Pälkäneläinen Aaro Aho edustaa Suomea maailmancupin kisoissa Sveitsissä ja Italiassa.
Ryhmiksen pihamaalla on vilinää. Talon päätyyn katettu mehu- ja keksitarjoilu kertoo jotakin erityistä olevan pian tapahtumassa.
Vetolossi tekee mahdolliseksi kulun jalkaisin Rajalanniemestä Rajalansaaren savusauna-alueelle ja luontopolulle.
Tampereen Diabetesyhdistys on huolissaan hoitotarvikkeiden saatavuuteen mahdollisesti tulossa oleviin heikennyksiin.
Kirjasto vastaa Mikko Kiion mielipidekirjoitukseen.
Kevään uusien ylioppilaiden nimet ovat selvillä.
Pälkäneellä voi pian jutella kuin Forrest Gump konsanaan.
Kangasalan kaupungin palveluverkkosuunnitelma on edennyt huhtikuun lautakuntakäsittelystä kaupunginhallituksen käsittelyyn maanantaina.
Miten äidin raudanpuute vaikuttaa lapsen terveyteen – Tays kutsuu synnyttävät äidit mukaan tutkimukseen
Tutkimukseen kutsutaan mukaan kaikki Taysiin synnyttämään tulevat äidit vuosina 2024–2027.
Sami Kallioinen Atleettien johtoon – yhdistys on Luopioisissa monessa mukana
Atleettien tunnetuin toimintamuoto on miesten kuntopiiri Luopioisten liikuntahallilla.
Sam Childers eli ”Machine Gun Preacher” vieraili yläkoulun ja lukion oppitunneilla – ”Ottakaa opiskelu vakavasti ja sanokaa ei huumeille”
Entisestä huumediileristä tuli lapsisotilaiden pelastaja itäisessä Afrikassa.
Lisää