Kausivalot tuovat valoa ja iloa Kangasalan keskustaan – seuraavina vuosina valaistusta tulee vielä lisää

Kangasalan keskusta sai ylleen uudet kausivalot joulunavaustapahtuman yhteydessä viime perjantaina. Valaistusta on asennettu torin ympäristöön ja Kuohunharjuntielle. Puista löytyy jouluisia valopalloja, torin katoksen päältä valonauhaa ja kaksi lumiukkoa ja katuvalaisinpylväistä erilaisia koristevalaisimia. Kuohunharjuntien yli kulkee puolestaan kauniita valonauhoja.

Valojen asentamista organisoinut sähköinsinööri Jussi Tikkanen Kangasalan kaupungilta ei lähde kovin tarkasti arvioimaan, montako yksittäistä lamppua keskustan kausivaloissa nyt tuikkii.

– Koristeita on niin monentyyppisiä, että sitä on tosi vaikea lähteä laskemaan, Tikkanen sanoo.

Valojen asennus sujui suunnitellusti. Työhön osallistui yhdestä kolmeen asentajaa kerrallaan.

– Pikkuisen meinasi kuitenkin tulla kiire, ja viimeiset asennukset tehtiin yöllä ennen joulunavaustapahtumaa. Mutta hyvin ehdittiin, Tikkanen lausuu.

Valaistus on toteutettu LED-tekniikalla. Valot syttyvät iltapäivällä ennen hämärää, ja ne sammutetaan aamulla päivän kirkkaimman hetken ajaksi.

Kausivalot suunnitteli WhiteNight Lighting Oy. Suunnitelma kattaa koko keskusta-alueen, mutta valaistus toteutetaan vaiheittain. Suunnitelmissa on lisätä valaistusta tulevina vuosina muun muassa Kangasalantielle.

Kuohunharjuntien yli kulkee lukuisia valonauhoja.
Torin ympäristön puihin on asennettu jouluisia valopalloja.
Valaistus on toteutettu hyödyntämällä jo olemassaolevia rakenteita.
Torikatoksen yllä lymyilevät lumiukot tuovat keskustassa kulkeville hyvää mieltä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *