Päätös yrittäjäksi lähtemisestä alkoi itää perisuomalaiseen tapaan saunan lauteilla – Iida Heikkilällä on jo mielessä joitakin uudistuksia Elotähkän toimintaan

Kuten moni tärkeä päätös Suomessa aiemminkin, Iida Heikkilän lähteminen yrittäjäksi alkoi kyteä saunassa. Luopioisissa asuvan Heikkilän puoliso Sami Seise – yrittäjä hänkin – sanoi ääneen sen, mitä Heikkilä oli itsekin jo vähän pyöritellyt mielessään siitä lähtien, kun Rautajärvellä sijaitseva kahvila-ravintola Elotähkä oli tullut myyntiin. Puolison kysymys saunan lauteilla kuului: ”Pitäisikö sinun alkaa Elotähkän uudeksi yrittäjäksi?”.

– Mietin ensin, ettei minusta taida olla siihen hommaan. Ajatus jäi kuitenkin itämään, ja kun muutaman päivän päästä sanoin Samille, että yrittäjyys voisi sittenkin olla myös minun juttuni, oli hän ehtinyt jo hankkia tarvittavia taustatietoja Elotähkästä ja junaillut yrittäjyyden alkumetreihin kuuluvia asioita muutenkin, Heikkilä kertoo.

Vaikka yrittäjyys onkin uusi juttu, kokemusta ravintola-alalta riittää, sillä Heikkilä on työskennellyt kuusi viime vuotta ravintola Liekissä Luopioisissa. Siellä tehtäviin ovat kuuluneet monipuolisesti kaikki ravintolan arkeen liittyvät työt.

– Keittiössä ja kokkina olen kuitenkin viime aikoina ollut selvästi eniten, Heikkilä lisää.

Liekkiin hän päätyi opiskellessaan leipuri-kondiittoriksi Kangasalan ammattikoulussa. Kun edessä oli työssäoppimispaikan etsiminen, tuntui luontevalta kysyä sitä omalta kylältä Luopioisista.

– Sen jälkeen olenkin sitten ollut Liekissä koko ajan töissä.

Iida Heikkilä on Elotähkän uusi yrittäjä. Uuden yrittäjän avajaisia vietetään Elotähkässä lauantaina 29. helmikuuta. Tiedossa on avajaistarjousten lisäksi muun muassa Wanhan Reseptin keikka illalla. Kello 15–18 tarjolla on Eija Uusitalon läksiäiskakkukahvit.

Uutta ilmettä ja enemmän tapahtumia

Elotähkä siirtyy virallisesti Heikkilälle 28. helmikuuta. Siihen asti uusi yrittäjä tutustuu ja perehtyy kahvilan toimintaan vielä toistaiseksi Elotähkän puikoissa olevan Eija Uusitalon kanssa.

– Oli se hienoa, että kahvilalle löytyi jatkaja näinkin ripeästi, ja että sen jatko on kylällä nyt turvattu, Uusitalo sanoo mielissään.

Uuden yrittäjän saaminen on huomattu myös kyläläisten keskuudessa.

– Tosi paljon on tullut kiitollista viestiä. Vastaanotto on ollut oikein lämmin, Heikkilä summaa.

Heikkilä tuo tullessaan uusia tuulia kahvilan toimintaan. Pientä maalausta tiloissa on jo tehty, ja tarkoitus on uudistaa myös valaisimia lähiaikoina. Ruokalista uudistuu maaliskuun alussa. Xmeal-hampurilaisravintolaketjun valikoimat poistuvat, ja niiden tilalle tulevat itse tehdyt hampurilaiset ja pizzat. Listalle tulee myös siipiä ja ranskalaiskoreja. Keittolounaan oheen suunnitteilla on tarjota yksi vahvempi ruokavaihtoehto. Heikkilältä on jo toivottu juusto- ja kanahampurilaisen oheen Rautajärvelle sopivaa tunariburgeria.

– Katsotaan, toive saattaa jopa toteutua, Heikkilä naurahtaa.

Yhteistyötä kylän mopoilevien Helevetin Tunareiden kanssa on tarkoitus tehdä jatkossakin. Ylipäätään Heikkilä haluaa piristää kahvilan ilmettä ja tuoda sinne lisää tapahtumia, esimerkiksi bändi-iltoja ja karaokea.

Veikkauksen ja Matkahuollon sekä kyläyhdistyksen ylläpitämän Smartpost-automaatin toiminnat jatkuvat kahvilan tiloissa entiseen tapaan. Kesäksi Heikkilä toivoo saavansa vähittäismyyntiluvat alkoholille. Aukioloajat laajenevat maaliskuussa hieman, sillä kahvila aukeaa maaliskuusta alkaen aamuyhdeksän sijaan jo kahdeksalta.

Eija Uusitalo (vasemmalla) lopettaa Elotähkän yrittäjänä helmikuun lopussa. Iida Heikkilä luotsaa jatkossa kahvilaa eteenpäin.

Paljon uutta opeteltavaa

Heikkilä on varautunut siihen, että ensimmäinen vuosi yrittäjänä tulee olemaan raskas. Opeteltavana on paljon uusia asioita, ja oma tekemisensä on jo alkuun ollut tarvittavien lupien ja starttirahahakemusten kanssa. Tuore yrittäjä kiittelee, että Sami-puoliso on ollut alkumetreillä isoksi avuksi hakemus- ja luparuljanssissa.

Tiedossa on jo Liekin vuosien aikana pohjalta, että kuhina seudulla kasvaa kesäisin kovasti.

– Tähän on valmistauduttu, ja enköhän jo piakkoin palkkaa osa-aikaisen työntekijän, jotta kovimmista kiireistä selvitään. Toivon, että saisin myös uusittua kahvilan kalusteet kesään mennessä.

 

Lue myös:

”En halua jättää vireää ja aktiivista kylää pulaan” – Eija Uusitalo lopettaa kahvilayrittäjänä, kahvilalle etsitään jatkajaa

 

 


Kommentointi on suljettu.