Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (Ely) on kuin valtio valtiossa. Se käyttää valtaansa maakunnittain jaetuista toimipisteistä käsin.
Ely-keskuksille on annettu hyvin laaja toimintapiiri yhteiskuntamme eri osa-alueilla.
Ne hoitavat muun muassa työmarkkinoiden toiminta- ja työllisyysasioita, yritysten neuvonta-, rahoitus- ja kehityspalveluita, maaseutuyrittäjyys- ja elinvoimaisuuspalveluja, elinkeinoelämän ja innovaatioympäristön kehittämistä, ympäristönsuoleluasioita, luonnon monimuotoisuudenhoitoa, kulttuuriympäristöä, vesivarojen käyttöä ja -hoitoa, sekä liikenneasioiden hoitoa.
Pälkäneellä Ely-keskus on siirtänyt ensimmäisen luokan pohjavesialueen rajaa Aapiskukon kohdalta Kostianvirtaan asti. Ely-keskukselta tämä päätös tuli ilmoitusluontoisena, siitä ei voinut neuvotella. Pälkäneen kunta ei tiettävästi aio nielaista tätä päätöstä, joka tuotiin sille hyvän hallintotavan vastaisesti.
Tampereen Lielahdessa, Vaitinaron alueella Tampereen kaupunki haluaisi täyttää Näsijärven rantaa kaavoittaakseen alueen raitiotien kulkureitiksi. Lähialueella on myös muita vastaavanlaisia kaavoitussotkuja, kuten Hiedanranta, joissa Ely-keskushankaa vastaan. Perusteeksi riittää ”on syytä olettaa” luonnonhaitta. Näissä oikeusprosesseissa palaa turkasesti kuntalaisten veroeuroja.
Mäntyharjulla tapahtui 7.4.2018 säiliövaunuletkan vaunun aiheuttama junaonnettomuus, jossa oli suuronnettomuusvaara. Tiettävästi maahan valui 40 000–50 000 litraa vaarallista myrkyllistä, ongelmajätettä. Uutisointi jäi asian tiimoilta herättämään useita kysymyksiä. Ei vähiten se johdosta, että luontoväki ei käsittääkseni reagoinut asiaan.
Varsinaisesti onnettomuutta tutkii Onnettomuustutkintakeskus (Otkes). Ely-keskus ilmoitti tilaamiensa vesinäytteiden perusteella epätodennäköiseksi, että myrkkykemikaalia olisi päässyt kaivoihin. Siis jo ennen tulosten saantia. Tästä asiasta ei julkisuudessa ole näkynyt loppuselvitystä.
Ely-keskus suorittaa Kangasala-Kuhmoinen välillä maantieosuuden rajojen selvitystä. Toimituksessa määritellään valtion omistuksessa olevan maantiealueen rajat. Kyseessä ei Ely-keskuksen mukaan ole nykyisen tien parantamisesta tai leventämisestä aiheutuva mittaus, vaan ainoastaan jo olevassa olevan tien rajojen määrittäminen. Tämä toimenpide tuntuu löysän rahan haaskaukselta.
Liito-oravat ovat Ely-keskusten erityisessä suojeluksessa. Liito-oravanaaraita on arvioitu elävän maassamme noin 130 000–150 000 yksilöä. Ne eivät ole uhanalaisia, kuitenkin suojeltuja.
Teiden linjaussuunnitelmia muutetaan, kaavoituksessa suunniteltuja asuinalueita siirretään jo pelkästään ”jos on syytä olettaa”-periaatteella. Pelkkä papananäyte näyttää riittävän.
Ely-keskuksilla näyttää olevan rajaton valta sotkea ”pukinsorkallaan” kuntien itsenäistä päätäntävaltaa ja hankaloittaa tavallisen kansalaisen muiden muassa maatalousyrittäjien elämää.
Heidän kanssaan neuvottelu on työlästä, koska joustonvara näyttää olevan samaa luokkaa kuin rautakangella.
Jos kunnat tai yksityiset ihmiset toimivat vastoin Ely-keskusten antamia ohjeita, ne joutuvat hyvin herkästi leivättömään pöytään.
Näissä asioissa on helppo vedota EU:n direktiiveihin. On kuitenkin muistettava, että Suomi on itsenäinen maa, joka myös itsenäisesti päättää mikä on sille hyväksi ja missä asioissa direktiivit jäävät kakkostilalle.
Syyttäjän ja tuomarin rooli taitaa valitettavasti yhdistyvän Ely-keskusten toiminta-aatteena. Hallituksen ja eduskunnan tulisi viipymättä ryhtyä valvomaan Ely-keskusten toimintaa. Toimintamalleihin ja henkilöstöpolitiikkaan tulee puuttua ennen kuin toiminta leviää enemmän käsistä.
Markku Lehtinen
Tampere
