Tampereella ja Pirkkalassa poliittista toimintaa johtaa pormestari. Tampereella on meneillään jo toinen kierros. Kansalaiset ovat yleisesti ottaen olleet tyytyväisiä ratkaisuun. Kapula kiertää Kokoomuksen käsissä.
Helsingissä on meneillään sama kehitys. Hankkeen ajajat ovat vedonneet demokratiaan. Niin tapahtuu aina kun jotain epämääräistä on tekeillä.
Pormestari ja apulaispormestarit valittaisiin neljän vuoden välein kaupunginvaltuutettujen joukosta. Nykyinen järjestelmä romutettaisiin. Asiantuntijalautakuntien tehtävät lopetettaisiin ja apulaispormestarit ottaisivat päätöksenteon haltuunsa.
Helsingin seitsemäksi vuodeksi valitut kaupunginjohtaja ja apulaiskaupunginjohtajat menettäisivät virkansa ja esimerkiksi ylipormestari Jussi Pajuselle myönnetty seitsemän vuoden jatkoaika katkaistaisiin seuraaviin kunnallisvaaleihin.
Tuoreet apulaisjohtajat, kuten Räty ja Sinnemäki, palautettaisiin lähtöruutuun. Kaupungin uutta johtosääntöä ajavat nuoret valtuutetut syrjäyttäisivät suuret ikäluokat. Uudet johtajat olisivat näillä näkymillä ilmeisesti sen nimisiä kuin Männistö, Rauhamäki, Pajamäki ja Puoskari.
Keski-Eurooppaan neljäksi vuodeksi livistänyt Jan Vapaavuori on ollut vahva seuraajaehdokas Pajuselle, mutta uudet kaavailut näyttävät, ettei hän tuohon junaan ehdi.
Palataan tuohon demokratialla ratsastamiseen. Sehän on hallintomallina kyseenlainen niin kauan kuin tyhmillä ja tietämättömillä on sama äänivalta kuin viisailla ja tietävillä. Joka neljäs vuosi pidettävillä vaaleilla kansanvaltaa voidaan muka toteuttaa. Se on tämänkin kaappausyrityksen heikoin kohta.
Esimerkkejä ei tarvitse hakea Ranskaa tai Saksaa pidemmältä. Kun vaaleilla on valittu ehdottomaan valtaan nostetut valtuutetut, heidän tärkein tehtävänsä on vallan säilyminen seuraavissa vaaleissa.
Yleensä käy niin, että kun esimerkiksi ne kolme suurinta puoluetta – Helsingissä Kokoomus, Vihreät ja Sdp – pääsevät ensimmäiseksi jakamaan kakkua, seuraavien vaalien kampanjointi ja grynderirahoitus takaavat jatkon ensiksi valituille. Adjutantteja nimitetään vaivihkaa tuohon likaiseen työhön.
Teoriassa muutokset ovat mahdollisia, mutta käytännössä eivät. Vallankäyttö tiivistyy eikä esimerkiksi Helsingin lautakuntaverkoston jalkauttaminen takaa riittävää osaamista uusien nuorten johtajien komennossa.
Itsekin toistakymmentä vuotta Helsingin valtuustossa ja lautakunnissa puolueista sitoutumattomana istuneena ja kulkeneena mietin lautakuntien ahkeruutta ja pätevyyttä. Vaikea sitä kaupungintalon kuivista huoneista on johtaa ja pitää yllä.
Äskettäin lakiin kirjoitetun vanhusneuvoston työ on esimerkiksi sellaista laatua ja sisältöä, etteivät siihen keltanokkaiset ja vallanhimoiset nuorisopoliitikot taatusti syvenny eivätkä pysty. Tarvitaan pitkää kokemusta nyt kun sote-uudistus odottaa oven takana, etteivät vanhukset, kodinhoitajat, vammaisjärjestöt ja kaikki muutkin apua tarvitsevat putoa yhteiskunnan rattailta. Siitähän on esimerkkejä jo ennestäänkin.
Kevennetään hiukan. Tampereen oikeuspormestari Väinö Hakkila (sd) toimi ennen viime sotia eduskunnan puhemiehenä. Hänellä oli usein vaikeuksia pitkäpuheisen ja värikkään edustajan, sanotaan vaikka Mannisen kanssa. Hakkila joutui toistuvasti muistuttamaan edustajaa: ”Asiaan Manninen!”.
Eduskunnan maatalousvaliokunta teki tutustumismatkan itäsuomalaisille maatiloille. Mannisen karjatila oli ensimmäinen kohde.
Manninen antoi vierailleen astutusnäytöksen. Suuri ja komea sonni kuopi karsinassa ja kun se oli kiehäämässä lehmän selkään, Manninen komensi: ”Asiaan Hakkila!”.
Se oli sonnille annettu nimi.
