittelyn vaatimien selvitysten vuoksi. Hakemus koski Roineen veden johtamista ja imeyttämistä keskimäärin 70 000 kuutiota vuorokaudessa Vehoniemen-Isokankaan harjuun kolmella tuotantoalueella. Tekopohjavesi oli tarkoitus johtaa käyttöön Tampereelle ja sen ympäristökuntiin.
Hakemus hylättiin, koska aluehallintovirasto katsoi, että hankkeen toteuttaminen heikentäisi merkittävästi Keisarinharju-Vehoniemenharjun ja Keiniänrannan Natura-alueiden luontoarvoja, jotka ovat olleet Natura 2000 -kohteiden valintaperusteina.
Asian käsittelyssä sovellettiin vesilakia ja luonnonsuojelulakia. Erityisesti ratkaisuun vaikuttivat suojeltuun harjumetsäluontotyyppiin, Keiniänrannan alueeseen ja Punamultalukon suppasuohon kohdistuvat vaikutukset, toiminta-alueen rikkonaisuus sekä vaikutusarvioiden ja toimivuuden epävarmuus toiminta-ajaksi arvioidun sadan vuoden aikana.
Päätöstä tehtäessä aluehallintovirastossa äänestettiin.
Kommentointi on suljettu.