Markku Uotila kertoo olevansa hämmästynyt ja murheissaan tekstistäni SHL 31.1. Myös minä olen hämmästynyt Markku Uotilan sekä aiemmista teksteistä että uusimmasta tekstistä. Alun perin minulla oli tarkoitus vain kertoa historiallisesta naisten kirkkoon ottamisesta synnytyksen jälkeen. Ne ovat tapahtuneita tosiasioita emmekä voi historiaa muuksi muuttaa. Mutta niillä tapahtumilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa olenko minä syntinen, juoruileva tai mitä tahansa ja odottaako minua paikka helvetissä vai taivaassa.
Minun ja muutamien muidenkin mielestä Markku Uotila ei ole pysynyt alkuperäisessä teemassa vaan on mennyt kokonaan eri raiteille ja minä olen saanut kuulla tuomioni. Mutta ehkä hän on saanut siitä jonkinlaisen hyvänolon tunteen ja suon sen hänelle.
Kenenkään ei tarvitse kuitenkaan olla huolissaan eikä murheissaan minun puolestani, ei edes Markku Uotilan. Enkä ole mielestäni mustavalkoinen silloin, kun puhun tasavertaisuudesta naisten ja miesten kesken – päinvastoin.
Ihmettelen myös, että nämä ovat vain ”ulkonaisia sanoja”, koska kyse on teoista ja olen kirjoittanut nimenomaan naisten asemasta käytännössä sekä entisaikoina että nykyisin. Outoa on myös väite itsekeskeisyydestä, koska en puhu itsestäni vaan kaikkien naisten asemasta ennen ja nykyään.
On hyvä, jos Luther kunnioitti vaimoaan, mutta se ei riitä, sillä niin eivät suinkaan kaikki miehet ole tehneet entisaikoina eivätkä tee nykyäänkään.
Voi tietysti aina vedota Raamattuun ja vetäytyä omahyväisesti sen suojiin, jos kuvittelee olevansa täydellinen ja synnitön ja silloinkin, kun pitäisi olla ”tilaa kypsille keskusteluille, pohdinnoille ja toisen ihmisen kunnioittamiselle”. Siitä olen samaa mieltä, että tähän juuri meidän kaikkien pitäisi pyrkiä.
En mielelläni vetoa Raamatun teksteihin ja oppeihin, koska alkujaan piti kertoa vain ”waimoin kirkkoon ottamisesta”. Mutta koska Markku Uotila niin tekee, saanen kertoa oman mielipiteeni.
Markku Uotilan teksteistä saa sen käsityksen, että hän jakaa helvettiin ja taivaaseen menijät oman käsityksensä mukaan jo täällä maan päällä. Onko siihen Raamatun mukaan kenelläkään meillä oikeutta? Eikö myös toisten tuomitsemista lueta synniksi? Äitini eli 104-vuotiaaksi selväjärkisenä ja muistutti aina, että ”älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.” Ja toinen ohje Eino Leinon sanoin:
”Ei paha ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista. Paljon hyvää on rinnassa jokaisen, vaikk’ ei aina esille loista. Kas, hymy jo puoli on hyvettä ja itkeä ei voi ilkeä; miss’ ihmiset tuntevat tuntehin, siellä lähell’ on Jumalakin. Oi, antaos, Herra sa auringon, mulle armosi kultaiset kielet, niin soittaisin laulua sovinnon ett’ yhtehen sais eri mielet. Ei tuomitse se, joka ymmärtää. Mut laulukin syömiä selittää ja ihmiset toistansa lähemmä vie. Sen kautta käy Jumalan tie.”
Äitini noudatti itse näitä ohjeita elämänsä loppuun asti. Mutta jokaisen pitäisi osata myös ”katsoa peiliin”. Tuskin tapaamme Markku Uotilan kanssa tuonpuoleisessa, koska on tullut tunne, että hänen tulkintansa mukaan olemme ilmeisesti eri paikoissa.
Me tuskin pääsemme näissä asioissa yhteisymmärrykseen, koska tuntuu siltä, että toinen meistä puhuu ”aidasta ja toinen aidanseipäästä”, joten ei aihetta enempään.
Nykyajan tavallinen kansalainen
Anja Salovaara
